Hyppää sisältöön

Henkilöturvakoulutukset alkaneet Helsingin hiippakunnassa

Hiippakunnan henkilöstön koulutukset seksuaalisuuteen tai sukupuoleen kohdistuvan sopimattoman käytöksen ja seksuaalisen hyväksikäytön ennaltaehkäisemiseksi käynnistyivät Tampereella Pyhän Ristin seurakunnassa 29.10. Toinen koulutus toteutui Pyhän Marian seurakunnassa jo 18.11. Koulutukset perustuvat piispa Teemun johdolla asiantuntijatyöryhmässä toteutettuun ohjeistukseen, jota hiippakunnan opetusosasto ja Suomen Caritas ovat yhteistyössä juridiikan sekä teologian asiantuntijoiden kanssa päivittäneet. 

Suomen Caritas edustaa henkilöturvakysymyksissä hiippakunnan ammatillista sosiaalialan asiantuntemusta. Uusi strategia ohjeistuksineen viimeistellään uuden piispan ohjauksessa vastaamaan pyhän isän asettamaan velvoitteeseen maailman kaikille hiippakunnille sekä yleisiin eurooppalaisiin käytänteisiin ja vaatimuksiin, joita myös Suomen viranomaisen taholta yhteisöille on asetettu. Jokaisen hiippakunnassa opettajana tai ohjaavana henkilönä toimivan henkilön, papin, sääntökuntalaisen tai maallikon oletetaan osallistuneen kurssiin viimeistään vuoden 2025 loppuun mennessä. Koulutuksia järjestetään samansisältöisinä jokaisessa seurakunnassa vuosittain vähintään kerran seuraavan kahden vuoden aikana. Tilaisuuksiin ovat tervetulleita kaikki asiasta kiinnostuneet. Tulevista koulutuksista voi tiedustella oman seurakunnan kirkkoherralta. 

Lisätietoja: opetus@katolinen.fi

Osmo Vartiainen

Jaa somessa:


Muut aihepiirit