Hengellisiä aarteita PYHÄN JOOSEFIN SEURAKUNNASSA

Matkakertomus 1.– 4.12.2023

Uusi kirkkovuoteni alkoi Helsingin katolisen hiippakunnan Pyhän Joosefin seurakunnassa. Lähdin matkaan Marko Tervaportin innostamana ja piispa Raimon siunauksella. Toiveena on, että alkaneen kirkkovuoden 2023-24 aikana kiertäisin kaikissa hiippakuntamme seurakunnissa osallistuen niiden hengelliseen elämään hetkeksi. Nyt matka kohti Savonlinnaa alkaa.

Savonlinnassa: Herra muuttaa kaiken

Mieheni ajaa minut Lahteen ja pian istun linja-auton kyydissä katsellen lumisia maisemia ja pimenevää iltaa, jota valaisevat tienvarren taloihin syttyvät valot. Parin tunnin matkan jälkeen Savonlinnan kauniissa kaupungissa minua odottaa iloisesti hymyilevä kirkkoherra, isä Matthew Azzopardi. Hän on saapunut paikkakunnalle jo perjantaina valmistamaan paikallisia nuoria vahvistuksen sakramenttia varten.    

Lauantaina vietämme ensimmäisen adventin messun diasporassa asuvien seurakuntalaisten kanssa Saimaan ortodoksisen seurakunnan Profeetta Sakariaan ja Vanhurskaan Elisabethin kirkossa. Isä Matthew’n järjestäessä kirkkosalia hän samalla kertoo, että ortodoksit rakensivat pikkukirkon vuonna 1864, mutta talousvaikeuksien myötä myivät sen luterilaisille 1938, jotka taas niin ikään talousvaikeuksissa myivät sen vuonna 2017 takaisin ortodoksien kulttuuriyhdistykselle. Katolilaiset ovat saaneet käyttää kirkkoa jo vuodesta 2018 alkaen, jolloin pitkän messuttoman ajan jälkeen kirkossa vietettiin ensimmäinen katolinen messu. 

Kirkko alkaa täyttyä kansainvälisistä seurakuntalaisista. Kansallisuuksien kirjo luo värikkyyttä. Kanttoriksi saapuu meksikolainen Rafael vaimonsa, italialais-suomalaisen Mariorvokin, ja heidän kolmen tyttärensä kanssa. Saksalaista väriä tuovat Hilde, Ryszard ja Almut, jotka laulavat eukaristian vieton aikana saksaksi. Mukaan tulee burmalaisia, vietnamilaisia ja filippiiniläisiä sekä muutama suomalainen ja japanilainen. Seurakuntalaisia on ikähaarukalla vauvasta vaariin. Reilun kolmenkymmenen hengen ryhmä viettää messun suomeksi ja tietenkin otamme papin vastaan laulaen: Hoo-si-an-na Daa-vi-din poi-ka, jo-ka tul-ee Her-ran ni-meen… Hoo-si-an-na … 

Profeetta Sakariaan ja Vanhurskaan Elisabethin ortodoksinen pikkukirkko sisältä katolisen messun aikana.

Isä Matthew kehottaa meitä evankeliumin sanoman mukaisesti valvomaan, sillä me emme tiedä, milloin Herramme tulee. Olkaamme valmiit vastaanottamaan Herra, joka tullessaan muuttaa kaiken elämässämme. Hän ei lupaa meille helppoa elämää, mutta hän lupaa olla vierellämme joka päivä ja hän antaa meille rohkeuden ja ilon elää onnellista elämää hänen kanssaan.

Messun päätteeksi kirkkoherra kysyy, ovatko seurakuntalaiset joulupäivänä paikkakunnalla ja valmiina tulemaan iltamessuun? Monet ilmaisevat halunsa tulla ja innokkaimmat alkavat jo suunnitella joulujuhlan kunniaksi järjestettäviä kirkkokahveja. Saksalaissyntyinen Almut kertoo asuneensa Savonlinnassa jo 20 vuotta. Alkuun ei ollut muuta mahdollisuutta kuin käydä evankelisen kirkon jumalanpalveluksissa, mutta aika pian hän tunsi kaipaavansa katolista väkevää ja Kristuksen läsnäoloa huokuvaa messua. Nyt hän on säännöllisesti mukana Savonlinnan messuissa. Kerran kuukaudessa on ilon päivä, kun hän saa astua ortodoksikirkon suojaan katoliseen messuun. Seuraavan kerran sitten joulupäivänä täällä taas!

Messun päätyttyä kauniisti hymyilevä Luisa kutsuu isä Matthew’n ja minut kotiinsa syömään. He asuvat yhdessä Savonlinnan lähiöistä, joissa asuu paljon burmalaisia pakolaisia. Talvinen tie pöllyää kevyttä pakkaslunta, kun tulemme kerrostalon eteen ja löydämme oven, jossa lukee Joseph Joseph. Perheeseen kuuluu vanhemmat ja viisi lasta, joista kolme on vielä kotona. Luisa tarjoilee meille herkullisen ja halutessamme tulisenkin burmalaisien nuudeliruoan.

Aterian päätteksi naiset kokoontuvat kertomaan historiaansa minulle. Luisan kaksi sisarta Margaret ja Lusear perheineen asuvat naapurissa, niin kuin myös sisarusten vanhemmat. Koko suurperhe on joutunut pakenemaan yli 30 vuotta sitten Burmasta Thaimaan pakolaisleirin kautta Suomeen. Kotiin ei ole enää paluuta, he toteavat. Suomeen sopeutuminen on ollut haastavaa, mutta iloa heidän kasvoiltaan se ei ole saanut sammumaan. Kaikki kolme sisarusta työskentelevät Savonlinnan keskussairaalassa siivoojina. He kertovat kuinka Thaimaan pakolaisleirillä oli neljä kirkkoa ja joka päivä mahdollisuus osallistua messuun. Suomeen tultua tilanne on toinen. Isä Matthew on heille rakastettu isä, joka opettaa lapsille suomen kielellä katolista uskontoa, sillä koulussa sitä ei heille järjestetä. Kaipuu elää katolista uskoaan Suomessa on saanut burmalaiset pyytämään Suomeen oman papin. Isä Amando Jyväskylästä käy säännöllisesti viettämässä messuja Josephin perhepiirin ja ystävien kanssa. Tuolloin he saavat omalla kielellään ripittäytyä, kuunnella Jumalan sanaa ja papin opetusta. Kun ihmettelen, kuinka he jaksavat diasporassa, jossa Herran aterialle pääsee niin harvoin, he vastaavat kuin yhdestä suusta, että arjen keskellä perhepiiri tulee hengellisesti ravituksi ruusukkorukousta rukoillen joka ilta.  

Kuopiossa: Herra auta meidät ennallemme 

Iltapäivän hämärtyessä lähden isä Matthew’n kyydissä kohti Kuopiota. Matkaa tehdään yli kaksi tuntia ja sen aikana ehdin kuunnella, mitä on olla kirkkoherra, jonka seurakunta on niin hajallaan. Säännölliset ajomatkat Savonlinnaan ja Mikkeliin ovat jo arkirutiinia. Ne ovat kuitenkin vaativia, sillä joka kerta ajaessa mielen täyttävät ne monet ihmiset, jotka odottavat paimentaan, haluavat tulla kuulluksi ja autetuiksi. –”Muistanko heidät kaikki?” Ja kuitenkin parasta mitä ihmiset voivat saada papilta on juuri yhdessä vietetty pyhä messu ja etäällä toisistaan asuvien seurakuntalaisten kohtaaminen. Papin tehtävä on johtaa ihmisiä lähemmäksi todellista Paimenta, Jeesusta Kristusta sekä kolmiyhteistä Jumalaa; Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Yksin pappi ei tähän kykene, mutta isä Matthew on monesti jo saanut kokea, kuinka Herra johdattaa meidät kohtaamaan toinen toisemme niin, että itse Kristus tulee keskellemme ja tekee ihmeitä. Epätoivon hetkinä Herra yllättää ja osoittaa, kuinka hän voi muuttaa epätoivonkin iloksi. Jumala on ja pysyy meille salaisuutena, mutta hän yllättää meidät, kun häneen turvautuen rukoilemme ja olemme valmiina toteuttamaan hänen tahtonsa. Papille tämä tarkoittaa, että hän on valmis menemään ihmisten luo aina, kun he ilmaisevat tarvitsevansa apua. Siihen isä Matthew on valmis. Kirkkoherralle sanat ”ei” ja ”en” ovat tuntemattomia, kun on kysymys ihmisestä, joka etsii apua.

Pysähdymme hetkeksi Kuopion Ikeaan matkamme varrella. Kirkon naulakkoon tarvitaan henkareita seurakuntalaisten talvitakkeja varten. Matka jatkuu kuopiolaisen, muutama vuosi sitten katolisen kirkon täyteen yhteyteen otetun Eijan luo. Hän tarjoaa meille iltateetä ja saamme rauhassa keskustella meille tärkeistä kysymyksistä isä Matthew’n kanssa, kunnes kirkkoherran on kiiruhdettava varustamaan kirkkosali adventtia varten. Minä jään nauttimaan Eijan vieraanvaraisuudesta ja ystävällisyydestä.

Eija kertoo aktiivisen luterilaisen seurakuntalaisen matkasta katolisen kirkon helmaan. Useita vuosi sitten hänen suhteensa lapsuutensa kirkkoon alkoi rakoilla ja tuottaa pettymyksiä. Hän etsi uutta paikkaa suunnasta jos toisesta, mutta epätietoisuus piti hänet hyppysissään pitkän tovin. Eija kertoo muistavansa hyvin tarkkaan sen hetken, jolloin hän katsoi itseään eteisen peilistä ja rukoillen kysyi Jumalalta: ”Minne minun pitää mennä?” Hän kuuli sisällään ajatuksen ”Palaa takaisin!” Tätä miettiessään hänelle varmistui, että takaisin tarkoittaa sitä kirkkoa, josta hänen lapsuutensa kirkko oli aikoinaan irtaantunut. Se tarkoitti katolista kirkkoa, johon liittyminen ei ollut Eijalle koskaan käväissyt mielessäkään. Matka takaisin alkoi Pyhän Joosefin seurakunnan johdantokurssilta. Tänään Eija on aktiivinen katolisen seurakunnan toimintaan osallistuva iloinen nainen. Kaikesta myös näkyy, että hän haluaa päästä yhä syvällisemmin tuntemaan kirkkoa ja sen perustajaa Jeesusta Kristusta.

Pyhän Joosefin kirkon urkuparvella Angela ja Dian johtavat musiikkia. 

Sunnuntaiaamu koittaa, lähdemme Eijan kanssa kirkolle valmistamaan kirkkokahveja. Isä Matthew vastaanottaa meidät pirteänä ja jatkaa messuvalmisteluja. Ensin englanninkielinen messu ja heti sen jälkeen päämessu suomeksi. Englanninkielinen messu on tullut tarpeelliseksi heti ankarimman korona-ajan päätyttyä. Messuun osallistuu reilu neljäkymmentä ihmistä, joista moni on opiskelija. Mukana on paljon afrikkalaisia erityisesti Nigeriasta tai Ghanasta. Kanttori Angela on saksalainen ja urkurina on Dian, joka on kotoisin Indonesiasta. Samat naiset johtavat myös päämessun musiikin. 

Kirkon penkit täyttyvät yli seitsemälläkymmenellä Hoosiannan laulajalla. Laulun kaikuessa pääkäytävää pitkin astelevat kulkueena alttaripalvelijat ja kirkkoherra. Pyhä messu alkaa. Katuen valmistaudumme vastaanottamaan Herramme pyhässä kommuuniossa. Pian yhdessä lausumme psalmin kertosäettä: ”Jumala, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme.” Rukoillen me kiitämme ja anomme  

Herralta rohkaisua, varjelusta, valoa tiellemme sekä toinen toisillemme. Saarnassa kuulemme isä Matthew’n päivän evankeliumin mukaiset sanat: ”Valvokaa, olkaa valmiit vastaanottamaan Herra, kun hän tulee.” Koko messu alusta loppuun asti herättelee meitä valvoen olemaan valmiit vastaanottamaan Herramme Jeesuksen Kristuksen sinä ennalta-arvaamattomana päivänä, kun hän lupauksensa mukaan kirkkaudessaan tulee. Tunnelma jouluun valmistautuvan kirkkokansan keskellä on kotoisan rauhallinen ja lämminhenkinen. 

Messun päätteeksi kirkkoherra kutsuu kaikkia osallistumaan vapaaehtoistöihin ja valmistamaan tulevia messuja: mm. laulamaan kuoroon tai kunnostamaan omilla voimillaan ja kyvyillään kirkon tiloja ja pihaa, vaikka lumitöitä tekemällä. Myös lukija Dorota muistuttaa kirkkokansaa, että toisen adventtisunnuntain päämessun jälkeen seurakuntasalissa tarjoillaan puolalaista jouluruokaa ja kerrotaan puolalaisista jouluperinteistä. Lopulta kuuluu vielä kutsu kirkkokahveille. Siellä tapaan ensimmäisenä Assadin. Hän on paikalla vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Assad on syntyjään arabikristitty Nasaretista. Hän on asunut Kuopiossa vuodesta 1981 alkaen. Hän tuntee seurakunnan vaiheet varhaisista ajoista alkaen, jolloin katolilaisia Kuopiossa oli vain kourallinen.

 Assad tuntee Kuopion seurakunnan jo diaspora-ajoilta. Hilkka on ollut mukana heti seurakunnan perustamisesta pitäen. Tapio edustaa nuorempaa katolilaista polvea ja on jo vastuunkantajana srk-neuvostossa.

Jyväskylän diasporaseurakunta sai omakseen Pyhän Joosefin kirkon vuonna 2013. Assadin haltuun annettiin kirkon avain kuin portinvartijalle konsanaan. Monet seurakuntalaiset tietävät, että juuri Assad on kirkon lämminhenkinen talonmies, joka aina ensimmäisenä toivottaa uudet tulokkaat tervetulleiksi seurakuntaan. Jos puhutaan seurakunnan emännästä, niin ensimmäisenä tulee mieleen Hilkka, joka on vuosia huolehtinut seurakunnasta naisen otteella. Hänelle Pyhän Joosefin seurakunta on ollut sydämenasia vuodesta 2016, jolloin hän muutti pysyvästi Kuopioon. Sitä ennen hän eli aktiivista katolilaisen elämään Lahden diasporassa. Hänen värikäs katolinen uskontiensä sai alkunsa 1993, kun hän uskostaan luopuneena Pariisissa hämmennyksiin asti ihmetteli katolilaisten harrasta jokapäiväistä uskoa. Ikonisena kuvana Hilkan mielessä on yhä tavallinen ranskalainen mies, joka arkipäivänä vuolaasti itkien polvistuu Neitsyt Marian eteen rukoilemaan Notre Damen kirkossa.  

Seitsemän vuoden ikäisessä Pyhän Joosefin seurakunnassa on jäseniä liki 700. Kirkossa kävijöiden määrä kasvaa, kun huomioidaan opiskelijat ja luterilaiset kirkkorakennukseen kiintyneet ihmiset. Kirkkokahveilla tapaan useampia luterilaisia ja yksi heistä, Liisa, sanoo siivonneensa näitä kirkon lattioita 30 vuotta. Yhä hän haluaa tulla ”Männistön kirkkoon”, jolla nimellä tämä kirkko tunnettiin luterilaisena aikana. Kirkko on herännyt uuteen eloon ja huokuu lämpöä, kodikkuutta — Kristuksen läsnäoloa. Tämän isä Matthew saa usein kuulla monen luterilaisen kirkossa vierailevan suusta. Kahvipöydässä istuu muitakin luterilaistaustaisia. Heistä Tiina ja Tapio ovat sittemmin otettu katolisen kirkon yhteyteen ja he ovat kotiutuneet hyvin uuteen seurakuntaansa.

Kirkkokahveilla tapaan myös egyptiläis-puolalaisten vanhempien kolme tytärtä Marian, Annan ja Hanan, jotka kaikki ovat syntyneet Suomessa ja saaneet kasvaa kristittyinä tässä seurakunnassa. Tyttärien ensikommuunio-opettajia olivat Jyväskylän ursuliinisisaret ja vahvistusopettajina Pyhän Joosefin seurakunnan papit. Maria on opiskelemassa Australiassa, mutta hän on tullut valmistamaan joulua perheensä luo. Katolisena koko maailmanlaajuinen kirkko tuntuu olevan heille yksi ja sama kotimaa, jossa katolilainen aina löytää kotoisan sijan. 

Iloa säteilevän perheen naiset Hana, Maria, äiti-Bozena ja Anna 3. adventtina koristellussa kirkossa.

Kirkonmenojen jälkeen isä Matthew tarjoaa meille lounaan. Kirkkoherra on loistava kokki. Hän loihtii eteemme houkuttelevan herkullisen maltalaisen aterian. Matka Joensuuhun odottaa ja hyvästelen isä Matthew’n hengellisesti, sosiaalisesti että ruumiillisesti ravittuna tyhjässä ja silti  Kristuksen läsnäoloa hehkuvassa kirkossa. Saan polvistua ristinmerkin tehden tabernaakkelin edessä.

Joensuussa: Kärsivällisesti odotamme Herraa

Illan tullen saavun Joensuuhun ja isä Daniele Giacchetto noutaa minut sunnuntain iltamessuun. Paikalla on nelisenkymmentä osallistujaa. Messusali on vielä remontin alla. Alttarikuva puuttuu. Vaalea vaneripohja loistaa alttarin takana. Keskeneräisyys ei estä meitä viettämästä messua. Oikeastaan se muistuttaa meitä kärsivällisestä odottamisesta. Niin juuri; meidän tulee valvoen odottaa Herramme Kristuksen saapumista kaikessa keskeneräisyydessämme.

Messuväki on kansainvälistä ja kaikki eivät vielä hallitse suomen kieltä. Moni lukee lukukappaleet ja evankeliumin kännykkänsä ruudulta muilla kielillä. Kun isä Daniele aloittaa saarnan, ympäriltä alkaa kuulua vaimeaa kuiskintaa. Jokainen suomea taitamaton saa vieruskaveristaan tulkin. Seurakuntalaiset kauniilla tavalla huolehtivat toinen toisistaan.

Messun päätyttyä ihmiset jäävät tervehtimään toisiaan. Kohtaan ensi kertaa katoliseen messuun saapuneen pariskunnan. He kertovat löytäneensä messuun Google Mapsin avulla. Netti kertoi, että Joensuussa voi osallistua katoliseen messuun Louhostie 4:ssä. He ovat molemmat syntyperäisiä pohjoiskarjalaisia ja silminnähden iloisia kokemastaan yhteydestä. Pikkuhiljaa väki alkaa vähetä ja minäkin teen lähtöä tyttäreni luo. Sitä ennen isä Daniele esittelee minulle remontoidut pappilan tilat. Talo ei tule olemaan tyhjillään juuri milloinkaan. Isä Daniele asuu vakituisesti Missio ad gentes -talon klausuuritiloissa. Hänen kaverina asuu Redemptoris Mater -seminaristi, chileläinen Diego Serrano, joka on saapunut Joensuuhun elokuussa.

Missio ad gentes -talo Joensuussa.

Maanantaina Joensuun diasporan aktiivit seurakuntalaiset Alberto ja Maria kutsuvat minut lounaalle yhdessä isä Danielen ja Diegon kanssa. Maria kertoo, että he saapuivat Suomeen 2001 paavi Johannes Paavali II:n lähettämänä Neokatekumenaalisen tien lähetysperheenä. Aluksi he elivät Oulussa. Joensuuhun he siirtyivät vuonna 2014 paavi Franciscuksen lähettämänä Missio ad gentes -lähetysperheenä. Heillä on 15 lasta. Kolme heidän tyttäristään on seurannut samaa kutsumusta kuin vanhempansa. He toimivat eri puolilla Pohjoismaita lähetysperheinä miestensä ja lastensa kanssa. Alberton ja Marian pojista kaksi on pappeja ja kolmas Redemptoris Mater -seminaarissa. Yhteisen ruokailun jälkeen Maria lähtee Joensuun normaalikouluun opettamaan katolista uskontoa ala- ja yläkoululaisille.

Isä Daniele selittää, että Missio ad gentes voidaan aloittaa paikkakunnalla, jossa ennestään ei ole katolista seurakuntaa ja sen tarkoituksena on herättää henkiin katolinen seurakunta siellä, missä evankeliumi on unohdettu tai missä sitä ei ole vielä kuultu. Missio haluaa tavoittaa kaikista kaukaisimmissa paikoissa, periferiassa, asuvat ihmiset. 

Joensuun Missio ad gentes on perustettu Helsingin hiippakuntaan dekreetillä, jonka ovat allekirjoittaneet Neokatekumenaalisen tien kansainvälinen vastuuryhmä – Kiko Argüello, Carmen Hernández ja isä Mario Pezzi – yhdessä Helsingin piispan Teemu Sipon SCJ kanssa marraskuussa 2014. Isä Daniele antaa minulle dekreetin luettavaksi – se löytyy myös hänen kotinsa seinältä. Erityisesti kiinnitän huomiota Missio ad gentesin perusteluihin, jotka nousevat ensimmäisenä evankeliumeista ja Uuden Testamentin sitaateista, sitten Vatikaanin II kirkolliskokouksen asiakirjoista. Innostusta evankeliointiin vahvistaa suorat sitaatit paavien julistuksista: ensin Paavali VI, sitten Johannes Paavali II ja Benedictus XVI ja lopulta Franciscus kehottavat ja innostavat kaikkia katolilaisia evankelioimaan, viemään ilosanomaa kaikkialle maailmaan.

Joensuun diasporassa Missio ad gentesissä on neljä lähetysperhettä (Helsingistä, Barcelonasta, Torinosta ja Padovasta), yksi naimaton nainen ja yksi pappi seminaristin kanssa. Jokainen Missio ad gentesin jäsen on saanut lähetyskirjeen piispa Teemu Sipolta. Kirje on ilmaisu pastoraalisesta ja hengellisestä tuesta, jonka Helsingin hiippakunta antaa kaikille Joensuuhun lähetetyille.

Alberto kertoo minulle, että Joensuun Missio ad gentesin tehtävänä on tukea Pyhän Joosefin seurakunnan työtä diasporassa, edistää ekumeniaa paikallistasolla ja tärkeimpänä kaikista tuoda evankeliumi ihmisille, jotka ovat siitä vieraantuneet tai täysin siitä tietämättömiä. 

Joensuun yhteisö viettää lähes joka lauantai yhden rukoushetken torilla, jolloin he yhdessä rukoilevat, laulavat ja antavat todistuksen kristillisestä tiestä niin, että kuka tahansa voi ryhtyä vapaasti seuraamaan Kristusta heidän kanssaan joko pysyvästi tai hetkellisesti etsiessään suuntaa elämälleen.

Keskustelumme lomassa perheen kaksi aikuistuvaa tytärtä pyrähtää kotiin ja he kertovat lähtevänsä viikoksi tutustumaan luostarielämään Espanjassa. He haluavat koetella omaa orastavaa kutsumustaan. Lähetysperheessä nuorten on luontevaa kysellä mahdollisuuksistaan sitoutua hengelliseen elämään jopa nunnana tai pappina. Nyt on aika kiittää Albertoa ja nousta ruokapöydästä. Isä Daniele lähtee Diegon kanssa Louhostielle ja minä palaan Joensuussa asuvan tyttäreni kotiin. Emme kuitenkaan hyvästele, sillä tulen vielä iltamessuun.

Herra, sinä olet meidän turvamme

Talvi-illan pimetessä kevyt lumi taas pöllyää paikallisbussin kiitäessä keskustasta Noljakan lähiöön. Osaan kuin osaankin jäädä oikealla pysäkillä pois ja löydän helposti kävelytien varrelta sinisen omakotitalon, joka on muuttumassa Missio ad gentes -taloksi. Olen hyvissä ajoin paikalla harvakseltaan liikennöivien bussien takia. Kun astun taloon, minua vastassa on ihana uuden ja puhtaan puun tuoksu. Keskellä eteistä on sirkkeli ja isä Daniele hymyilee iloisesti karistellen sahanpuruja vaatteistaan. Puuseppä alkaa valmistautua papillisiin tehtäviinsä. Minä saan auttaa siivoamisessa. Sahan purut imuriin ja Diego luutuaa hienoimmat pölyt pois lattialta. Ovi käy ja sisään tulevat Maria lapsineen ystävänsä Maria Josen kanssa valmistamaan alttaria messua varten. Maria pyytää minua lukemaan päivän lukukappaleet ja tulkitsemaan isä Danielen saarnaa viereeni istuutuneelle Johanille englanniksi. Hän on ollut opiskelijana Itä-Suomen yliopistossa viime elokuusta lähtien. Silti hän jo kauniisti lausuu liturgisia vuorosanoja suomeksi apunaan vihkonen, jossa kulkevat rinnatusten teksti suomeksi ja englanniksi. 

Messuväki Missio ad gentes -talossa Louhostie 4:ssä, missä myös alttaritaulu valmiina.

Saarnassaan isä Daniele muistuttaa, että päivän evankeliumin teksti on meille tuttu jokaisesta messusta. Sadanpäällikön vastaus Jeesukselle kuului: ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee.” (Matt. 8:6) Näin päivän evankeliumin herättelemänä meitä kehotetaan koettelemaan uskoamme ja luottamustamme Herraan ja  kysymään itseltämme; mistä minä elämässäni haen turvaa? Meitä rohkaistaan turvautumaan ainoaan parantajaamme ja pelastajaamme Jeesukseen Kristukseen. Näissä aatoksissa on turvallista kiitollisin mielin hyvästellä Joensuun diasporan väki.

Kun sitten tiistain aamuna istun linja-autoon viiden tunnin kotimatkalle, olen väsyneen onnellinen. On ollut suurenmoista kokea Herran hyvyyttä kaikissa Pyhän Joosefin seurakunnan alueella vietetyissä messuissa sekä kaikissa koskettavissa, hyväntahtoisissa ja iloisissa ihmisten kohtaamisissa. Kaikkialla minut on ihmeellisellä tavalla ympäröinyt kasvavan ilon ilmapiiri.

Eeva Vitikka-Annala

.

Pyhän Joosefin seurakunta

• Lönnrotinkatu 24, 70500 Kuopio
• Seurakunta perustettu 2016
• Kirkkoherra isä Matthew Azzopardi on kotoisin Maltalta ja vihitty papiksi  Helsingin hiippakunnassa 2013.
• Kappalainen isä Daniele Giacchetto on kotoisin Sisiliasta ja vihitty papiksi Helsingin hiippakunnassa 2022. Hiippakunnan Missio ad gentes -pappi  Joensuussa.
• Rekisteröityjä seurakuntalaisia n. 700
• Seurakunnan kotisivut: joosef.katolinen.fi

.

Muut paikkakunnat

Savonlinna: 

• Profeetta Sakariaan ja Vanhurskaan Elisabethin kirkko
• Olavinkatu 29, 57130 Savonlinna

.

Mikkeli: 

• Pyhän Ylienkeli Mikaelin kirkko
• Paavalinkatu 4, 50100 Mikkeli

.

Joensuu: 

• Missio ad gentes -talo / isä Daniele Giacchetto
• Louhostie 4, 80140 Joensuu