Hyppää sisältöön

Gangesin Nasaret ‒ Jeesuksen pikkusisaret Intiassa

Jeesuksen pikkusisar Sagaya kertoo, kuinka Jeesuksen pikkusisarten sääntökunnan perustaja pikkusisar Magdeleine tapasi vuonna 1952 apostolisen prefektin ja ilmaisi tälle halunsa perustaa yhteisön ja palvontapaikan Gangesin varrelle. Prefektin mielestä ajatus oli mahdoton, koska seutu kuului ylhäistä kastia edustavalle suvulle eikä se hyväksyisi kristittyä yhteisöä mailleen. Hän kuitenkin lähetti hindiä puhuvan kanadalaisen isä Yvonin tiedustelumatkalle, joka saapui pienellä aluksella hetkeä ennen auringonnousua tuolle seudulle mukanaan muutamia pikkusisaria. 

Pikkusisar Magdeleine lumoutui seudun harvinaislaatuisesta ilmapiiristä ja valtavasta ihmisjoukosta. Ryhmä näki rituaalikylpyjä, rukoilevia ihmisiä, jokeen heitettyjä kukkalahjoja, lukuisia temppeleitä, sadhuja oranssinvärisissä kaavuissaan ja ruumiinpolttopaikkoja. Pikkusisar Magdeleine nousi aluksesta ja lähti kävelemään kapeaa kujaa pitkin joen vartta isä Yvon johdattajanaan. Eräässä paikassa Magdeleine pysähtyi ja ilmoitti: ”Tänne Jeesus tahtoo meidän tulevan asumaan”, ja osoitti vanhaa tyhjillään olevaa rakennusta. Häntä ei hirvittänyt taloon todennäköisesti vaadittavat korjaukset, vaan vuokrasi sen saman tien. Hänen uskonsa oli vahva ja hän luotti Jumalaan. Gangesin Nasaret, Yeshu Ashram, oli perustettu ja veli Charlesin perhe asettui hindu-uskoisten veljien ja sisarten maahan.

Sangeeta, aiempi sveitsiläinen Jeesuksen pikkusisar, perusti Varanasin pyhään kaupunkiin Kiranin kylän ja omisti sille elämänsä. Kiranissa huolehditaan kehitysvammaisista lapsista tarjoamalla heille koulutusta, terveydenhuoltoa, terapioita ja monia elämänhallinnan keinoja. Vuosittain Kiranissa palvellaan yli 3000 lasta, henkilökuntaa on 175. Viime vuonna Pyhällä viikolla Kiranissa järjestettiin veli Charlesin ystäville retretti, jossa mukana oli useita pikkusisaria. 

Pyhän viikon keskiviikkona Sangeeta toivotti ryhmän tervetulleeksi Kiraniin, ja yhdessä nautittiin ulkona teetä ja leipää kauniin Gangesin virratessa lähellä. Yhdessä muisteltiin isä Voillaumen sanoja siitä, miten jokapäiväisessä elämässä tärkeintä ovat väsymätön työnteko ja sydämen muutos autuaaksijulistusten hengessä. Pääsiäisen ilo, Jumala, on annettu Jeesuksessa Kristuksessa maailmaan, mutta toisinaan elämän harmaudessa sitä on vaikea tuntea. 

Merkittävän annin ryhmälle tarjosivat vuosia Intiassa eläneen belgialaisen sisar Franҁoise Bosteelin ikoniset nuket. Pyhää taidetta edustavat nuket johdattivat retretin osanottajat kiirastorstain, pitkäperjantain ja pääsiäislauantain hengelliseen sanomaan, jota oli siten helpompi mietiskellä. Sisar Franҁoise kirjoitti myöhemmin, miten suurta iloa hänelle tuotti, kun hän sai johdattaa veli Charlesin ystävät pääsiäisen ja ylösnousemuksen salaisuuteen nukkiensa kanssa.

Kiirastorstai-iltana Kiranin johtaja isä Neeti Bhai pesi kahdentoista vaikeasti vammaisen Kiranin asukkaan hauraat jalat. Retretin osanottajat pyysivät noita asukkaita, että he siunaisivat kunkin osanottajan tämän päätä koskettamalla. Myöhemmin mietiskelysalissa laulettiin yhdessä laulua Jesus, Mahaa Jyoti (Jeesus, suuri valo). Myöhemmin vietettiin messua. 

Pitkäperjantaina mietiskeltiin elämää kristittynä keskellä kärsimystä ja epäoikeudenmukaisuutta. Iltapäivällä vietettiin ristiinnaulitsemisen muistoksi Kristu Bhaktas -juhlaa yhdessä 3000 muiden uskontojen edustajan kanssa kuumassa auringossa Mathrudam-ashramissa. Aamuyöstä lähdettiin Gangesin rannalle, jossa mietiskeltiin ylösnousemusta ennen auringonnousua. Liikkuessaan veneessä joella ryhmän jäsenet näkivät, miten sadattuhannet ihmiset kastautuivat vedessä lähellä ruumiinpolttopaikkoja. Heidät ympäröi elämä, kuolema ja paraneminen, temppelit, lamput ja sadhut. Se kaikki muistutti elämästä maan päällä ja että jonakin päivänä jokainen voi olla yhtä Luojan kanssa.

Ekstaattisia hetkiä voi kokea vain muutaman kerran elämässään, ja Gangesin rannalla vietetty hetki oli yksi sellainen. Ihmisen itsekkyys ja luonnon tuhoaminen ei voi koskaan ottaa pois sitä pyhyyttä, jota ryhmä sai kokea auringon noustessa Gangesin yllä. Ristiinnaulittu Jumala jatkaa nousuaan ja loistaa kirkkaana, lempeänä ja lämpimänä ihmisen epäilyn ja pelon yllä. 

Elina Grönlund, Obl. OSSS

Jaa somessa:


Muut aihepiirit