Eutanasian mukanaan tuomia ongelmia vähätellään
Saksan liittopäivien on tarkoitus tehdä piakkoin päätös eutanasiasta (Sterbehilfe). Regensburgin piispa Rudolf Voderholzer kehottaa hiippakuntansa katolilaisia sitoutumaan siihen, että he voisivat tarjota tukea ja turvaa niille, joihin kuolinapu kohdistuu vastoin heidän tahtoaan. Piispa viittaa siihen, että yhteiskunnassa on paljon sairaita, yksinäisiä, oman apunsa varaan jätettyjä ihmisiä. Myös ne, jotka tarvitsevat toisten tukea, voidaan saada painostettua ajattelemaan, että avustettu itsemurha on kaikin tavoin ”järkevä” ratkaisu, säästetäänhän näin yhteiskunnan rajallisia resursseja ja vähennetään turhaa kärsimystä.
Voderholzer kehottaa kristittyjä muodostamaan ”inhimillisyyden saarekkeita” sinne, missä asenteet koventuvat ja hyötyajattelu saa vallan. Kristityillä on velvollisuus kantaa huolta niistä, jotka eivät itse pysty puolustamaan itseään.
Voderholzerin vetoomus on ajan merkki. Jos eutanasia toteutuu, myös Suomessa joudutaan kamppailemaan niiden ongelmien kanssa, joita se tuo tullessaan. Niitä ovat kysymys siitä, kuka tekee potilaan kohdalla niin sanotun vapaaehtoisen päätöksen, mikä on kulloinkin omaisten rooli, onko lääkärillä aina velvollisuus antaa kuolinapua ja niin edelleen. Julkisessa keskustelussa nämä ongelmat lakaistaan maton alle. Puhutaan potilaan oikeuksista, vaikka kukaan ei oikein pysty määrittelemään, mitä ne ovat.
Keskustelu muistuttaa merkillisellä tavalla sitä, joka 1960-luvulla käytiin abortista. Silloinkin korostettiin oikeuksia, kylläkin kaikkien muiden kuin syntymättömän lapsen, joka jätettiin kylmästi vaille oikeusturvaa. Samoin uskoteltiin ja ilmeisesti myös uskottiin, että abortti on tulevaisuudessakin poikkeusmenettely, joka kohdistuu vain harvoihin. Toisin kävi. Abortista tuli yleinen ja paljon käytetty syntyvyyden säännöstelyn muoto.
Vestigia terrent – jäljet pelottavat. Käykö eutanasian kohdalla samoin? Sen, mitä yleinen kokemus kautta aikojen on pitänyt vääränä, yleinen mielipide muokkaa kohta järjelle sopivaksi.
Heikki Hakamies