Suomalainen ekumeeninen valtuuskunta tekee jälleen tammikuussa pyhiinvaelluksen Roomaan. Ekumeeniseen valtuuskuntaan kuuluvat piispa Teemu Sipon SCJ lisäksi Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo Suomen ortodoksisesta kirkosta sekä Kuopion evankelis-luterilainen piispa Jari Jolkkonen. Katolisessa ryhmässä mukana ovat myös yleisvikaari Raimo Goyarrola ja Pauli Annala.
Matkan aluksi ainakin osa valtuuskunnasta osallistuu Centro Pro Unionen ja Paavillisen Santa Croce -yliopiston seminaariin, jonka teemana on ”Growth in Communion” (kasvu yhteydessä). Pyhän Henrikin juhlapyhän päivänä 19.1. piispa Jolkkonen viettää luterilaisen jumalanpalveluksen Santa Maria sopra Minervan basilikassa klo 16. Jumalanpalveluksessa saarnaa piispa Sippo ja siinä esiintyy Puijon kamarikuoro. Alustavien tietojen mukaan valtuuskunnan tapaaminen paavin kanssa osuu samalle päivälle.
KATT