Monella on herännyt kysymys, onko eettistä käyttää sellaisia COVID-19-rokotteita, joiden valmistuksessa on käytetty abortoiduista ihmissikiöistä otettuja soluja. Tässä artikkelissa esitän joitakin huomioita aiheeseen liittyen.
Johdanto
Ihmissoluja käytetään rokotteiden valmistamisessa, sillä tauteja aiheuttavat virukset ovat yleensä ominaisia kullekin eri eliölajille. Ihmissolut sopivat myös erityisen hyvin muunneltujen virusten – tai niissä olevien proteiinien – kasvattamiseen, jotta voidaan valmistaa rokotteita, jotka saavat aikaan immuunivasteen aiheuttamatta tautia. Jos rokotteen perustana ei ole heikennetty virus vaan proteiini, tuottavat eläinsolut rokotteeseen tarvittavia ainesosia erilaisten sokerimolekyylien peittämänä, mikä voi estää immuunivasteen ihmisillä. Lisäksi sikiösoluja käytetään suuremman onnistumistodennäköisyyden takia, sillä ne ovat biologisesti hyvin nuoria ja voivat moninkertaistua laboratoriossa melkein loputtomasti.
Yksi huolenaihe eri rokotekandidaattien eettisessä arvioinnissa on kuitenkin mahdollinen abortoiduista ihmissikiöistä otettujen solulinjojen käyttö rokotteen kehittämisessä, tuotannossa tai testaamisessa. Noiden solujen käyttö rokotteen valmistamisessa voi tehdä COVID-19-rokoteohjelmista kiistanalaisia ja saattaa vähentää halua rokotteen käyttöön, vaikka toiset eivät ehkä näe siinä eettistä ongelmaa. Monissa tapauksissa on kuitenkin suora yhteys abortin ja rokotteen välillä, kun sen valmistamisessa on käytetty soluja, jotka on kerätty abortoiduista sikiöistä. Vaikka noita soluja on kasvatettu laboratoriossa vuosien ajan ja varsinainen abortti on tapahtunut kauan aikaa sitten, on yhteys silti olemassa.
Tieteellisiä näkökohtia
Tällä hetkellä on meneillään noin 130 projektia COVID-19-rokotteen kehittämiseksi. Niistä vain kuusi käyttää sellaisia solulinjoja, jotka on saatu abortoiduista ihmissikiöistä. Näiden lisäksi on 17 muuta pitkälle edennyttä projektia, joissa ei ole tätä eettistä ongelmaa, sillä ne eivät käytä abortoiduista sikiöistä peräisin olevia solulinjoja (https://lozierinstitute.org/an-ethics-assessment-of-covid-19-vaccine-programs).
On siis kaksi eri vaihtoehtoa:
a) Rokote tulee laboratorioista, jotka eivät ole käyttäneet abortoitujen sikiöiden soluista kasvatettuja solulinjoja.
Eräs rokote, jossa ei ole käytetty abortoiduista sikiöistä peräisin olevia soluja, on Pfizerin rokote, jolla näyttää olevan noin 95 % teho COVID-19-virusta vastaan. Yhtiö on hakemassa rokotteelleen kiireellistä hyväksyntää Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirastolta (FDA). Käänteentekevässä tutkimuksessa Pfizer Inc.:n ja sen kumppanin BioNTech SE:n kehittämä rokote osoittautui odotettua paremmaksi suojaamaan ihmisiä COVID-19:lta.
Pfizerin rokote saattaa tulla jakeluun jo ensi kuussa, vaikka Yhdysvaltain terveysviranomaiset ovatkin ilmaisseet, että tämän arviointi on vaikeaa. Pfizerin rokote on kehitetty geneettisen sekvensoinnin avulla tietokoneilla ilman sikiösoluja.
b) Rokote tulee sellaisista laboratorioista, jotka ovat käyttäneet sikiöistä peräisin olevia solulinjoja.
On alkuun hyvä tietää, että rokotteen valmistamisessa käytetyt solulinjat on tuotettu kahdesta 1970-80-luvulla abortoidun sikiön soluista. Abortit ovat siis tapahtuneet kauan aikaa sitten.
Ensimmäinen solulinja, HEK-293, on peräisin abortoidun sikiön munuaisesta vuodelta 1972. Tätä solulinjaa on käytetty laajasti tieteellisessä tutkimuksessa ja teollisuudessa. Toinen solulinja on lääkeyhtiö Johnson & Johnsonin tytäryhtiö Janssenin tuottama solulinja PER-C6, joka on peräisin 18-viikon iässä abortoidun sikiön verkkokalvosta vuodelta 1985. Molempia näistä on viljelty laboratorioissa Hollannissa.
Niistä kuudesta valmisteilla olevasta rokotteesta, joissa edellä mainittuja soluja on käytetty, kaksi on jo edennyt pitkälle kliiniseen vaiheeseen: kiinalainen Pekingin bioteknologian instituutin rokote, jota avustaa CanSino Biologics -yhtiö ja Oxfordin yliopiston rokote, jota tuotetaan yhteistyössä AstraZeneca-lääkeyhtiön kanssa.
Eettisiä näkökohtia
Esitän joitakin huomioita, joista voi olla hyötyä.
a) Rokote tulee laboratorioista, jotka eivät ole käyttäneet abortoitujen sikiöiden soluista kasvatettuja solulinjoja.
Tässä tapauksessa rokotteen käytössä ei ole moraalista ongelmaa, kunhan sen tehokkuus on todistettu ja sivuvaikutukset ovat lääketieteellisesti hyväksyttävissä. Jos Suomessa tullaan käyttämään Pfizerin rokotetta, eettistä ongelmaa ei ole.
Muutama päivä sitten uutisissa ilmoitettiin myös Modernan valmistamasta COVID-19 -rokotteesta. Modernan rokotteeseen liittyen tiedot ovat ristiriitaisia siitä, onko rokotteen valmistuksessa käytetty abortoitujen ihmissikiöiden solulinjoja. (https://lozierinstitute.org/an-ethics-assessment-of-covid-19-vaccine-programs/) ja (https://www.lifesitenews.com/opinion/which-covid-19-vaccines-will-be-derived-from-aborted-childrens-cell-lines)
b) Rokote tulee sellaisista laboratorioista, jotka ovat käyttäneet sikiöistä peräisin olevia solulinjoja.
Tässä voimme todeta joitakin eettisiä ongelmia, joihin Paavillisen Elämän Akatemian lausunto vuodelta 2005 tarjoaa huomionarvoisia näkökohtia. Lausunto ei käsittele suoraan COVID-19 –rokotteita, vaan muita, lähinnä lapsena annettavia rokotteita, joissa on vastaavia eettisiä kysymyksiä. Suosittelen lukemaan lausunnon suoraan internetistä (https://www.immunize.org/talking-about-vaccines/vaticandocument.htm).
Tuossa lausunnossa todetaan sellaisista rokotteista, joiden valmistuksessa on käytetty abortoitujen sikiöiden soluja, että kyseisten rokotteiden valmistus, jakelu ja markkinointi, on periaatteessa moraalisesti kiellettyä, koska ne saattaisivat rohkaista tekemään lisää abortteja vastaavien rokotteiden tuottamiseksi. Toisaalta olisi kuitenkin tunnustettava, että tuotanto-jakelu-markkinointiketjussa eri toimijoilla voi olla erilainen moraalinen vastuu. Siis niillä, jotka valmistavat rokotteita käyttäen aborteista tulevia ihmissolulinjoja; niillä, jotka osallistuvat tuollaisten rokotteiden markkinointiin ja niillä, joiden täytyy käyttää noita rokotteita terveydellisistä syistä.
Jos tällaisten rokotteiden tuottajat eivät julkisesti tuomitse ja torju alkuperäistä moraalitonta tekoa eli aborttia, ja jos ne eivät yhdessä omistaudu tutkimaan ja edistämään sellaisia keinoja, joihin ei liity moraalista pahaa, on yhteistyö rokotteiden tuottamiseksi eettisesti laitonta.
Toisaalta taas ne ihmiset, joiden täytyy käyttää edellä kuvattuja eettisesti ongelmallisia rokotteita terveydellisistä syistä, osallistuvat yleisesti ottaen hyvin etäisesti yhteistyöhön alkuperäisen teon eli abortin kanssa. Tässä tilanteessa eettisesti ongelmallista rokotetta voidaan kuitenkin käyttää väliaikaisesti, mikäli sillä ehkäistään huomattavaa terveydellistä vaaraa. Moraalinen perustelu tälle on siinä, että velvollisuus välttää etäistä yhteistyötä ei ole pakottava, mikäli kyseessä on vakava terveydellinen syy. Tässä tapauksessa riskinä on sairastua rokotuksen puuttumisen takia.
Aborttiin yhteydessä olevien eettisesti ongelmallisten rokotteiden käyttö olisi siis sallittua niin kauan, kun niille ei ole vaihtoehtoa ja kunnes toinen vastaava rokote on saatavilla. Toisin sanoen niiden käyttö olisi väliaikaisesti sallittua. Vatikaanin ohjeistus Dignitas personae (2008) toteaa, että “vakavat syyt saattavat olla moraalisesti suhteellisia oikeuttaen” näiden alkuperältään laittomien solulinjojen käytön, “pitäen mielessä, että jokaisella on velvollisuus tehdä tiettäväksi erimielisyytensä ja pyytää terveydenhoitojärjestelmäänsä tuomaan saataville toisen tyyppisiä rokotteita (n.35).” (https://www.vatican.va/roman_curia/congregations/cfaith/documents/rc_con_cfaith_doc_20081208_dignitas-personae_en.html)
Elämme “ajassa, jossa tarvitaan kiireellisesti ihmisten omantunnon herättämistä toimimaan elämän puolesta,” mikä tarkoittaa, että on tärkeää välttää skandaaleja ja todistaa jokaisen ihmiselämän arvokkuuden puolesta. Siksi ihmisillä on velvollisuus valita eettisesti tuotettuja rokotteita, jos niitä on olemassa, ja painostaa poliittisia viranomaisia ja terveydenhuoltojärjestelmiä, jotta saatavilla olisi rokotteita, joihin ei liity moraalisia ongelmia. Lisäksi tulisi vaatia lääketeollisuuden ankaraa lainsäädännöllistä kontrollia.
Ennen COVID-19 -pandemiaa vuonna 2017 Paavillinen Elämän Akatemia korosti, että aiemmin rokotteita oli valmistettu selvemmässä yhteydessä aborttiin, mutta nykyään rokotteiden valmistamisessa käytetyt solulinjat ovat hyvin etäällä alkuperäisestä abortista, eivätkä enää merkitse sellaista moraalisen yhteistyön sidettä, joka johtaisi ehdottomaan kielteiseen arvioon niiden käytöstä. (http://www.academyforlife.va/content/pav/en/the-academy/activity-academy/note-vaccini.html (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)). “Mitä tulee kysymykseen rokotteista, joiden valmistuksessa on käytetty tai saatettu käyttää abortoiduista sikiöistä tulleita soluja, on täsmennettävä, että se, mikä on ”pahaa” moraalisessa mielessä, ovat teot, eivät itse rokotteet tai materiaali. Yleisimmin lapsille käytettyjen rokotteiden tuotannon tekniset ominaispiirteet johtavat meidät sulkemaan pois sen, että abortin suorittamisen ja rokotteita käyttävien ihmisten välillä olisi moraalisesti oleellista yhteistyötä… Vaikka on sitouduttava varmistamaan, ettei minkään rokotteen valmistaminen liittyisi mihinkään abortista tulevaan materiaaliin, toistamme, että rokottaminen on moraalinen velvollisuus, jotta vältetään vakavat terveysriskit lapsille ja väestölle yleensä.”
Johtopäätös
Sellaisia COVID 19-rokotteita, joiden valmistamisessa on käytetty abortoitujen sikiöiden soluja, voitaisiin siis pitää väliaikaisesti eettisesti sallittuina vain jos 1) vaihtoehtoista rokotetta ei ole mahdollista saada ja 2) rokottamattomuus merkitsisi suurta kuolemanvaaraa. Heti jos eettinen vaihtoehto on saatavilla, tulisi sitä käyttää ensisijaisesti. Tässä tilanteessa harkitusti arvioituna siis elämän suojeleminen on etusijalla perustavanlaatuisena hyvänä.
Tämä moraalinen sallittavuus ei kuitenkaan sulje pois velvollisuuttamme toimia kaikin moraalisesti mahdollisin keinoin sen puolesta, että kaikki tarvittava tehtäisiin sellaisten rokotteiden saamiseksi käyttöön, joiden tuotannossa ei ole käytetty abortoitujen sikiöiden soluja tai solulinjoja. Vain tällä tavalla edistämme jokaisen ihmisen elämää ja arvokkuutta sikiämisestä luonnolliseen kuolemaan asti ilman poikkeuksia.
Onneksi COVID-19 taudin suhteen on koevaiheessa sellaisia rokotteita, joissa ei ole käytetty sikiöistä peräisin olevia soluja, ja siten on todellinen mahdollisuus valita eettisesti oikein.
isä Raimo Goyarrola
18.11.2020
Täydennys:
- Ainakin yhden artikkelin mukaan Modernan rokote on ongelmallinen ja Pfizerin valmista rokotetta on testattu abortoiduilla sikiöillä, mutta ko. soluja ei olisi käytetty varsinaisessa rokotteen valmistuksessa. (https://cogforlife.org/2020/11/16/moderna-covid-19-vaccine-facts-not-fiction/#more-18911)
2. Uutinen Englannin ja Walesin piispainkokouksen kannanotosta Covid-19-rokotteiden moraalisuudesta. Lausunto rokotuksista 11.8.2020.
3. Ruotsalaisen katolisen Respekt-järjestön julkaisema artikkeli rokotteista.