Alaikäisten suojelukokous – välttämätön välitilinpäätös
Vatikaanissa järjestettiin 21.-24.2.2019 paavi Franciscuksen koolle kutsuma koko kirkkoa koskeva kokous ”alaikäisten suojelemisesta kirkossa”. Kokoukseen osallistui piispainkokousten puheenjohtajien lisäksi sääntökuntien yleisesimiehiä, kuurian virkamiehiä, hyväksikäytön uhreja ja asiantuntijoita.
On kysytty, oliko tällainen suuri kokous tarpeen järjestää. Katolinen kirkko on jo toistakymmentä vuotta harjoittanut tiukkaa politiikkaa estääkseen lasten ja nuorten seksuaalista hyväksikäyttöä. Tämä nollatoleranssipolitiikka on ollut tuloksellista. Viime aikoinakin esiin tulleet hyväksikäyttötapaukset ovat pääsääntöisesti tapahtuneet kymmeniä vuosia aikaisemmin ja syylliset ja syytetyt ovat usein jo kuolleet.
2000-luvulla tulleet uudistukset hiippakuntien käytännöissä, tapausten ennaltaehkäisyssä ja rikosten tutkimisessa ja tuomisessa viranomaisten käsittelyyn ovat pitkälti onnistuneet. Varmasti kirkossa on yksittäisiä paikalliskirkkoja tai alueita, joissa muutos on ollut hitaampaa, mutta yleinen suunta on selvä ja kokonaisuutta katsoen ollaan jo pitkällä.
Voidaan siis sanoa, että kirkko on ainakin viimeisten 10-15 vuoden ajan tehnyt valtavasti työtä onnettoman tilanteen kääntämiseksi. Siitä huolimatta suojelukokous haluttiin pitää. Haluttiin varmistaa maailman silmien edessä, ettei kirkko enää peitä silmiään alaikäisten hyväksikäytön edessä eikä pidä itseään suurempana uhrina kuin hyväksikäytettyjä.
Paavin näkökulma
Siellä, missä toimitaan jo nyt niin kuin Rooman antamat ohjeet ja paikalliset säädökset edellyttävät, ollaan hyvinkin voiton puolella. Suojelukokouksen tulokset johtanevat yleisiin selkeisiin ohjeisiin, joiden perusteella hiippakunnissa vielä tarkastetaan toimintatapoja. Sen sijaan siellä, missä jo olemassa olevista määräyksistä on lipsuttu, on jatkossa toivottavasti mahdotonta olla noudattamatta niitä. Viimeisetkin mustat pisteet valaistaan.
Katolinen kirkko on niin kuin mikä tahansa muukin instituutio: kaikista varotoimista huolimatta uusiakin tapauksia voi ilmetä. Valppaus on säilytettävä jatkossakin. Paavi Franciscus kiinnitti puheessaan kokouksen päättyessä huomiota muutamaan mielestäni olennaiseen seikkaan:
1) Hyväksikäyttö ei ole vain katolisen kirkon ongelma. Lasten ja nuorten seksuaalisen hyväksikäytön yleisin paikka on oman kodin seinien sisäpuolella. Hyväksikäyttö on valtavan yleistä ja sen laajuus on vain lisääntynyt pornografian uusien levittämistapojen ja ihmiskaupan eri muotojen, varsinkin seksiturismin, vaikutuksesta. On nähtävä hyväksikäytön ongelmat katolisen kirkon ulkopuolellakin ja etsittävä niihin todellisia ratkaisuja.
2) Koko tätä ongelmavyyhteä leimaa vallan väärinkäyttö. Se ei rajoitu vain seksuaaliseen hyväksikäyttöön, vaan lasten ja nuorten suojelemiseksi on löydettävä keinoja ratkaista muitakin lapsia koskevia vääryyksiä: lapsisotilaat, lapsiprostituutio, lasten joutuminen nälän, orjuuden, sotien, pakolaisuuden ja aborttien uhreiksi.
3) Paavi nosti esiin myös pahan todellisuuden: ”[Tämän ilmiön] laajuus ja syvyys huomioiden kyse ei ole mistään muusta kuin nykyhetkessä ilmenevästä pahuuden hengestä. Mikäli emme ota huomioon tätä ulottuvuutta, pysymme kaukana totuudesta ja meiltä puuttuu kyky löytää todellisia ratkaisuja.” Pyhä isä kuvaa kirkossa tapahtunutta hyväksikäyttöä ”saatanan työksi”, hyväksikäyttäjiä ”saatanan työkaluiksi”. Hän painottaa sekä kirkollisten että siviilioikeuden prosessien tärkeyttä.
Miten tästä eteenpäin?
Kokouksen vaikutukset jäävät nähtäviksi. On selvää, että takaisin ei ole enää menemistä. Samoin on rohkaisevaa, että kirkko paavin johdolla haluaa kääntää katseensa menneestä tulevaan ja siihen, että hyväksikäyttöön puututaan tehokkaasti kaikkialla, missä sitä esiintyy. Yhtä lailla selvää on, että edessä on vielä hyväksikäyttöä ja sen peittelyä edesauttaneen ”kulttuurin” siivoaminen. On nöyrästi ja rehellisesti tutkittava siihen johtaneita syitä ja pyrittävä kaikin keinoin poistamaan niitä.
Osa tästä työstä tapahtuu sen kautta, että pappiskandidaattien valinnassa käytetään entistä suurempaa harkintaa: kriteereiden ei ole tarkoitus olla vain ”negatiivisia, ennen kaikkea hylkäämällä vaikeita persoonallisuuksia, vaan myös positiivisia, sellaisia, jotka tarjoavat tasapainoista kasvatusta … pyhyyttä ja siveyden hyvettä vaalien”. Paavi toisti pyhän edeltäjänsä Paavali VI:n näkemyksen: ”naimattoman papin elämä … sulkee ulos ne, joilla ei ole siihen riittäviä fyysisiä, psyykkisiä ja moraalisia edellytyksiä. Eikä kenenkään pidä kuvitella, että armo korvaisi luonnon puutteita sellaisessa miehessä” (vrt. Sacerdotalis Caelibatus, 64).
Alaikäisten suojelukokous Vatikaanissa oli välttämätön välitilinpäätös. Ainakin allekirjoittanut ilahtui siitä, että paavi uskalsi katsoa hyväksikäyttöä laajemmin kuin vain kirkon sisäisenä ongelmana ja että hän siten ohjasi kirkon taistelemaan hyväksikäyttöä vastaan kaikkialla ja kaikissa ilmenemismuodoissa. Se on kannanotto, jonka takana on helppo seistä.
Marko Tervaportti
– Kokouksen verkkosivusto, josta löytyy paavin puheen lisäksi myös mielenkiintoisia tilastoja.
