Paavi Franciscuksen saarna jouluyön messussa 24.12.2023
”Koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano” (Luuk. 2:1). Tämä on konteksti, jossa Jeesus syntyy ja jota evankeliumi pysähtyy kuvaamaan. Sen olisi voinut ohittaa nopeasti mainiten, mutta evankeliumi puhuu siitä tarkasti. Siitä käy ilmi valtava ristiriita: kun keisari laskee maailman asukkaat, Jumala tulee maailmaan melkein salaa; kun käskijä pyrkii nousemaan historian suurmiesten joukkoon, historian Kuningas valitsee pienuuden tien. Kukaan mahtavista ei huomaa häntä, vain jotkut paimenet, yhteiskuntaelämässä syrjityt.
Mutta verollepano kertoo enemmästäkin. Raamatussa sen muisto ei ole hyvä. Kuningas Daavid lankesi suurten määrien ja epäterveen itseriittoisuuden kiusaukseen ja teki suuren synnin toimittamalla väenlaskun. Hän halusi tietää väkensä voiman ja noin yhdeksän kuukauden kuluttua hän sai tietää asekuntoisten miekkamiesten määrän (vrt. 2. Sam. 24:1–9). Herra vihastui ja onnettomuus kohtasi kansaa. Tänä yönä taas “Daavidin Poika”, Jeesus, oltuaan yhdeksän kuukautta Marian kohdussa ei rankaise verollepanosta, vaan antaa nöyrästi laskea itsensä. Yhtenä monien joukossa. Emme näe vihastuvaa, rankaisevaa jumalaa, vaan armahtavan Jumalan, joka tulee lihaksi, tulee maailmaan heikkona. Häntä edeltää julistus: “maan päällä rauha ihmisillä” (Luuk. 2:14). Tänä iltana sydämemme on Betlehemissä, jossa rauhan Ruhtinaan torjuu sodan logiikka, aseiden melu, joka tänäänkin estää löytämästä tilaa maailmassa (vrt. Luuk. 2:7).
Koko valtakunnassa toimitettava verollepano näyttää yhtäältä liiankin inhimillisen juonen kautta historian: maailman, joka etsii valtaa ja voimaa, mainetta ja kunniaa, jossa kaikki mitataan menestyksen ja tulosten, lukujen ja lukumäärien perusteella. Se on suoritusten pakkomielle. Mutta samalla verollepanosta nousee esiin Jeesuksen tie: hän tulee etsimään meitä tulemalla lihaksi. Hän ei ole suoritusten, vaan inkarnaation Jumala. Hän ei kumoa vääryyksiä ylhäältä voimalla, vaan alhaalta rakkaudella; hän ei murtaudu rajattomalla voimalla, vaan mukautuu rajoihimme; hän ei vältä heikkouksiamme, vaan omaksuu ne.
Veljet ja sisaret, tänä yönä voimme kysyä itseltämme: mihin Jumalaan uskomme? Inkarnaation Jumalaan vai suoritusten jumalaan? On näet vaara, että koemme joulun mielessämme pakanallinen käsitys Jumalasta, ikään kuin hän olisi mahtava herra taivaassa; jumala, joka liittoutuu vallan, maailmallisen menestyksen ja kulutuskeskeisyyden epäjumalan kanssa. Aina palaa väärä kuva välinpitämättömästä ja vihastuvasta jumalasta, joka tekee hyvää hyville ja kiivastuu pahoille; meidän kuvaksemme tehdystä jumalasta, josta on hyötyä vain ongelmiemme ratkaisussa ja pahan poistamisessa. Mutta Jumala ei käytä taikasauvaa, hän ei ole kaupallinen “kaikki heti”-jumala; hän ei pelasta meitä painamalla nappia, vaan tulee lähelle muuttaakseen todellisuuden sisältä käsin. Kuinka suuresti meihin onkin juurtunut maailmallinen ajatus etäisestä, kontrolloivasta, jäykästä ja mahtavasta jumalasta, joka auttaa omiaan voittamaan muut! Kuinka usein meihin onkaan juurtunut tämä kuva. Mutta ei niin ole: hän syntyi kaikkia varten, koko valtakunnan verollepanon aikana.
Katsokaamme siis “elävää, todellista Jumalaa” (1. Tess. 1:9): häntä, joka ylittää inhimilliset laskelmat, mutta antaa verollepanomme laskea hänet; häntä, joka tuo historiaan vallankumouksen asumalla siinä; häntä, joka kunnioittaa meitä niin paljon, että antaa meidän torjua hänet; häntä, joka ottaa pois synnin ottamalla sen kantaakseen, joka ei poista kärsimystä vaan muuttaa sen, joka ei poista elämästä ongelmia, vaan antaa elämäämme ongelmia suuremman toivon. Hän haluaa syleillä elämäämme niin paljon, että tulee äärettömästä rajalliseksi, suuresta pieneksi, vanhurskaana alistuu vääryyteemme. Veljet ja sisaret, tässä on joulun ihme – ei sekoitus imeliä tunteita ja maailmallista lohtua, vaan Jumalan ennenkuulumaton hellyys: hän pelastaa maailman tulemalla lihaksi. Katsokaamme Lasta, hänen seimeään, jota enkelit kutsuvat “merkiksi” (Luuk. 2:12): se on merkki, joka paljastaa Jumalan kasvot, Jumalan, joka on myötätunto ja laupeus, kaikkivaltias aina ja vain rakkaudessa. Hän tulee lähelle, hellänä ja myötätuntoisena. Tämä on Jumalan tapa olla: läheisyys, myötätunto, hellyys.
Sisaret ja veljet, ihmetelkäämme, sillä “hän tuli lihaksi” (vrt. Joh. 1:14). Liha on sana, joka viittaa heikkouteemme ja jota evankeliumi käyttää sanoakseen meille, että Jumala omaksui inhimillisen tilanteemme pohjia myöten. Miksi hän meni niin pitkälle? Miksi hän on kiinnostunut meistä kaikista, miksi hän rakastaa meitä siihen saakka, että pitää meitä kaikkea muuta arvokkaampana? Veli, sisar, Jumalalle, joka muutti historiaa verollepanon aikana, sinä et ole numero, vaan sinulla on kasvot: sinun nimesi on kirjoitettu hänen sydämeensä. Mutta ehkä sinä, joka katsot sydäntäsi, riittämättömiä suorituksiasi, maailmaa, joka tuomitsee eikä annan anteeksi, ehkä elät huonosti tämän joulun, ajatellen ettei mene hyvin, hautoen riittämättömyydentunnetta ja tyytymättömyyttä heikkouksistasi, lankeamisistasi, ongelmistasi ja synneistäsi. Mutta jätä tänään aloite Jeesukselle, joka sanoo sinulle: “Sinun vuoksesi tulin lihaksi, sinun vuoksesi tulin kaltaiseksesi”.
Miksi jäät surusi vankilaan? Kuten paimenet, jotka jättivät laumansa, jätä synkkä aitauksesi ja ota vastaan Jumallapsen hellyys. Tee niin ilman naamioita ja haarniskoja, jätä taakkasi Herralle, sillä hän pitää sinusta huolen (vrt. Ps. 55:23): hän, joka tuli lihaksi, ei odota menestyksekkäitä suorituksiasi, vaan avointa ja luottavaista sydäntäsi. Hänessä ymmärrät, kuka olet: Jumalan rakas poika, Jumalan rakas tytär. Nyt voit uskoa sen, sillä tänä yönä Herra tuli valoon valaistakseen elämäsi, ja hänen silmänsä loistavat rakkaudesta sinua kohtaan. Meidän on vaikea uskoa tätä: että Jumalan silmät loistavat rakkaudesta meitä kohtaan.
Kristus ei katso lukumääriä vaan kasvoja. Mutta kuka häntä katsoo, kiireisen ja välinpitämättömän maailman monien asioiden ja hullun kilpajuoksun keskellä? Kuka häntä katso? Betlehemissä, kun ihmiset verollepanon innon vallassa menivät ja tulivat, täyttivät majatalot puhuen siitä ja tästä, jotkut olivat lähellä Jeesusta: Maria ja Joosef, paimenet ja sitten tietäjät. Oppikaamme heiltä. He katsovat Jeesusta sydän kääntyneenä hänen puoleensa. He eivät puhu, vaan palvovat. Tänä yönä, veljet ja sisaret, on adoraation aika.
Adoraatio on tie inkarnaation omaksumiseen. Sillä hiljaisuudessa Jeesus, Isän Sana, tulee lihaksi elämässämme. Tehkäämme mekin kuten Betlehemissä, joka merkitsee ”leivän taloa”: olkaamme hänen, elämän Leivän edessä. Löytäkäämme uudelleen adoraatio, sillä palvonta ei ole ajanhukkaa, vaan antaa Jumalan asua ajassamme. Se saa inkarnaation siemenen puhkeamaan meissä kukkaan, se on osallistumista Herran työhön, joka hapatteen lailla muuttaa maailman. Palvonta on esirukousta, hyvitystä, sitä, että annamme Jumalan oikaista historian kulun. Eräs suuri eeppisten kertomusten kirjoittaja kirjoitti pojalleen: ”Nostan silmiesi eteen sen yhden suuren asian, jota maan päällä rakastaa: pyhän sakramentin… Siitä löydät romanssin, kunnian, arvokkuuden, uskollisuuden ja kaikkien maallisten rakkauksiesi oikean tien” (J.R.R. Tolkien,kirje 43, maaliskuu 1941).
Veljet ja sisaret, tänä yönä rakkaus muuttaa historiaa. Herra, anna meidän uskoa rakkauteesi, joka on niin erilaista kuin maailman valta. Herra, anna meidän kuten Maria, Joosef, paimenet ja tietäjät tulla ympärillesi palvomaan sinua. Kun teet meistä yhä enemmän kaltaisiasi, voimme todistaa maailmalle kasvojesi kauneudesta.
Franciscus
