Wilfrid Stinissenin spiritualiteetin merkitys Suomessa

Viime marraskuussa Studium Catholicumin Angelicum-salissa pidettiin tilaisuus, jossa tarkasteltiin Pyhän Lisieux’n Thérèsen ja Wilfrid Stinissenin teologiaa. Edellisen syntymästä on kulunut 150 vuotta, jälkimmäisen kuolemasta 10 vuotta.

Wilfrid Stinissenin kirjoja on käännetty suomeksi kaikkiaan yhdeksäntoista. Poikkeuksellista suosion syytä on hyvä etsiä Stinissenin kirjojen merkityksestä. On syytä olettaa, että hänen kirjansa täyttävät jonkin tyhjän tilan. Ensiksi, Stinissen auttaa löytämään kristilliselle opille paikan kristityn elämässä (spiritualiteetin teologia). Toinen merkitys on siinä, että hän vastaa aikamme hengelliseen nälkään. 

1. Spiritualiteetin teologia vastaa kokemuskeskeisyyteen 

Stinissen näkee aikamme subjektiivisessa käänteessä mahdollisuuden hengellisen teologian harjoittamiselle. Spiritualiteetin teologia auttaa kristittyä ylittämään oman kokemusmaailmansa ja tulemaan kristillisen sanoman osanottajaksi. Kyse on eräänlaisesta vakavasta leikistä, jossa katoaa ero pelin ja pelaajan väliltä. Kristitty vedetään mukaan, niin että hän kokee kuuluvansa johonkin itseään ja kokemuksiaan suurempaan todellisuuteen. 

Hengellinen harjoitus tai ulkoisen elämän muuttaminen eivät tavoita riittävän syvästi kristityn elämää. Siihen kuuluu muutoksen (trasformation) prosesseja, jotka koskevat ihmisen perustavaa laatua olevia arvoja, tunteita ja tekoja. Stinissen on kiinnostunut tästä syvällisestä muutoksesta. Hän täyttää näin tyhjän tilan, joka on sekä yliopistoteologiassa että luterilaisen kirkon opetuksessa. Hän käsittelee kokemuksen kielellä saarnassa ja opetuksessa vähälle huomiolle jäänyttä ihmisen syvää muutosta, pyhitystä. 

Isä Wilfridin armolahja oli siinä, että hän osasi sijoittaa uskon oppeja elämänviisauden yhteyteen. Piispa Anders Arborelius on todennut, että Stinissen onnistui popularisoimaan jopa kolminaisuususkon monille ihmisille, jotka olivat nähneet sen kuivana uskontotuutena. Se kyllä lausutaan, mutta sitä ei tunneta elämää antavana salaisuutena, joka sytyttää sydämen tuleen ja saa luottamaan kolmiyhteiseen Jumalaan, palvomaan häntä ja iloitsemaan hänessä. 

Isä Wilfrid halusi tehdä opin pedagogisesti selväksi kuitenkaan poistamatta mysteeriä. Selvitys ei jää tiedon omaksumiseen, vaan meidät vedetään Jumalan lapsina sisälle mysteeriin ja me ottaa paikkamme siinä.

 2. Vastaus hengelliseen nälkään

Toinen tekijä, joka auttaa ymmärtämään Stinissenin kirjojen suosiota on siinä, että hän vastaa hengelliseen nälkään ajassamme. Hän käsittelee ihmisen kaipausta ja Jumala-unohduksen ikäviä seurauksia. Nykyihminen kärsii stressistä, huolista, kiireestä ja ennen muuta tarkoituksen puutteesta. Nämä ongelmat tarjoavat syyn lähteä pyhiinvaellukselle, matkalle Jumalaan.

Stinissenin halu liittyä ihmisen kaipaukseen perustuu antropologiaan. Hän myöntää, että Jumalan kaipaus on jokaisessa ihmisessä. Meissä on vetovoima, joka saa kaipaamaan astumista syvemmälle omaan sisimpään. Stinissen ajattelee, että jokainen haluaa kehittyä rakkaudessa Jumalaan. Hänen spiritualiteettinsa tarjoaa tälle luonnolliselle kaipaukselle selityksen ja oppaan.

Stinissen selittää kaipausta skolastisen teologian käyttämällä termillä kuuliaisuuden kyky (potentia oboedientialis). Sillä tarkoitetaan perustavaa laatua olevaa avoimuutta Jumalalle, joka on luonut meidät. Me emme voi ainoastaan totella Jumalaa, vaan myös elää hänen Hengestään. Henki herättää olemuksellisen avoimuuden unesta ja alkaa täyttää sitä. Kuten Henki inspiroi Kristusta kaikessa, mitä hän teki, meidänkin tulee sallia Hengen olla sisäinen vetovoimamme. 

Mielenkiinto ihmisen hengellisiin mahdollisuuksiin synnyttää jännitteen. Se ilmenee myös keskeisen jättäytyneisyys-käsitteen tulkinnassa, kuten Kim Larsen toteaa väitöskirjassaan Transformasjon som overgivelse (2016). Yhtäältä overgivelse eli jättäytyneisyys on jotakin, minkä ihminen voi ja mitä hänen tulee tehdä. Toisaalta jättäytyneisyys ja omasta luopuminen on perusasenne: kristitty näkee itsensä ”valovirrassa, niin että Jumala voi nähdä meidät”. 

Luterilaista teologia miellyttää Stinissenin auktoriteetti, Jeesus-lapsen Teresa. Tämä kirjoittaa, että nousu vuorelle tai valmistautuminen Jumalan kohtaamiseen oli hänelle liian vaikeaa. Hän tunsi ihmisen heikkouden, pienuuden ja rikkinäisyyden. Teresa löysi tähän ratkaisuksi lapsen luottamuksen Jumalaan, Isään. ”Minun tieni on hengelliseen lapseuden tie”, Teresa kuvaa spiritualiteettinsa sydäntä. ”Jeesuksen käsivarsien täytyy kohottaa minut taivaaseen, oi Jeesus.” ”Tämän vuoksi minulla ei ole mitään tarvetta kasvaa, vaan mieluummin minun täytyy jäädä pieneksi ja tulla tällaiseksi yhä enemmän.” Näin Teresa kuvaa omaa hengellisyyttään.

Teresalle Jumalan teko, armo, on henkilökohtaisen ansion sijasta, paavi Franciscus kirjoittaa apostolisessa opetuksessa (It is the Confidence): ”Siten on mitä sopivinta, ettei meidän tulisi asettaa sydämen luottamusta itseemme vaan Jumalan äärettömään armoon. Hän rakastaa meitä ehdoitta ja on jo antanut meille kaiken Jeesuksen Kristuksen ristissä. Tästä syystä Teresa ei koskaan käytä ilmausta, joka oli yleinen hänen aikanaan, ´minä tahdon tulla pyhäksi´.”

Puhe kristityn teoista herättää luterilaisessa kristityssä pelon tekojen vanhurskaudesta. Oppi lankeemuksen synkkyydestä voi johtaa siihen, että ne ihmiset, jotka etsivät selitystä elämän keskeisiin kysymyksiin ja jotka kaipaavat uskolleen kasvua, jäävät yksinäisiksi. He kohtaavat julistuksen, joka mieluiten kieltää nousun pyhälle vuorelle. Kuitenkin kristityn tulee tehdä työtä Jumalan armon saaneena. Vaikka tämä pyrkimys sisältää ihmiskeskeisyyden vaaran, aito yhteistyö (synergia) on mahdollista. Itseriittoisilta teoilta voidaan välttyä, kun Kristus on sekä vanhurskauttamisen että pyhityksen lähde. Tästä avautuu keskinäinen yhteys luterilaisen spiritualiteetin ja katolisen spiritualiteetin välille.

Ymmärrän hyvin, miksi Stinissenin kirjoilla on paljon lukijoita Suomessa. Hän täyttää tyhjän tilan hengellisessä elämässämme. Stinissen herättää myös kysymyksen, miten luterilainen spiritualiteetti ymmärtää ihmisen Jumala-kaipausta, jättäytyneisyyttä Jumalalle, itsestä ja maailmasta luopumista ja Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta. Karmeliittaisä tekee lisäksi palveluksen siinä, ettei hän tarkastele kristillistä oppia irrallaan ihmisen ja kristityn kokemusmaailmasta.

TT Jouko M. V. Heikkinen, Halsua

.

Wilfrid Stinissen OCD (1927–2013)

• belgialainen karmeliittaveli, filosofian tohtori
• Skoonen Norrabyn luostarin perustajia
• merkittävä hengellinen vaikuttaja Ruotsissa  
• julkaisi n. 30 teosta ruotsiksi
• käännöksiä n. 20 kielelle, 19 suomennosta
• W. Stinissenista on tehty yksi väitöskirja Norjassa
• ja viisi maisterintutkielmaa Helsingin yliopistossa

.

Wilfrid Stinissenin tuotantoa suomeksi saatavilla

Katolinen tiedotuskeskus (KATT):

• Kristillinen syvämietiskely.
• Maria Raamatussa ja meidän elämässämme. 

Väyläkirjat:

• Verraton aarre: 86 saarnaa.
• Sydän täynnä rukousta: Yön laskeutuessa avautuu tie sisäiseen rukoukseen.
• Rippi: Anteeksiantamuksen sakramentti.
• Murrettu leipä: Jumala ilmentää rakkautensa eukaristiassa.
• Suurin kaikista on rakkaus
• Uusi viini: Hengen hedelmät

Kirjapaja:

• Tänään on Jumalan päivä.
• Tosi ihminen: Kirja luomisesta ja pyhyydestä.

Muut julkaistu suomeksi:

• Kohti totuutta. Karas-sana.1991
• Isä, sinun käsiisi. Kirjapaja. 1992
• Sinussa on minun nimeni: Jeesuksen rukouksesta. Karas-sana. 
• Kuuletko tuulen huminan: Kirja Pyhästä Hengestä. Karas-sana.
• Ikuisuus keskellä aikaa. Karas-sana. 1994
• Hengellisestä ohjauksesta. Karas-sana. 1997
• Sana on lähellä sinua. Karas-sana. 1998
• Syvemmälle rukoukseen. Kirjapaja. 2004
• Retkiä rukouksen maailmassa. Suomen karmeliittojen pienjulkaisusarja No 3. 2004
• Rukoushuokauksia. Kirjapaja. 2012