Joulutervehdys

Hyvät ystävät,

kaikki on ollut erilaista tänä vuonna, myös tämä adventtiaika. Tulevan joulun ulkoiset puitteet ovat monin osin toisenlaiset kuin mihin olemme tottuneet. Jopa Bethelemin tähti loistaa mielestämme himmeämpänä kuin ennen. Minne? Mihin suuntaan meidän tulee kääntää katseemme, mihin suuntaan matkaamme? Kuka meidät ohjaa perille, sillä sydämemme kaipaus on niin valtavan suuri? Koko maanpiiri odottaa ja huokaa. Koko ihmiskunta odottaa muutosta parempaan. Samanaikaisesti saamme joka päivä kokea, että muutos ei tule yhtäkkiä. Tarvitaan monia, monia askeleita. 

Autuas veli Charles de Foucauld, joka ei voinut viettää pitkään aikaan messua, kirjoitti 23.12.1907 Tamanrasetissa: ”Joulu, ei messua, olen yksin.” Viime kuukausina monet meistä eivät myöskään ole voineet osallistua eukaristiaan, olemme kokeneet samaa: ”Olen yksin, en pääse messuun.” Veli Charles saatuaan tietää, ettei voi viettää messua, ei kuitenkaan vaipunut epätoivoon, vaan koki, että tämä oli samalla kutsu juhlia elämää päivän jokaisena hetkenä ja hän halusi yhtyä Herran todelliseen läsnäoloon jokaisena hetkenä tavatessaan ihmisiä.

Olemme matkalla Betlehemiin. Mitä me viemme mukanamme seimen Lapselle, Vapahtajallemme? Varmasti tunnemme seuraavaa: ”Minulla ei ole mitään, ei kerta kaikkiaan mitään, mitä tahtoisin antaa Hänelle: on vain yksinäisyys. Anna anteeksi, Herra. Mutta minun sydämeni, Herra, minun sydämeni kaipaus, otatko sen vastaan?”

Siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa meidän sydämissämme! 

Jeesuksen pikkusisaret Tampereelta