Joskus harvoin luterilaisen tuomiokirkon sakastissa koetaan kohtaaminen, joka johtaa siihen, että keskellä savolaista jalkakäytävää kulkee ristisaatto, jossa kannetaan Jumalanäidin ikonia ja lausutaan pyhän ruusukon salaisuuksia. Tällainen armon hetki koettiin Kuopiossa tänä syksynä.
Tammikuussa 2026 vietimme Kuopiossa pakkasten keskellä ekumeenista rukousviikkoa. Tammikuun 21. päivänä Kuopion tuomiokirkossa järjestettiin rukousviikon pääjuhla, jonne Jumalan johdatuksesta menin sijaistamaan kirkkoherraamme, rovasti Timo Honkaselkää. Sakastiin oli kokoontunut laaja joukko paikallisia paimenia evankelis-luterilaisesta kirkosta, metodisteista, helluntailaisista, vapaakirkosta ja Pelastusarmeijasta. Tuolla hetkellä Pyhän Joosefin seurakunnan kirkkoherra, isä Donbosco Thomas, lähestyi minua leveä ja lämmin hymy kasvoillaan. Hän ehdotti kahden kesken, että voisimme suunnitella jotakin yhteistä seurakuntiemme välille.
Eikä aikaakaan, kun tuumasta tartuttiin toimeen. Lopulta päädyimme isä Donboscon kanssa järjestämään yhteisen ristisaaton Jumalanäidin, ainaisen Neitsyen Marian, kunniaksi. Vaikka aluksi toivoimme saattopäiväksi helsinkiläisen esikuvan mukaisesti Jumalanäidin syntymäpäivää (8.9.), aikataulusyistä päiväksi valikoitui kauniisti kunniallisen ja eläväksi tekevän Herran ristin löytämisen ja ylentämisen juhlan (14.9.) aatto. Kutsua tähän historialliseen yhteistyöhön jaettiin muun muassa oheisen kauniin julisteen muodossa.
Sunnuntaina 13. syyskuuta Kuopion Pyhän Nikolaoksen katedraalissa korkeasti pyhitetyn Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arsenin toimittaman jumalallisen liturgian ja Pyhän Joosefin kirkossa toimitetun päämessun jälkeen kokoonnuimme kello 14 Pyhän Joosefin kirkkoon. Yhteinen hetkemme alkoi arvokkaasti ja koskettavasti, kun isä Donbosco luki Helsingin piispan, monsignore Raimo Goyarrolan, lähettämän tervehdyksen ristisaattoväelle.
Minulla oli puolestani ilo kertoa läsnäolijoille Konevitsan Jumalanäidin ikonista. Pyhä Arseni Konevitsalainen toi tämän ikonin Athosvuorelta vuonna 1393 ensin Novgorodiin ja myöhemmin Konevitsan saareen, jonne hän – pakanoiden epäjumalanpalveluksen hävitettyään – perusti Jumalansynnyttäjän syntymälle omistetun luostarin. Nykyään Heinäveden Valamon luostarissa on tämän ikonin kopio, ja ristisaatossamme kannettiin tuon kopion kopiota. Katolisille veljille ja sisarille on varmasti kiinnostavaa huomata, että ikonin sommitelman alkuperä on mahdollisesti Rooman Museo di Palazzo Veneziassa sijaitsevassa niin sanotussa Sterbinin diptyykissä.
Ristisaaton lähdettyä liikkeelle lauloimme melkein koko matkan ajan pyhää ruusukkoa ja sen kunniakkaita salaisuuksia. Haluan tässä yhteydessä vieraana lausua erityisen kiitokseni ja ihailuni Pyhän Joosefin seurakunnalle ja sen papistolle: katolisen seurakunnan edustus saattoväessä oli ilahduttavan runsaslukuinen, paljon suurempi kuin oman katedraaliseurakuntamme väki.
Matkamme kulki mukavasti pienessä tihkusateessa aina Pyhän Nikolaoksen katedraalille asti, jossa toimitimme akatistoksen kaikkeinpyhimmälle Jumalansynnyttäjälle. Akatistos on Konstantinopolissa 600-luvulla laadittu kiitosrukous persialaisista ja avaareista saadun torjuntavoiton kunniaksi, jota Jumalanäidin katsottiin edesauttaneen. Sana akatistos itsessään tarkoittaa kreikaksi ”ei-istuen”, eli toimitamme koko kauniin palveluksen seisten Jumalansynnyttäjää kunnioittaen. Oli suuri hengellinen ilo toimittaa akatistos yhdessä isä Donboscon ja isä Daniele Giacchetton kanssa, lukien vuorotellen sen kontakkeja ja iikosseja.
Jos minulle sallitaan pieni vertailevan liturgiikan huomio, on sydäntä lämmittävää huomata, kuinka pyhä ruusukkopalvelus ja Loreton litania sisältävät aivan samoja Neitsyt Marian attribuutioita ja ylistyssanoja kuin idän perinteen akatistos. Olemme yhteisen salaisuuden äärellä.
Rukoilen ja toivon, että Jumalan suodessa tästä ristisaatosta muodostuu meille säännöllinen ja rakas perinne – tapa siunata yhdessä koko Kuopion kaupunkia ja julistaa Jumalan ihmiseksitulemisen suurta mysteeriä.
Pastori Otto Laukkarinen
Kuopion ortodoksinen seurakunta