Viime aikoina on havahduttu nuorten kasvavaan kiinnostukseen uskontoa ja perinteisiä kirkkoja kohtaan [1]. Syvällä tasolla kyse on kaipuusta. Nuori sukupolvi etsii sitä, mikä ylittää maallisen ja katoavan. Katse halutaan kohottaa maallisesta kohti taivaallista. Sielussaan moni nuori etsii tapaa saavuttaa se ikuinen, jonka kaipuuseen hän on nyt herännyt. Moni kipuilee sen kanssa, miten löytää etsimänsä. Emme tiedä, miten maallisuudesta käsin voimme lähestyä taivaallista.
Yksi syy tähän voi olla se, että olemme menettäneet yhteytemme symboleihin, jotka toimivat välittäjinä maallisen ja taivaallisen välillä. Ideaalitilanteessa symbolien kautta taivaallinen laskeutuu maan päälle menettämättä taivaallisuuttaan, samalla kun ne kohottavat mielemme maallisesta kohti taivaallista [2].
Kristinusko on alusta asti ollut syvästi symbolinen. Vanhan testamentin vedenpaisumus oli esikuva kasteelle, Nooan arkki kirkolle, ja Uudessa testamentissa kirkkoa kutsutaan Kristuksen ruumiiksi ja maailman valoksi. Myös Kristus opetti usein vertauskuvien kautta. Kuulijoilta odotetaan pysähtymistä ja kertomusten syvemmän merkityksen hahmottamista. Tämä on vastakohta nykyiselle viestintätavalle, jossa korostetaan tehokkuutta ja suoraviivaisuutta.
Mutta voisivatko symbolit ja vertauskuvat auttaa meitä tavoittamaan entistä paremmin kirkosta kiinnostuneet? Tai voisivatko ne auttaa rakentamaan yhteyttä myös siihen yhteiskunnalliseen polarisaatioon, jota havaitsemme myös kirkossamme perinteisten ja edistysmielisten katolilaisten välillä?
Luukkaan evankeliumissa Kristus toteaa, että Jumalan valtakunta on “teidän keskellänne” [3]. Kirjanoppineet eivät kyenneet näkemään Jumalan valtakuntaa, koska heidän katseensa oli lain ulkoisessa täyttämisessä. Keskittyminen lain kirjaimeen oli sokaissut heidät näkemästä Jumalan läsnäoloa heidän keskellään. Mutta myöskään Kristuksen opetuslapset eivät aina ymmärtäneet. Maailman silmin he aluksi käsittivät Jumalan lupauksen tulevasta vapautuksesta viittaavan lähinnä poliittiseen vapahtajaan ja maalliseen valtakuntaan. Lähestyessään Jumalan valtakuntaa maallisesta näkökulmasta he eivät kyenneet näkemään Kristusta hänen todellisessa olemuksessaan.
Ehkä tämä vertauskuvallisesti puhuttelee myös meitä kirkon nykytilanteessa. Tiukka lakihenkisyys voi saada meidät menettämään lämpömme ja vastaanottavaisen asenteemme niin, että tulemme sokeiksi Jumalan läsnäololle itsessämme ja toisissa ihmisissä. Toisaalta, jos kirkko alkaa tarkastella itseään ensisijaisesti maailman silmin, ajan hengen, yhteiskunnallisten trendien ja suosion näkökulmasta, se voi kadottaa todellisen taivaallisen identiteettinsä. Kirkon tehtävä on aina ollut lähestyä maailmaa Kristuksen silmin, ei Kristusta maailman silmin.
Katolinen usko perustuu lupaukseen, joka ylittää tämän maailman rajat. Symbolit ovat ikkunoita tähän todellisuuteen [4]. Ehkä kirkon evankelioinnissa voisimme entistä rohkeammin hyödyntää kirkkomme symbolista viisautta ja traditiota, joiden kautta on jo vuosituhansien ajan tuotu taivaallista lähemmäs ihmistä ja ihmistä lähemmäs taivaallista.
Eelis Lampola
[1] Tervo-Niemelä, K. & Hannikainen, P. (2026). “Why Are Young Men Increasingly Drawn to Christianity? A Study of Finnish Young Men.” Journal for the Scientific Study of Religion. https://doi.org/10.1111/jssr.70043 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.). Viitattu 26.6.2026.
[2] Baldock, J. (1997). The Elements of Christian Symbolism. Element Books Limited. Sivut 2, 28, 34.
[3] Luukkaan evankeliumi 17:20-21, KR92.
[4] Baldock, J. (1997). The Elements of Christian Symbolism. Element Books Limited. Sivut 5, 11.