ISÄ MARIE-AUGUSTININ OP SAARNA
.
Pääsiäisaika päättyy parin viikon kuluttua, ja liturgia alkaa valmistaa sydämiämme Pyhän Hengen tuloon, jota juhlimme helluntaina. Tämän päivän evankeliumissa, viimeisellä ateriallaan opetuslastensa kanssa, Jeesus lupaa heille ”toisen Puolustajan” lausuessaan: ”Minä pyydän Isää antamaan teille toisen Puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki.” Tämän ”Puolustaja”-sanan taustalla on kreikan sana Parakleetti. On tärkeää ymmärtää tämän sanan merkitys oikein, sillä kyse on Jumalasta, joka antaa itsensä kokonaan meille, ja meidän autuudestamme. Huomaamme myös, että Jeesus soveltaa tätä nimitystä itseensä sanoessaan, että Isä antaa ”toisen Puolustajan”, ”toisen Parakleetin”: ensimmäinen oli hän itse, Jeesus.
Mitä tarkoittaa tämä Parakleetti, tämä sana, joka voidaan kääntää sekä ”Puolustajaksi” että ”Lohduttajaksi”? Termi liittyy oikeudenkäyttöön Jeesuksen aikana ja laajemmin Raamatun maailmassa. Tuohon aikaan ei ollut rikosprosessilakia. Kun oikeudessa joku tuli puolustamaan syytettyä, hän asettui täysin tämän rinnalle ja kohtalonyhteyteen hänen kanssaan. Hän jakoi syytetyn ilon, jos tämä vapautettiin oikeuden lopussa, mutta myös hänen rangaistuksensa, jos tämä tuomittiin, sillä asettumalla hänen puolelleen hän teki itsestään myös osallisen. Asettumalla syytetyn rinnalle puolustaja yhtyi myös hänen rikokseensa. Tässä oikeudellisessa yhteydessä syytetyn ”puolustajana”, eli hänen ”parakleettinaan”, toimiminen ei tarkoittanut asianajajan roolia nykyajan oikeudenkäynneissä, vaan se tarkoitti kirjaimellisesti solidaarisuutta. Puolustajana toimiminen tarkoittaa sitä, että annetaan yhdessä oikeuden eteen joutuneen kanssa niin paras kuin pahinkin – aina kuolemaan saakka, kuten näemme profeetta Danielin kertomuksessa. Tässä mielessä Jeesus oli omiensa ”Puolustaja”: hän antoi henkensä heidän puolestaan.
Kun viimeisen ehtoollisen jälkeen sotilaat tulivat pidättämään hänet, hän astui väliin sanoen: ”Minua te etsitte, antakaa näiden mennä rauhassa”, ja näin hän pelasti opetuslastensa hengen. Mutta hän teki vielä enemmän: inkarnaatiossaan eli tulemalla ihmiseksi Jumalan Poika tuli solidaariseksi koko ihmiskunnan kanssa, otti osakseen meidän ihmisyytemme ja jakoi sen kohtalon, kuoleman, syntiemme sovitukseksi, jotta hän antaisi meille iankaikkisen elämän. Tätä me vietämme jokaisessa eukaristiassa.
Viimeisellä ateriallaan, jättäessään opetuslapsensa, Jeesus lupaa ”toisen Puolustajan”, ”toisen Parakleetin”. Tämä lupaus ei koske vain niitä ystäviä, jotka istuivat pöydän äärellä hänen kanssaan sinä iltana. Se koskee myös meitä. Me tarvitsemme Puolustajan. Sota on Euroopassa aivan ovellamme, se riehuu muualla maailmassa, ja me tunnemme jo sen seuraukset. Pahan juuri on tunnettu; se on aina sama: armoton taloudellinen ja rahallinen kilpailu, alueellisen tai aineellisen voiton tavoittelu, vallanhimo ja valloitusunelmat. Jokainen ammentaa katkerasta pahuuden lähteestä, kuten toisen pelosta, kateudesta, halveksunnasta tai vihasta. Kaikki tämä ruokkii vihaa – ja se on vastakohta sille, mitä Jeesus pyytää, eli rakkaudelle. Tämän päivän ilosanoma on se, että Jumala antaa meille itsensä Puolustajaksemme nykyisen taistelun keskellä. Sellainen on Pyhä Henki, Totuuden Henki, voiman ja anteliaisuuden Henki, kaikki nämä Pyhän Hengen nimet, joita helluntain liturgiassa hänestä lausutaan.
Mutta Pyhä Henki, Parakleetti, ei ole vain puolustajamme – hän on myös lohduttajamme. Kun seisoo syyttäjiensä ja tuomariensa edessä, se toinen henkilö, joka tulee syytetyn rinnalle tukemaan, rohkaisemaan ja neuvomaan häntä, toimii lohduttajana. Ystävä tai läheinen, joka asettuu uhatun rinnalle, auttaa häntä kestämään koettelemuksen keskellä, löytämään uudelleen elämisen rohkeuden, toivon voiman ja sydämen rauhan, ja siten löytämään uudelleen arvokkuutensa Jumalan lapsena maailman silmissä. Näin Pyhä Henki on meidän lohduttajamme, sillä hänen läsnäolonsa antaa meille voimaa ja elämänhalua. Tämä lohdutus ei ole samaa kuin lapselle annettu halaus tai syleily tai rakastavaisen hienovarainen huomionosoitus, vaan se on läsnäoloa: sitä Pyhän Hengen läsnäoloa, jonka Jeesus lupasi meille antaa.
Kaiken lohdutuksen lähde on Jeesuksen Hengen läsnäolo keskellämme ja jopa meissä siitä päivästä lähtien, kun meidät kastettiin. Tiedämme, kuinka arvokas tämä läsnäolo on: se ylittää tavalliset rohkaisun sanat ja kaikki ystävyyden osoitusmerkit, sillä siinä Jumala itse antaa meille oman olemuksensa. Kyse ei ole moraalista, käskyistä, oikeuksista tai velvollisuuksista, vaan Jumalasta, joka antaa itsensä meille tavalla, joka ylittää kaiken anteliaisuuden. Hän on puhdas läsnäolo. Hän on valon ja totuuden läsnäolo. Voiman ja lempeyden läsnäolo. Läsnäolo, joka antaa innostusta ja lepoa. Läsnäolo, joka avaa tulevaisuuden ja vie kaiken täyttymykseensä. Rakkauden läsnäolo, joka on Jumala itse. Hiljaisuuden ja rauhan läsnäolo. Aamen.
isä Marie-Augustin OP