Hyppää sisältöön

Uusi kustannusyhtiö katoliselle kirjallisuudelle

Studium Catholicumin Angelicum-saliin kokoontui marraskuun 19. päivänä kymmenittäin uteliaita ja innokkaita ihmisiä todistamaan uuden katolisen – tai ainakin katolishenkisen – kustannusyhtiön perustamista ja sen ensimmäisen kirjan julkaisemista. Kysymys on suomalaisen, Itävallassa asuvan Tiina Wagnerin johtamasta Hemmingus nimisestä osakeyhtiöstä, jonka muita osakkaita ovat turkulaiset Kirsti Ellilä ja Juho Sankamo. Yhtiön tavoitteena on non-profit-hengessä toimia kustantajana ja kirjakauppana ja myös muuten rakentaa yhteistyöverkostoja ”tavalla, joka parantaa perheiden ja yksityisihmisten hyvinvointia”.

Julkistamistilaisuudessa juhlittiin yhtiön ensimmäisen, Wagnerin ja Ellilän toimittaman Kaikki tiet vievät Roomaan -kirjan julkaisua. Kirjassa kerrotaan 17 suomalaisen tarina ja matka katolisen kirkon täyteen yhteyteen. Kirja on tällä välin saanut jo paljon kehuja monilta lukijoiltaan. Julkaisemistilaisuudessa alkupuheen ja -rukouksen piti emerituspiispa Teemu Sippo SCJ ja kirjaa esitteli omalta osaltaan myös tarinansa kirjassa kertova entinen ulkoministeri Timo Soini. 

KATT

Hemmingus Oy:stä saa lisätietoja osoitteessa www.hemmingus.fi (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).

Jaa somessa:


Muut aihepiirit