Hyppää sisältöön

Synodi lähestyy loppuaan – synodaalisuus ei 

Tämän lehden ilmestyessä piispainsynodin piispat ja muut jäsenet ovat kokoontuneet Roomaan lähes kuukauden mittaiseen yleiskokoukseen. He pyrkivät tuomaan päätökseen lähes neljän vuoden ajan jatkuneen ja kaikkiin seurakuntiin asti jalkautuneen piispainsynodin, jonka aiheena on ollut kirkon synodaalisuus – yhteys, osallisuus, lähetys.  

Piispa Raimo kertoo haastattelussaan näkemyksensä, mitä synodaalisuudella tarkoitetaan. Hänen ajatuksiinsa on helppo yhtyä. Kirkon, ei siis vain jonkun “siellä jossakin”, vaan juuri sen kirkon, jonka osatekijä jokainen meistä on, on kuunneltava, opittava ja kasvettava yhdessä. On väärin yrittää irrottaa itseään tuon “toisen” kirkon ulkopuolelle, koska juuri päinvastaisesta liikkeestä on kysymys. On ymmärrettävä, että kirkko on osa minua ja minä osa kirkkoa. Niinpä tuo kehotus kuuntelemaan, oppimaan ja kasvamaan koskee jokaista meistä, vaikka sitä toki pitääkin tarkastella monilta eri puolilta. 

Kirkko ei ole nyt eikä se ole koskaan ollutkaan muuttumaton, kuollut rakennelma, jonkinlainen antiikin temppeli, vaan elävä ihmisyhteisö, joka elää ja iloitsee uskossa ja toivossa ylösnousseen Jumalan Pojan lupauksiin. Tästä paavi Franciscuskin puhui juuri synodin avajaisistunnossa sanoessaan: 

“Ei yksikään piispa eikä kukaan muukaan kristitty voi ajatella itseään ‘ilman toisia’. Kuten kukaan ei pelastu yksin, myös pelastuksen julistus tarvitsee kaikkia, ja kaikkien on tultava kuulluksi.” 

Jos me tahdomme uudistaa kirkkoa, saada kirkko paremmin “kulkemaan rinnallamme”, meidän on kuunneltava toinen toisiamme. Meidän on löydettävä yhteinen halu rakentaa ja kehittää kirkkoa, vahvistaa seurakuntaa ja keskinäistä yhteyttämme. Ei kysymys ole vallasta, vaan välittämisestä, osallistumisesta ja jakamisesta. Voiman siihen saa, kun asettaa sydämensä alttiiksi yhdelle Raamatun ehkäpä kaikkein tunnetuimmista lauseista: “Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” 

Synodaalisuus lähtee yhteydestä, se antaa kokemuksen osallisuudesta ja kutsuu meitä todella osallistumaan, antamaan kirkon työhön jotakin itsestämme, ja lopulta se tekee meistä uskottavia todistajia, Jumalan ilosanoman julistajia. 

Marko Tervaportti


Piispa Raimon haastattelu täällä.

Katkelma paavin avajaispuheesta synodin yleiskokouksen avajaisistunnossa täällä.

Jaa somessa:


Muut aihepiirit