Kaukana pohjoisessa on harvakseltaan katolisia kirkkoja. Pohjoisin seurakuntamme, Nasaretin Pyhän Perheen seurakunta, kattaa maantieteellisesti puoli Suomea. Oulussa sijaitsevasta kirkosta on pohjoisen mittakaavassa lyhyt matka diasporaan Raaheen, Kemiin, Tornio-Haaparantaan, Rovaniemelle ja Kajaaniin: kaupungista riippuen 75–220 kilometriä. Jokaisessa näistä vietetään messu kerran kuukaudessa. Näiden lisäksi on mahdollisuus matkustaa Kilpisjärvelle, jonne Oulusta on matkaa lähes 600 km. Siellä Saanatunturin juurella, kolmen valtion rajapyykillä, on mahdollista käydä rukoilemassa Neitsyt Marian suojelusta Pohjoismaille. Pyhän Marian muistokappelin rakennuttivat aikoinaan Oulun katoliset seurakuntalaiset.
Keski-Lapissa sijaitsevasta Sodankylästä katsottuna Rovaniemi on aivan naapurissa, ja sinne on matkaa noin 150 km. Siellä vietetään katolista messua jokaisen kuukauden toisena sunnuntaina viimeistä paikkaa myöten täyttyvissä ortodoksisen kirkon tiloissa.
Tiukan paikan tullen yksityistä rukoushetkeä voi viettää luterilaisessa kirkossa Sodankylän keskustassa, jossa on peräti kaksi kirkkoa. Vanhan hautausmaan laidalla sijaitseva Uusi kirkko on vihitty käyttöön vuonna 1859. Noin 150 metrin päässä, Suomen neljänneksi suurimman joen, Kitisen, tuntumassa sijaitsee vuonna 1689 rakennettu Vanha kirkko. Tämän kirkkotarhasta hautausmaa lähti alun perin laajentumaan. Vanhalle hautausmaalle ei enää perusteta uusia hautoja, mutta vanhoihin voi toki haudata, mikäli niissä on tilaa.
Lapissa käytiin vuosina 1939–1945 sotia, jotka kohdistuivat Sodankyläänkin: talvisota, jatkosota ja Lapin sota. Lapin sodassa vuosina 1944–1945 tuhot olivat valtavat. Palatessaan evakosta asukkaat joutuivat huomaamaan, että sivukylilläkin lähes kaikki oli poltettu. Sodankylän keskustassa oli jäljellä alle 10 rakennusta, mutta kuin ihmeen kaupalla molemmat kirkot olivat säilyneet. Vanha kirkko, puukirkko, seisoi vakaasti paikallaan.
Mäntyjen ja koivujen ympäröimä Vanha kirkko on säilyttänyt ulkonäkönsä läpi vuosisatojen. Jyrkkää paanukattoa on kuitenkin restauroitu ja hautatervatut hirsiseinät suojattu revityllä laudalla, joka on kiinnitetty kyläsepän takomilla nauloilla.
Sisätilojen seinät ovat paljasta Lapin honkaa ja kuoriaita, penkit ja saarnastuoli ovat alkuperäiset ja maalaamattomat. Joskus joku on todennut, että kirkko on karu ja kaunis ja näyttää rehellisesti kirvesmiehen tekemältä. Kynnykset ovat korkeat sekä sisään tullessa että penkkeihin kavutessa.
Vanhaan kirkkoon mahtuu virallisesti 120 henkilöä istumaan, mutta silloin pitää kyllä istua hyvin tiiviisti. Kirkko on yleisölle auki kesäisin, ja sisälle astuessa tuoksuu miellyttävästi terva. Kirkossa on aurinkoisenakin päivänä hämärää, koska ikkunat ovat pienet eikä sähköä ole saatavilla. Tämä tuo mukanaan myös sen, että vuoraamaton kirkko ei sovellu talvikäyttöön, kun pakkasta saattaa sisälläkin olla –35 astetta. Kesäisin kirkko on rauhallisen tunnelman turistikohde, mutta myös erikoinen ja mieleenpainuva hääkirkko.
Kävellessä kohti hirsistä salvettua alttaria mielessä käyvät lattian alla olevat haudat. Perinteitä noudattaen 1700-luvulla lattian alle tehtyihin hautoihin siunattiin alueen silloisia arvohenkilöitä, kuten kappalaisia ja kirkkoherroja perheineen. Tunnetuin henkilö lienee kirkkoherra Abraham Cajanderin samanniminen poikavauva, joka lepää pienessä arkussaan vanhempiensa ja muiden paikkakunnan silloisten arvohenkilöiden vieressä. Pariviikkoisen vauvan ruumis on muumioitunut ja säilynyt poikkeuksellisen hyvänä.
Ruotsalaisen Petter Bergströmin vuonna 1739 maalaamassa alttaritaulussa ”Ehtoollinen” Jeesus pitää sylissään opetuslapsi Johannesta ja ojentaa samalla ehtoollisleipää Juudakselle. Kehysten koristeena on Golgata ja kolme ristiinnaulittua. Alttaritaulu on vaikuttava, ja rukoillessa katse lepää siinä. Vanhan kirkon status luterilaisena turistikohteena muuttuu katolisten rukousten myötä tunnelmalliseksi ja pyhäksi hetkeksi Jeesuksen kanssa.
Pois lähtiessä alttaritaululle on vaikea kääntää selkänsä.
Christel Monni