Hyppää sisältöön

Seurakuntaneuvostojen säännöt Helsingin hiippakunnassa (2007)

|Seurakuntaneuvostojen säännöt, jotka julkaistiin Fides-lehden numerossa 14/2007.]

Luonne ja tehtävä

1. Jokaisessa seurakunnassa toimii kirkon kanonisen oikeuden mukaan seurakuntaneuvosto (CIC 536:1,2). Se on neuvoa-antava elin.

2. Seurakuntaneuvoston tehtävä on:

  • 1. kirkkoherran johtamana huolehtia seurakuntaelämästä, tukea ja edistää sitä;
  • 2. omien seurakuntalaisten mielipiteiden esille tuominen oman seurakunnan piirissä ja niiden välittäminen edelleen – esim. kokousten pöytäkirjoja julkaisemalla;
  • 3. tarpeen vaatiessa suositusten ja mielipiteiden esittäminen tärkeissä kysymyksissä muille hiippakunnan elimille ja neuvostoille.

Jäsenet

3. Neuvostoon kuuluvat seurakunnan kirkkoherra, joka toimii puheenjohtajana, ja papisto virkansa puolesta, valittuja seurakunnan jäseniä sekä mahdollisesti muutamia kohta 15:n mukaisesti nimitettyjä jäseniä.

Jäsenten vaalit

4. Kirkkoherra päättää tulevan seurakuntaneuvoston jäsenmäärästä voimassa olevan seurakuntaneuvoston kanssa neuvoteltuaan.

5. Vaalit tulee järjestää niin, että ensimmäinen uuden neuvoston kokous pidetään seuraavan tammi–helmikuun aikana.

6. Jäsenten vaalit hoitaa vaalitoimikunta, jonka jäsenet ovat kirkkoherra puheenjohtajana ja kaksi voimassa olevan seurakuntaneuvoston nimeämää jäsentä.

7. Vaalitoimikunta kuuluttaa hiippakunnan tai seurakunnan lehdessä, että seurakunnan jäsenet voivat ilmoittaa ehdokkaita neuvoston jäseniksi.

8. Seurakunnan jäsen voi ilmoittautua ehdokkaaksi tai ilmoittaa toisen ehdokkaaksi, jos tämä kirjallisesti vahvistaa suostuvansa ehdokkuuteen.

Ilmoitus ehdokkuudesta ja suostumus ehdokkaaksi lähetetään vaalitoimikunnan puheenjohtajalle vaalitoimikunnan määräämään päivään mennessä.

9. Ehdokkaan tulee olla 18 vuotta täyttänyt, kirkon täydessä yhteydessä elävä henkilö, joka tunnetaan varmasta uskostaan, korkeasta moraalistaan ja harkitsevaisuudestaan.

10. Määräpäivään mennessä saapuneiden ilmoitusten perusteella vaalitoimikunta laatii virallisen ehdokasluettelon ja esittelee ehdokkaat seurakunnalle lähettämällä vaalilipun jokaiselle seurakunnan jäsenelle, joka mainittuun määräpäivään mennessä on täyttänyt 18 vuotta.

11. Vaali tapahtuu siten, että jokaiseen vaalilippuun merkitään rasti niiden ehdokkaiden kohdalle, joille äänestäjä haluaa antaa äänensä. Rastilla merkittyjen määrä ei saa olla suurempi kuin valittavien määrä, jonka kirkkoherra on voimassa olevan seurakuntaneuvoston kanssa neuvoteltuaan päättänyt.

12. Vaalitoimikunta ilmoittaa vaalilipussa, milloin äänestysaika päättyy.

13. Äänestäjä lähettää vaalilippunsa vaalitoimikunnan puheenjohtajana toimivalle kirkkoherralle tai jättää sen vaalitoimikunnan määrättyyn paikkaan asettamaan äänestyslippaaseen.

14. Äänestysajan päätyttyä vaalitoimikunta laatii luettelon kaikista ehdokkaista heidän saamiensa äänten lukumäärän mukaisessa järjestyksessä. Eniten ääniä saaneet tulevat valituiksi uuden seurakuntaneuvoston jäseniksi. Jos kahdella tai useammalla ehdokkaalla on sama äänimäärä, arpa ratkaisee valituksi tulemisen järjestyksen.

Vaalitoimikunta ilmoittaa valituille vaalituloksen.

15. Jos ilmenee, että neuvoston koostumus ei edusta koko seurakuntayhteisöä, varsinkaan kirkosta kaukana asuvia, kirkkoherra voi nimittää muutamia jäseniä neuvoteltuaan uuden neuvoston kanssa. Nimitettävien jäsenten määrä ei saa ylittää puolta valituista jäsenistä.

16. Mikäli vaaliin ei ole saatu riittävää määrää ehdokkaita, toimitaan kohdan 4 mukaan tai kirkkoherra nimittää vaalien jälkeen puuttuvan määrän jäseniä neuvoteltuaan uuden neuvoston kanssa. Ainoastaan tässä tapauksessa nimitettävien jäsenten määrä voi olla suurempi kuin vaalissa valittujen jäsenten määrä.

Neuvoston toiminta

17. Seurakuntaneuvoston jäsenet valitsevat keskuudestaan varapuheenjohtajan ja sihteerin. Sihteeri voi olla myös ulkopuolinen.

18. Kun neuvoston jäsen toimikauden aikana muuttaa toisen seurakunnan alueelle tai muusta syystä lakkaa olemasta neuvoston jäsen, tulee eronneen valitun jäsenen tilalle seuraava vaaleissa eniten ääniä saanut ehdokas kohdan 14 mukaisesti. Mikäli ehdokaslistalla ei ole riittävästi ehdokkaita, kirkkoherra nimittää uuden jäsenen neuvoston kanssa neuvoteltuaan.

19. Neuvosto kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa. Kirkkoherra yhdessä sihteerin kanssa laatii kokouksen työjärjestyksen. Jokainen jäsen voi tehdä ehdotuksia neuvoston käsiteltäviksi asioiksi. Esityslista lähetetään kaikille neuvoston jäsenille kaksi viikkoa ennen kokousta.

Jos seurakuntaneuvoston jäsenen ehdotusta ei oteta esityslistalle, hän voi valittaa piispalle tai tämän asettamalle yhdyshenkilölle.

20. Seurakuntaneuvosto ehdottaa piispalle keskuudestaan yhden edustajaehdokkaan pastoraalineuvostoa varten ja tälle varaedustajan. Piispa nimittää ehdokkaan (vrt. hiippakunnan pastoraalineuvoston säännöt). Edustaja edustaa hänet valinnutta seurakuntaa.

21. Neuvosto voi kutsua avukseen asiantuntijoita.

22. Neuvostolla on arkisto, jota säilytetään seurakunnan pappilassa. Puheenjohtaja huolehtii siitä, että halukas neuvoston jäsen saa tilaisuuden tutkia arkistoa.

23. Neuvosto valitaan ja nimitetään viideksi vuodeksi ja toimikausi ajoittuu yhteen pastoraalineuvoston toimikauden kanssa. Jäsentä ei voida nimittää tai valita useammaksi kuin kahdeksi peräkkäiseksi toimikaudeksi muutoin kuin piispan luvalla.

24. Pöytäkirjan jäljennös lähetetään piispalle, pappienneuvoston ja hiippakunnan pastoraalineuvoston sihteerille sekä muiden seurakuntaneuvostojen sihteereille.

Helsingissä 19. päivänä marraskuuta 2007

+ Józef Wróbel SCJ 
Helsingin piispa

Jaa somessa:


Muut aihepiirit