Elokuun hiippakuntajuhlilta Katolisen kirjakaupan pöydältä löysin kirjauutuuden, joka osoittautuikin jo aika vanhaksi ja hyväksi koetuksi kirjaksi. Kirja on Aikaa Jumalalle – Pieni rukouselämän opas, jonka on kirjoittanut isä Jacques Philippe (kuvassa) jo vuonna 1992. Katri Tenhunen, kirjakaupan johtajatar, on suomentanut sen. Katri kertoi saaneensa kehotuksen suomentaa kirjan piispaltamme Raimo Goyarrolalta.
Niinpä eräänä sateisena marraskuun päivänä sain istua Raimo-piispan vastaanotolla ja kuunnella. Hän kertoi tutustuneensa kirjaan ensi kertaa kymmenisen vuotta sitten. Isä Jacquesin tapa kirjoittaa hyvin konkreettisin esimerkein ilahdutti. Kuinka koskettavaa teksti onkaan, ja nostaessaan mieleen Espanjan suuret pyhät, Avilan Teresan ja Ristin Johanneksen, se tuo mieleen myös piispalle hyvin rakkaan pyhän Josemaría Escrivá de Balaguerin. Se, mitä isä Jacques kirjoittaa, kuvaa myös pyhän Josemarían rukouskäsitystä. Piispamme viittaa pyhän Josemarían saarnaan kirjassa Jumalan ystäviä.
Piispa itse aloittaa ja lopettaa päivänsä aina rukoillen. Pyhän Teresan tavoin pyhä Josemaríakin kehottaa kristittyjä varaamaan vähintään vartin päivässä rukoukselle. Aikaa Jumalalle kirjasta saamme hyviä ohjeita ja muistutuksia siitä, kuinka rukous lopulta on aina Jumalan armoa. Siinä ei ole kyse siitä, mitä me teemme, vaan siitä, mitä Jumala tekee meissä, kun me nöyrrymme ottamaan Jumalan avun vastaan. Jumala on aina aloitteen tekijä. Siksi rukous on lopulta enemmän Jumalan kuuntelemista kuin meidän puhettamme. Rukouksen polkumme usein alkaa meidän avunpyynnöillämme, mutta kulkee kohti kuuntelua, ihmettelyä, Jumalan palvomista. Meidät on kutsuttu edistymään rukouselämässämme. Piispa Raimo toivoo, että kirjan lukijat tulevat rohkaistuiksi vaalimaan säännöllistä rukouselämää.
Karmeliittahenkeä
Aikaa Jumalalle kirjan kirjoittaja isä Jacques Philippe kuuluu Autuaaksijulistusten yhteisöön (La Communauté des Béatitudes) jo 1980-luvulta alkaen. Yhteisön kasvualustana on Vatikaanin II kirkolliskokous, ja sen juuret ovat ranskalaisilta pariskunnilta vuonna 1974 saadussa aloitteessa elää yhteisöelämää. Tänä päivänä yhteisöjä, joissa asuu veljiä, sisaria, perheitä ja pappeja, on yli 20 maassa, kaikilla mantereilla.
Isä Jacques on tunnettu hengellisenä ohjaajana ja hänen kirjojaan hengellisestä elämästä ja rukouksesta on käännetty yli 20 kielelle. Nyt vihdoin myös suomeksi. Kirjan sivuilta aistii, kuinka karmeliittaspiritualiteetti on kirjoittajan hengellisyyden innoittaja. Avilan Teresa, Ristin Johannes ja Jeesus-lapsen Teresa tulevat esille usein.
Kysyinkin karmeliittamaallikko Heidi Tuorila-Kahanpäältä OCDS, tunteeko hän kirjan. Ja kuinka ollakaan, hän on itse kääntänyt isä Jacquesin kirjan saksalaisesta käännöksestä lyhennelmän suomalaisten karmeliittamaallikkojen käyttöön jo 2000-luvun alussa. Lyhennelmässä kirjan keskeiset sisällöt ovat pähkinänkuoressa ja auttavat karmeliittamaallikkoihin tutustuvia löytämään rukouselämään tarvittavan nöyrän asenteen. Näin isä Jacques voi opettaa rukouksen peruslähtökohtia jokaiselle, joka haluaa syventyä rukouselämässään. Isä Jacques Philippe kirjoittaa motiivistaan: ”Toivon vain, että tämä pieni kirja voisi auttaa jotakuta aloittamaan rukouksen tien tai löytämään rohkaisua pysyäkseen siinä kestävänä. Se on ainoa päämäärä, jonka vuoksi tämän kirjoitin” (s. 138).
Heidi kertoo, kuinka hän on jo varhain tuntenut omakseen kutsumuksen rukoukseen, jota hän elää karmeliittamaallikkouteen sitoutuneena ja siinä sisäisesti rikastuen. Isä Philippen rukousopas antaa hyvän perustan karmeliittamaallikoksi aikovalle, toteaa Heidi.
Rukous uskonelämän keskellä
Kysymys siitä, mitä rukous on ja kaipaus löytää rukouksen tie ovat olleet minulle johtotähtinä katoliseen kirkkoon. Minuun teki vaikutuksen, kun tartuin Marjatta Jaanu-Schröderin kirjoihin Ruusuja Neitsyt Marialle ja Rukouksen salaisuus. Niiden sivuilta ymmärsin, että uskonelämä on alusta loppuun asti ensisijaisesti rukousta ja sen kauneimpana rukouksena on eukaristinen rukous yhdessä koko suuren katolisen kirkon kanssa.
Johdantokursseilla vuonna 2014 isä Joosef Dang havahdutti minut ymmärtämään, kuinka säännölliset hetkirukoukset voivat olla suloisia jokapäiväisiä kohtaamisia rakkaimpamme, Jeesuksen, kanssa. Tämä rukous on kirkon papeille velvoittava. Isä Joosef kertoi sen olevan papeille kuolemansynti, jos he luopuvat säännöllisistä hetkirukouksista. Vatikaanin II kirkolliskokouksen mukaisesti hetkirukoukset, erityisesti laudes ja vesper, ovat maallikoillekin suositeltavia vaikkakaan eivät velvoittavia. Minulle niistä on tullut päivittäisiä rukouksia.
Rukouksen paavi
Vast’ikään olen tullut iloisesti yllätetyksi paavi Pius XII:n kehotuksista rukoilla. Paavi Pius XII muistetaan erityisesti hänen vaikeasta paaviuden kaudesta, jolle sijoittui toinen maailmansota (pontifikaatti 1939–58). Neokatekumenaalisen tien yhdessä Kiko Argüellon kanssa aloittanut Carmen Hernández (1930–2016) kirjoitti teologisen tutkielmansa paavi Pius XII:n rukouskäsityksestä. Hän siteeraa monia paavin lausumia, joissa aina lähdetään liikkeelle rukouksen ensisijaisuudesta. Yksi puhuttelevimmista sitaateista on paavi Pius XII:n sanat: ”Rukoilkaamme, rukoilkaamme, rukoilkaamme: rukous on avain Jumalan aarteisiin; se on ase kamppailussa ja voitto jokaisessa hyvän ja pahan välisessä taistelussa.” Jumalaa kuunnellen ja Jeesusta Kristusta suuresti rakastaen pyhissä kirjoituksissa, traditiossa ja elävissä ihmisissä ympärillään Carmenistakin kasvoi rukouksen ihminen. Hänen päiväkirjansa paljastavat hänen rukoilleen lakkaamatta. Lakkaamattoman rukouksen lahja tätä sitä toivoisi jokaiselle.
Tänään isä Jacques Philippen kirja on minullekin aarre, jossa hän muistuttaa, että rukous ei ole vain ulkoa opittuja sanoja tai yhdessä lausuttuja lauseita vaan syvimmiltään se on sielun keskustelua Jumalan kanssa. Tässä keskustelussa rukoilija kasvaa kuuntelijaksi, muistaen kuitenkin, että Jumala on aina hän, joka kuunteli ensimmäisenä. Sillä Jumala todella kuulee köyhän rukouksen ja vastaa jokaiseen rukoilevan ihmisen avunhuutoon. Lopulta ihmisen oma ääni vaimenee ja Jumalan rakkaus pääsee yhä enemmän kaitsemaan rukoilijan jokaista askelta hänen elämän tiellään.
Teimmepä tänään mitä tahansa, on päivä aina hyvä aloittaa rukoillen Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä osoittamaan meille oikea tie ja kuinka meidän tulee sitä kulkea. Näin on aina sopivaa palata synodaalirukouksen virtaan:
Me seisomme edessäsi, Pyhä Henki,
ja kokoonnumme sinun nimessäsi.
Sinä yksin johdat meitä,
tule asumaan sydämiimme.
Opeta meille oikea tie
ja kuinka meidän on sitä kuljettava.
Me olemme heikkoja ja syntisiä,
älä anna meidän eksyä.
Älä anna tietämättömyyden johtaa meitä väärille poluille,
älä anna puolueellisuuden vaikuttaa tekoihimme.
Anna meidän löytää sinusta ykseytemme,
niin että kulkisimme yhdessä kohti iankaikkista elämää
emmekä joutuisi harhaan totuuden tieltä
ja siitä, mikä on oikein.
Tätä me pyydämme sinulta,
joka toimit kaikkialla ja kaikkina aikoina,
Isän ja Pojan yhteydessä,
iankaikkisesta iankaikkiseen.
Aamen.
(Rukous piispainsynodia varten 2021–2024)
Eeva Vitikka-Annala