Pyhän ristin ylentämisen juhlan aattona, lauantaina 13. syyskuuta järjestettiin pyhiinvaellus Hattulan Pyhän ristin kirkolle. Vaelluksen juuret ulottuvat keskiajalle asti. Tuolloin Hattulan kirkossa säilytettiin pyhäinjäännöstä rististä, johon Kristus ristiinnaulittiin – tämä on tiettävästi ollut keskiajalla pohjoisin paikka, missä ristinpuun reliikkiä on voinut käydä kunnioittamassa. Suomen katolilaisten parissa vaellusperinne Hattulaan elävöitettiin dominikaani-isä Martti Voutilaisen johdolla 80-luvulla, mistä lähtien katolilaiset ovat vuosittain matkanneet Hattulan keskiaikaiselle kirkolle rukoilemaan yhdessä.
Tänä vuonna pyhiinvaellusta uudistettiin Heikki Nissilän ja muiden uusien vapaaehtoisjärjestäjien voimin, Academicum Catholicumin tuella. Vaellukseen oli mahdollista osallistua paitsi yhteisbussilla, myös kävellen Hämeenlinnasta Hattulaan samalla yhdessä rukoillen ja laulaen. Kävellen paikalle vaeltaneet kulkivat sateiden läpi, mutta kirkolla oli vastassa ihmeellisen lämmin auringonpaiste. Dominikaani-isä Marie-Augustinin viettämään messuun ja Pyhän ristin hartauteen osallistui kirkossa yli 30 henkeä. Hartauden jälkeen syötiin yhdessä lämpimästä iltapäivästä nauttien.
Kiitos kaikille tämän vuoden pyhiinvaellukseen osallistuneille sekä järjestäjille, jotka mahdollistivat pyhiinvaelluksen toteutumisen tänä vuonna!
Anita Geritz-Zhuang