Riemuvuoden pyhiinvaellus 31.1.–4.2.2025
Pohjoismaiden hiippakuntien yhteinen riemuvuoden pyhiinvaellus Roomaan kokosi yhteen noin 1100 katolilaista kaikista viidestä Pohjoismaasta ja hyvällä syyllä voi sanoa: koko maailmasta.
Tapahtumissa voidaan mennä aika kauas taaksepäin. Riemuvuosi oli ilmoitettu jo hyvissä ajoin. Jo kesällä 2024 alettiin valmistella piispainkokouksen päätöksellä Pohjoismaiden hiippakuntien yhteistä pyhiinvaellusta Roomaan. Valmisteluja tehtiin hiippakunnissa piispojen nimeämissä työryhmissä ja pohjoismaisella tasolla piispainkokouksen pääsihteerin, sisar Anna Mirijam Kaschnerin CPS kokoaman työryhmän puitteissa, jossa olivat aktiivisesti mukana myös hiippakuntien viestintäosastojen edustajat.
Suomessakin tehtiin nopeasti päätös siitä, että varataan 50 paikkaa lentokoneesta ja tilausbussi Roomasta. Majoituspaikaksi valikoitui kontaktien kautta kaunis mutta vähän syrjäinen Villa Palazzola Albano-järven itäreunalla, muutaman kymmenen kilometrin päässä Rooman keskustasta. ”Toki olisi ollut hienoa, jos olisimme voineet majoittua keskustassa, mutta näin omalla ryhmällämme oli ehkä paremmin aikaa tutustua toisiinsa ja rukoilla ja syödä yhdessä”, totesi yksi pyhiinvaeltajista, Sara Torvalds. Matkustuspäivä oli perjantai 31. tammikuuta.
Näiden 50 pyhiinvaeltajan joukossa oli kiintiö joka seurakunnalle. Lisäksi Roomaan matkusti omatoimisesti jonkin verran suomalaisia, jotka olivat sitten paikan päällä mukana yhteisissä tapahtumissa. Samoin Roomassa asuva prelaatti Tuomo T. Vimpari ja teologiaa opiskelevat Viktor Torres Airava ja Iita Haataja toivat ryhmään lisää Rooman tuntemusta.
Ainoa pappi Suomesta oli piispa Raimo itse. Niinpä hänen johdollaan suomalaisryhmä kulki majapaikasta keskustaan ja takaisin sekä eri paikkojen välillä iloiten siitä, että hengellinen johtaja voi samalla olla myös mitä taitavin ”matkaopas”. Piispan lisäksi hiippakunnan papistosta mukana oli vielä juuri diakoniksi vihitty Chien Nguyen.
Lauantai 1.2. – pohjoismainen yhteys ja kirkon universaalius
Tuhannen pyhiinvaeltajan organisoiminen ei ole vähäpätöinen työ. Ensimmäinen yhteinen koitos oli messu Lateraanikirkossa lauantaina aamupäivällä. Pyhiinvaeltajien joukko kulki onnistuneesti tuon, maailman kaikkien katolisten kirkkojen äitikirkon – paavin, Rooman piispan, oman katedraalikirkon – pyhän oven läpi ja löysi paikan kirkosta. Messun alussa kuoro lauloi juhlavuoden hymnin ja kansa, kukin omalla pohjoismaisella kielellään virren ”Nyt kiitos Jumalan”, ruotsiksi ”Nu tacka Gud allt folk”. Urkuja soitti ammattitaitoisesti Tukholman hiippakunnan musiikkikonsulentti Ulf Samuelsson. Eri pohjoismaisia kieliä kuultiinkin tässä ja kaikissa yhteisissä messuissa sulassa sovussa yhteisen liturgisen kielen latinan ja saarnoissa käytetyn englannin lisäksi. Pohjoismaisuus ja samalla kirkon universaalisuus niin Roomassa kuin kaikissa pohjoismaisissa hiippakunnissa oli alati läsnä. Messun vietti Pohjoismaiden piispainkokouksen puheenjohtaja, Trondheimin piispa-prelaatti Erik Varden OCSO. Saarnassaan hän muistutti, että ”täällä seisoessamme me toivon pyhiinvaeltajat ilmaisemme halukkuutemme antaa toivon tehdä puhdistavaa ja muuttavaa työtään meissä”.
Ohjelma, vaikkei siinä päivän mittaan kovin montaa kohtaa ollutkaan, oli varsin tiivis – tuttu asia tietenkin kaikille Rooman kävijöille. ”Vähän jäin kyllä kaipaamaan sitä, että olisi ollut enemmän aikaa jutella myös muista Pohjoismaista tulleiden kanssa. Joitakin tuttuja toki ehdin ja onnistuin tapaamaan. Ne olivat lämpimiä kohtaamisia”, Sara Torvalds kertoi. Norjalaisilla ilmeisesti olikin enemmän myös yhteistä sosiaalista tekemistä, tosin heidän vaelluksensa oli myös pidempi kuin muista maista tulleilla.
Lauantai-iltapäivällä vaellettiin vielä pyhän oven läpi Santa Maria Maggiore -basilikaan, jossa vietettiin vesper Kööpenhaminan piispan Czeslaw Kozonin johdolla. Näissä ja itse asiassa kaikissa yhteisissä liturgioissa seremoniamestarina toimi Magnus Andersson Tukholman hiippakunnasta.
Sunnuntai 2.2. – kynttilänpäivä
Sunnuntaiaamun suomalaisen ryhmän bussi suuntasi kohti Pietarinkirkon aukiota, jossa osallistuttiin keskipäivän Angelus-rukoukseen. Paavi Franciscus tervehti kansaa Apostolisen palatsin ikkunasta muistuttaen, kuinka Jeesus-lapsen temppeliin vieminen toi mukanaan jotakin täysin uutta: vanhukset Simeon ja Hanna näkivät hänessä kauan odotetun Messiaan. Simeon kutsui Jeesusta pelastukseksi, valoksi ja ristiriitaisuuden merkiksi – hän on Jumalan rakkauden täyttymys, joka paljastaa sydänten todelliset ajatukset. Paavi kehotti kysymään itseltämme, mitä odotamme elämässämme ja kaipaammeko todella nähdä Herran kasvot.
Iltapäivällä eri maiden ryhmät erkaantuivat ainakin osittain omien ohjelmiensa pariin. Suomalaiset suuntasivat Pyhän Sebastianuksen katakombeille. Siellä tutustuttiin varhaisten kristittyjen kohtaloihin ja vietettiin sen jälkeen kynttilänpäivän messu piispa Raimon johdolla.
Niille, jotka uskaltavat ”sukeltaa” maanalaisiin käytäviin ja tutustua ensimmäisten vuosisatojen kristittyjen todellisuuteen, katakombit antavat valtavan paljon. Siellä, jos missä, voi todella liittyä lähes kahdentuhannen vuoden takaisiin tapahtumiin, tunnustaa kaikesta sydämestään samaa uskoa kuin varhaiset kristityt ja konkreettisesti ymmärtää, kuinka suuri edeltäjiemme uskon on täytynyt olla ja kuinka suuri heidän uskollisuutensa merkitys on meille tämän päivänkin kristityille.
Maanantai 3.2. – paavi Franciscus ja pyhä Ansgar
Aikaisin maanantaiaamuna lähdettiin jälleen kohti Vatikaania. Suuntana oli paavi Franciscuksen tapaaminen ”yksityisaudienssilla” Paavali VI:n vastaanottosalissa Vatikaanissa. Yksityisen audienssista teki se, että siellä olivat paikalla vain ja ainoastaan pohjoismaisten hiippakuntien pyhiinvaeltajat, siis vähän toistatuhatta katolilaista.
Paavin odottamiseen liittyy aina vähän markkinahumua, niin nytkin. Pyhiinvaeltajille oli alun perin kerrottu, että jokaisesta maasta voisi päästä joitakin uskovia kättelemään paavia. Ikävä kyllä paavi oli jo silloin sen verran huonossa kunnossa, että suunnitelmia oli jouduttu muuttamaan, eikä kättely onnistunut. Pientä pettymystäkin oli ilmassa, mutta ”kyllä kaikki lopulta sujui ihan hyvin”, Sara Torvalds vakuuttaa.
Puheessaan [linkki] pyhä isä muistutti, että vaikka kirkko Pohjoismaissa on pieni, se kasvaa uskollisena Jumalan lupauksille. Hän rohkaisi Pohjolan katolilaisia vahvistumaan uskossa, toivossa ja rakkaudessa ja jatkamaan evankelioimista erityisesti syrjäytyneiden hyväksi. Lopuksi paavi kannusti erityisesti nuoria seuraamaan Jeesusta ja toivotti kaikille siunattua pyhiinvaellusta.
Iltapäivällä oli ehkäpä pyhiinvaelluksen toinen kohokohta, kun pyhiinvaeltajat kokoontuivat Vatikaania kohti vievän Via della Conciliazionen alkupäähän ja lähtivät kulkueena erikseen merkittyä ”Toivon tietä” pitkin kohti Pietarinkirkkoa. Pyhän oven läpi päästyään he jatkoivat kulkuaan kohti kirkon takaosaa, jossa Berninin Pyhää Henkeä esittävän ikkunan alla Cathedra-alttarilla oli alkava kardinaali Anders Arboreliuksen OCD viettämä pyhän Ansgarin juhlamessu. Siinä taas laulettiin alkuvirtenä eri kielillä ”Pyhä, pyhä, pyhä! Suuri Jumalamme”. Sopivasti pohjoismaiden katolilaiset saivat viettää Jumalan ja pyhän Pietarin suojeluksessa oman yhteisen pyhimyksensä juhlaa. Olihan Ansgar (810–865) ”Pohjolan apostoli”, myöhempi Hampurin-Bremenin arkkipiispa, jonka ansioksi katsotaan kristinuskon tuominen ja ensimmäisten katolisten seurakuntien perustaminen Tanskaan ja Ruotsiin.
Kardinaali Arborelius muistutti saarnassaan, että samoin kuin Ansgarin myös tämän päivän katolilaisten tehtävä Pohjolassa on ”levittää ympärilleen uskoa, toivoa ja rakkautta”. ”Vaikka emme ehkä saisikaan aikaan mitään suurta, voimme kuitenkin aina rukoilla ympärillämme olevien ihmisten puolesta.”
Illalla suomalaiset poikkesivat vielä San Paolo fuori le mura -basilikassa pyhän apostoli Paavalin haudalla rukoilemassa. ”Ja seuraavana aamuna ehdimme vielä ennen lähtöä viettää yhdessä messua majapaikassamme. Se oli hyvä päätös kaikille kokemuksillemme”, kiitollinen Sara Torvalds sanoo.
Toivon pyhiinvaeltajia
Pyhiinvaellukselle osallistuneiden kommentit ovat eri maissa olleet kiitollisia. Sara Torvaldsin mukaan ”oli todella hyvä, että mukana oli pyhiinvaeltajia kaikista seurakunnista – tällaisia kohtaamisia pitäisi olla muitakin”, sillä ne selvästi vahvistavat myös hiippakunnan yhtenäisyyttä. Ruotsin Katolskt Magasinissa Mattias Lindström totesi osuvasti: ”Pohjoismaiden katolinen yhteisö on joka tapauksessa saanut vahvistusta näistä päivistä, samoin vapaus ilmaista avoimesti omaa katolista uskoaan. Mihin tämä kaikki johtaa, kun pyhiinvaeltajat palaavat kotiin, nähdään sitten tulevaisuudessa.”
Marko Tervaportti
Tätä artikkelia varten on haastateltu Sara Torvaldsia (Suomi), Hans Rossinéta (Norja) ja Regitze Engelhardt Fuhrmannia (Tanska) sekä tutkittu muun muassa Katolskt magasin -lehden artikkelia (2/2025). Kuvat Sara Torvalds.