Marraskuun lopussa 2025 saimme tietää, että piispa Raimo tekee kanonisen lain edellyttämät piispantarkastukset kaikkiin hiippakuntamme seurakuntiin keväällä 2026. Heti vuodenvaihteen jälkeen kirkkoherroille tiedotettiin tarkastuksen sisällöstä ja kulusta tarkemmin ja eri tahot pääsivät valmistautumaan.
Tarkastusten tavoite
Piispantarkastuksen tavoitteena on varmistaa, että seurakunta toimii kirkon sääntöjen mukaisesti, korjata mahdolliset epäkohdat ja edistää uskonelämää ja evankelioimistyötä. Piispa tarkastaa seurakunnan talouden, hallinnon, hallinnolliset asiakirjat ja kirkonkirjat. Tarkastuksen kohteena on myös kirkko, tabernaakkeli ja kastekappeli.
Tarkastus on hallinnollinen, mutta sen ensisijainen tarkoitus on tukea ja rohkaista seurakuntalaisia ja työntekijöitä. Siksi vierailuun kuuluu oleellisena osana kohtaamisia seurakuntalaisten ja työntekijöiden kanssa ja messun viettäminen seurakunnan kirkossa ja diasporassa. Tarkastuksen päätyttyä piispa antaa tarkastuksesta loppulausunnon.
Erilaisia tarkastuksia
Olen työelämässä, sekä lääketeollisuudessa että apteekkiyrittäjänä, ollut mukana lukuisissa viranomaistarkastuksissa vuosittain. Niissä on oma jännityksensä, olipa sitten kysymyksessä Atlantin takainen lääkevalvontaviranomainen tai kotimainen viranomainen, joka selvittää kaiken mikä aiheeseen liittyy. Teemana voi olla ultrapuhtaan lääkevalmistusprosessin tarkastus, työsuojelutarkastus, verotarkastus tai vaikkapa kunnan varmistus siitä, että asiakkaat eivät altistu infektiotartunnalle apteekissa.
Piispantarkastus ei jännittänyt ainakaan meitä Seurakuntaneuvostossa eikä Talousneuvostossa. Kirkkoherra, isä Jean Claude Kabeza valmisteli tarkastusta yhdessä meidän ja muiden tahojen kanssa maallikoita unohtamatta. Synodaalisuus ja yhteisen hyvän hoitaminen oli meidän kaikkien tavoitteena. Piispa kuunteli, keskusteli ja osoitti aitoa mielenkiintoa. Hän antoi palautetta, kannusti pohdintoihin ja kiitti. Tarkastusta leimasi positiivinen asenne ja välittäminen.
Jälkeenpäin totesin, että mieli on niin energinen, että illalla saattaa olla vaikeuksia saada unen päästä kiinni. Kaveri vastasi, että yöllä varmaan nukkuu kuin tukki, kun on niin rauhallinen olo.
Neljä messua kolmessa päivässä
Tarkastuksessa erityisen tärkeänä näin sen, että piispa halusi tavata ihmisiä ja palvella meitä kaikkia viettämällä kolme messua katedraalissa ja viikonlopun päätteeksi vielä messun Porvoossa. Kävin kaikissa messuissa, otin kuvia ja tunsin, miten Kristus oli taas konkreettisesti läsnä. Loppua kohden tunne vahvistui ja purkautui suurena ilona ja kiitollisuutena. Siksi haluan jakaa kokemuksiani ja ajatuksiani avoimesti.
Messun televisiointi katedraalissa perjantaina 13.2.2026
Koska kuvia ei voinut ottaa messun aikana, niin piti lavastaa tapahtumia. Niinpä sain dokumentoitua, kun veli Marie-Augustin OP ambosta käsin johti urkuparvella olevan kuoron harjoitusta. Siinä kyllä psalmi pääsi oikeuksiinsa! Marketta Pylväskangas valmistautui positiivisin mielin ja iloisesti hymyillen lukuvuoroonsa. Toinen lukukappale menikin nauhoituksessa sujuvasti ja Marketan äänenkäyttö oli kaunis ja rauhallinen. Muutama TV-kamerakin piti ikuistaa, kun ei muuta voinut.
Piispa johdatteli messuun kertoen, että se on kiitosmessu. Tämä voimme todentaa tv-katsojan silmin Yle 1:n kanavalla sunnuntaina 22.2.2026 klo 10.
Messu nuorten kanssa lauantaina 14.2.2026
Piispalla oli agendalla myös tapaaminen nuorten kanssa, joita oli mukana noin 45. Tapaamiseen liittyvässä messussa piispaa avustivat isä Marco Pasinato ja diakoni Marko Pitkäniemi. Mukana oli arviolta yli 70 henkilöä, koska aurinkoisesta talvisäästä huolimatta messun oli priorisoinut ykköseksi runsas määrä muitakin osallistujia. Kitarasäestys sopi messuun mainiosti, eikä diakoni Marko tällä kertaa ollut urkujen ääressä. Sen sijaan urkuparvi oli mukavasta perspektiivistä vapaa valokuvausta varten.
Piispa mainitsi saarnassaan kasteen ja sen merkityksen. Nuorten messun jälkeen, ennen seurakuntaneuvoston ja talousneuvoston tapaamisia piispan kanssa, istuin yksin katedraalissa rukoillen ja mietiskellen, mitä kaste minulle merkitsee. Kasteessa olen syntynyt uuteen elämään Kristuksessa, minustakin on tullut Pyhän Hengen temppeli ja minut on liitetty Jumalan perheen eli kirkon jäseneksi. Kasteen mukana minäkin sain aikoinaan toisen syntymäpäivän. Tämän syntymäpäivän pitäisi olla jokaiselle katolilaisille se tärkeämpi. Se kannattaa huomioida vuosittain.
Minut on kastettu luterilaiseksi 3,5 kuukauden ikäisenä 17.6. Se on siitä hyvä päivämäärä, että on kesä ja Hietaniemen hautausmaa on kaunis, vihreä ja siellä paistaa aina aurinko, kun vien luterilaisen kastepappini, pastori Ruben Sevoniuksen haudalle kukkia.
Havahduin tunnin mietiskelyn jälkeen huomaamaan, että katseeni lepäsi auringon säteiden kultaamassa isossa krusifiksissa. Sydänkin oli taas avoin ja vastaanottavainen.
Päämessu sunnuntaina 15.2.2026
Piispa Raimo johdatteli messuun kertomalla, että piispantarkastus ei ole vain hallinnollinen ja muodollinen tapahtuma, vaan näkyvä merkki siitä, että kuljemme yhdessä kirkkona. Tarkastus muistuttaa meitä siitä, että emme ole yksin, vaan kuulumme suurempaan perheeseen, joka on yhdistynyt Kristuksessa. Tämä piispan vierailu on kaikille meille kutsu todistaa uskollisuutemme Jeesukselle ja hänen pelastuksen sanomalle.
Eukaristian asettamisen musiikki, Edward Elgarin Lux Aeterna, herkisti. Eukaristian lopulla laulettiin Cantemuksesta nro 262 ”On Herra paimeneni mun”, joka perustuu lähes kaikkien rakastamaan psalttarin (Ps. 23) tekstiin. Meillä se lauletaan juuri sillä oikealla sävelmälläkin. Siinä vaiheessa herkistyminen vaihtui kyynelvirtaan.
Musiikin aiheuttama voimakas liikutus eukaristiassa ja sitä seuraavassa rukouksessa oli syvä uskonnollinen kokemus, jossa tuntui Kristuksen, mutta myös Pyhän Hengen läsnäolo. Ehkä se oli osoitus siitä, että siinä hetkessä avauduin täysin Jumalan armon vaikutukselle.
Piispa Raimo tuo selkeästi ja rehellisesti esille sen arvostuksen, minkä hän meitä kaikkia kohtaan tuntee. Hänelle synodaalisuus, yhdessä kulkeminen, on tärkeää ja hän kannustaa meitä kaikkia siihen luottaen, että Jeesus ja äitimme Maria kulkevat vierellämme, kun annamme heille avoimet sydämemme.
Piispa Raimo päätti messun ja samalla katedraalin osalta piispantarkastuksen kertoen iloisesti, että seurakunta saa tarkastuksesta arvosanaksi 5 tai 10, riippuen käytettävästä arviointiasteikosta. Maksimipisteet siis!
Loppuhuipentuma: Messu Porvoossa 15.2.2026
Oliko tämä piispantarkastuksen ja messujen kohokohta? En ole koskaan käynyt Porvoon ortodoksisessa kirkossa, mutta sisään astuessani aistin erilaisen maailman, hiljaisen ja hieman salaperäisenkin. Rauhoituin ja Porvoon moottoritien liian alhaiseksi kokemani nopeusrajoituskin, 100 km/h, unohtui.
Olin muutaman hetken lähes yksin ikonien ympäröimänä. Olin saapunut maailmaan, johon en ole tottunut, mutta jonka tunnelma osoittautui katolilaisellekin sopivaksi.
Kirkko täyttyi verkkaisesti ääriään myöten. Istumapaikkoja oli sijoitettu jopa kahvilan puolelle. Messussa oli nuorta väkeä, paljon lapsia, ihania taaperoita. Silti tunnelma oli rauhallinen ja messuun pystyi keskittymään koko sydämellään. Ensimmäisen lukukappaleen ja vuoropsalmin luki Sirkku Ketoja täydentäen hienoa tunnelmaa. Yllätyin, kun isä Jean Claude pyysi minua lukemaan toisen lukukappaleen. Otin tehtävän ilolla ja nöyränä vastaan.
Täällä laulettiin ilman säestystä, mutta kauniisti, kuuluvasti ja puhtaasti, ujostelematta. Aistin perheen, vaikka tuttuja olivat ainoastaan Sirkku sekä vieressäni istuvat porvoolaiset Rebecca ja Johan, jotka ovat olleet minun katekumeeneja, mutta nyt ovat rakkaita ystäviä.
Kirkkokahvin jälkeen lähdin ajelemaan takaisin kohti Helsinkiä. Tällä kertaa ei moottoritien nopeusrajoitus harmittanut. Ei ollut enää kiire. Oli juuri auringonlaskun aika, talvi oli kaunis.
Usko oli lisääntynyt, toivo oli vahvistunut ja olin saanut lisää eväitä korkeimman hyveen, aidon rakkauden syttymiseksi.
Christel Monni