Kaikki Kristuksen elämän tapahtumat, lihaksitulemisesta aina taivaaseenastumiseen saakka, ovat meille pelastavia tapahtumia. Me mietiskelemme niitä ruusukkorukouksessa ja vietämme niitä yksitellen liturgisen vuoden eri pyhinä. Ne ovat salaisuuksia, joissa Jumala ilmoittaa itsensä meille. Mutta Herramme kärsimyshistoria on salaisuuksien salaisuus.
Kristuksen kärsimyksessä hänen sydämensä avautuu meille täysin, jopa fyysisesti, niin että hänen olemuksensa tulee kaikista kirkkaimmin näkyviin. Niille, jotka osaavat nähdä, Golgata loistaa kirkkaammin kuin Taborin vuori, sillä kuten Heprealaiskirje sanoo, ristiinnaulitussa Kristuksessa säteili kirkkaasti itse Jumalan olemus.
Mutta tämä kuulemamme kärsimyskertomus, kuten jokaisen meidän elämämmekin, voidaan kuulla ja tulkita kahdella eri tavalla. Kärsimyksessä on syvyyksiä, jotka avautuvat vain uskovaisen sydämelle.
Kristuksen kärsimys kertoo suuresta vääryydestä, joka kohdistui viattomaan ihmiseen. Se kertoo kateuden pahuudesta. Se kertoo viattoman julkisesta halveksunnasta, kiduttamisesta ja lopulta murhasta, jota silloiset vallanpitäjät olivat kauan suunnitelleet. Mutta me emme ole oppineet näkemään sitä näin.
Apostolinen kirkko, jonka tulkintaa evankeliumit meille välittävät, on opettanut meitä näkemään tässä jotakin syvempää, jotain kätkettyä, mutta todellisempaa kuin ilmiselvä epäoikeudenmukaisuus. Me näemme tässä voiton, Jumalan viisauden voiton, nöyryyden ja rakkauden voiton, ristiinnaulitun Kristuksen. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, meille se on Jumalan viisaus ja Jumalan voima.
Totuus on se, ettei maan päällä ollut koskaan nähty sellaista voiman näytettä ja sisäisen elämän yltäkylläisyyttä. Totuus on se, ettei kukaan ollut koskaan nähnyt tämän kaltaista rakkautta. Herjattuna ja halveksittuna, hän vastasi rakkaudella. Kirottuna hän vastasi siunauksella. Ristiinnaulittuna hän antoi anteeksi surmaajilleen. Älkäämme epäilkö, Hän, joka ristillä antoi henkensä, on todella Jumalan Poika. Hän antoi meille elämänsä, kukaan ei ottanut sitä häneltä pois. Hän on Herra.
Näiden kahden tulkinnan välillä kamppailevat kaikki ihmiset. Se on taistelu uskon ja epätoivon välillä, joka käytiin jokaisen paikalla olleen sydämessä. Tästä kamppailusta kertoo Pilatuksen kompromissit, Pietarin pelko, Juudaksen ylpeys, kansanjoukon kaksijakoisuus, joka hetki sitten lauloi hoosiannaa ja hetki myöhemmin tuomitsivat kuolemaan. Tästä kamppailusta kertoo vallanpitäjien kateus, Kyreneläisen hämmennys, naisten itkut, ryövärin rukous ja keihäällä lävistäneen soturin tunnustus. Mutta ennen kaikkea ja syvällisemmin, Marian uskollinen hiljaisuus. Tuona päivänä hän sai yksin kantaa sydämessään uskon soihtua ja luottamusta Jumalan hyvyyteen.
Herramme pääsiäismysteerissä meidänkin elämämme löytää merkityksensä. Palmusunnuntaista alkava pyhä viikko on pyhä, koska se on erotettu muiden viikkojen joukosta ja omistettu Herralle. Pyhä viikko on otollinen aika sovintoon Jumalan kanssa. Silloin voimme tunnistaa etsikkoaikamme. Silloin on hetki, jolloin Jumala vierailee elämässämme. ”Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä” (2. Kor. 2:6). On aika vyöttäytyä, sytyttää lamput ja valmistautua lähtöön, sillä Herra tulee ja vie meidät mukaansa.
isä Pedro Perez
Saarna Tikkurilan messussa.