Hyppää sisältöön

Paavin ihmeellinen toipuminen

Varmaankin melkein kaikki ihmiset ympäri maailmaa ovat voineet seurata paavi Franciscuksen sairastumista hengitystietulehdukseen ja siitä toipumista, kun pyhä isä helmikuun puolivälissä otettiin sisään Rooman Agostino Gemelli –sairaalaan, jossa häntä hoidettiin keuhkoputkentulehduksen ja lopulta molemminpuolisen keuhkokuumeen aiheuttamien vakavien komplikaatioiden takia yli kuukauden ajan. 

Vakavimmillaan jo 88-vuotias paavi oli vaarassa kuolla. Häntä hoidettiin kuitenkin hyvin tehokkaasti ja hän sai happihoitoa, joka jatkuu vielä nytkin, kun paavi on palannut takaisin omaan huoneistoonsa Vatikaanissa. Lääkäreiden neuvojen mukaan paavin pitäisi pitää sairauslomaa ainakin kahden kuukauden ajan.

Huhtikuun 6. päivänä paavi Franciscus teki kuitenkin jo yllättävän julkisen esiintymisen Pyhän Pietarin aukiolla, jossa hän Angelus-rukouksen yhteydessä tervehti väkijoukkoa pyörätuolista käsin ja ilmaisi kiitollisuutensa kaikista rukouksista. Vaikka hänen terveydentilansa on vähitellen selvästi parantunut, paavi jatkaa toipumistaan ja noudattaa varsin rajoitettua julkista toimintaa. Esimerkiksi suunniteltu tapaaminen kuningas Charles III:n kanssa jouduttiin aluksi perumaan, vaikka lopulta paavi tapasikin kuninkaan ja kuningattaren yksityisesti. Tällä hetkellä uskotaan, että pääsiäisen juhlallisuuksissa paavi saattaa jossakin vaiheessa olla läsnä, mutta ei selebranttina.

KATT / Vatican News

Jaa somessa:


Muut aihepiirit