Paavi Leo XIV:n puhe suomalaiselle ekumeeniselle valtuuskunnalle
Maanantaina 19. tammikuuta 2026
Teidän ylhäisyytenne ja korkea-arvoisuutenne, rakkaat veljet ja sisaret,
Ekumeenisen Rooman-pyhiinvaelluksenne johdosta esitän teille lämpimän tervehdykseni, kun vietätte myös pyhän Henrikin juhlapäivää. Erityisesti toivotan tervetulleeksi arkkipiispa Tapio Luoman: kiitos huomaavaisista sanoistanne, joissa viittasitte Turun arkkihiippakunnan 750-vuotisjuhlaan ja välititte viestin Suomen tasavallan presidentiltä, herra Alexander Stubbilta, jolle olen kiitollinen. Samoin tervehdin Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Eliaa ja Helsingin piispa Raimo Goyarrolaa, jotka edustavat Suomen ortodokseja ja katolilaisia.
Vierailunne Roomaan on otollisesti kristittyjen ykseyden rukousviikon aikana. Tänä vuonna sen teema on pyhän Paavalin kirjeestä efesolaisille: “On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi” (4:4). Tämän toivon varma perusta on ”yksi kaste syntien anteeksiantamiseksi (Nikean-Konstantinopolin uskontunnustus), joka on kaiken kristillisen veljeyden juuri. Aikana, jolloin ihmisillä on usein kiusaus toivottomuuteen, olennainen tehtävämme kristillisen toivon sanansaattajina on tuoda Herran valoa maailman synkimpiin nurkkiin. Vaikka toivon riemuvuosi on nyt päättynyt, kun Pietarinkirkon pyhä ovi hiljattain suljettiin, kristillinen toivomme ei tunne loppua eikä rajoja. Rohkaisunamme ja vahvistuksenamme Jeesuksen Kristuksen armo, hänen, joka on kaikille itse lihaksi tullut toivo, olemme kutsuttuja ja lähetettyjä todistamaan tästä pelastavasta totuudesta rakentavin sanoin ja rakastavin teoin.
Tältä kannalta pidän arvossa monia toivon merkkejä Suomen kristittyjen keskuudessa. Erityisesti olin iloinen kuullessani, että Suomea on kuvattu ”ekumenian mallimaaksi.” Tiedän, että kolme Helsingin piispaa yhteisessä ortodoksis-luterilais-katolisessa julkilausumassaan pyrkivät edistämään ”toivon, ihmisarvon ja myötätunnon kulttuuria” ja ovat yhdessä vahvistaneet, että on jatkettava ”palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittämistä”. On myös huomionarvoista, että Pohjoismaiden katolinen piispainkokous on huomioinut kansallisen katolis-luterilaisen dialogin asiakirjan ”Kasvavaa yhteyttä” omassa ”reseptiolausunnossaan” viime syyskuussa, kutsuen sitä ”arvokkaaksi merkkipaaluksi ekumeenisella matkalla”. Tuollaiset yhteistyön esimerkit, samoin kuin pitkäaikainen pyhän Henrikin juhlapäivän yhteisen vieton traditio, ovat puhuttelevia merkkejä käytännöllisestä ja hedelmällisestä ekumeniasta. Ne voivat rohkaista kansainvälisen katolis-luterilaisen dialogin kuudetta vaihetta, joka alkaa ensi kuussa. Olen varma siitä, että piispa Goyarrola, sen katolisena puheenjohtajana, tuo nämä suomalaisen ekumenian myönteiset kokemukset tähän dialogiin.
Rakkaat ystävät, näillä ajatuksilla toivotan teille miellyttävää ja tuottoisaa vierailua Roomassa. Vahvistakoon teitä ”toivon kantajina” pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin sekä pyhän Henrikin puoltorukous. Vakuutan rukoilevani teidän puolestanne ja pyydän iloiten teille ja kaikille niille, joita edustatte, Kaikkivaltiaan Jumalan runsasta siunausta.
Ja merkkinä ystävyydestämme Kristuksessa haluan nyt kutsua teidät kaikki, meidät kaikki rukoilemaan yhdessä Isä meidän -rukouksen englanniksi:
Isä meidän…
Kiitos paljon.
KATT/vatican.va