Paavia ja uusinta teknologiaa ei ole totuttu liittämään toisiinsa, mutta tämä voi muuttua uuden Rooman piispan Leo XIV:n myötä. Selittäessään nimivalintaansa pian konklaavin jälkeen paavi Leo kertoi, että se viittaa ensi sijassa hänen läheisimpään edeltäjäkaimaansa Leo XIII:een (paavina 1878–1903). Teollisen vallankumouksen muutettua perinpohjaisesti ihmisten, erityisesti tehdastyöläisten, elinolosuhteita, Leo XIII pani vuoden 1891 kiertokirjeellään Rerum novarum (Uusista asioista) alulle kirkon yhteiskuntaopetuksen perinteen.
Viimeistään vuonna 1870 Rooman kirkko oli menettänyt viimeisetkin rippeet maallisesta vallastaan, kun Kirkkovaltion maa-alueet liitettiin uuteen Italian valtioon. Paavi Leo XIII ei tätä jäänyt murehtimaan vaan ymmärsi, että maallisen vallankäytön sijaan kirkon relevanssi nykymaailmassa nousee siitä henkisestä pääomasta, joka sille on kahden vuosituhannen aikana kertynyt ja joka sen tehtävänä on mahdollisimman ymmärrettävästi välittää nykyajan ihmisille, erityisesti niille, joilla on suurin riski jäädä uuden maailmanjärjestyksen jalkoihin.
Jos teollinen vallankumous 1800-luvulla perustui fossiilisen energian valjastamiseen höyry-, polttomoottori- ja sähkötekniikan avulla, 1900-luvun lopulta alkaneen digitaalisen vallankumouksen keskiössä on tietokonetekniikan leviäminen yhä laajemmalle yhteiskunnassa. Siinä missä teollinen vallankumous siirsi ihmisten fyysisen työvoiman pelloilta tehtaisiin, digitaalinen vallankumous mahdollistaa jatkuvasti suuremman tuotannon automatisoinnin. Internetin, älypuhelimien ja nyt etenkin tekoälyn laajeneminen yleiseen käyttöön tuovat digitaalisen vallankumouksen ihmisten elämän kaikille osa-alueille. 2020-luvun ihmisten on enää hankala edes kuvitella sitä maailmaa, jossa emme olleet jatkuvasti yhteydessä kaikkeen internetin ja älypuhelimen kautta. Miten ennen edes liikuttiin paikasta toiseen ilman internetin karttapalveluita?
Tekoäly uuden paavin tähtäimessä
Tässä historiallisessa tilanteessa yhdysvaltalaissyntyinen ja matematiikasta perustutkintonsa tehnyt Robert Francis Prevost aloitti Pietarinviran hoitamisen 8.5.2025. Lyhyt konklaavi kertoo siitä, että kardinaalit olivat hyvin yksimielisiä uudesta paavista. Oletettavasti konklaavia edeltävinä parina viikkona juuri Prevost erottui sellaisena kardinaalina, joka voisi luoda yhteyttä ja rakentaa siltoja niin kirkon sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Jotenkin uuden paavin tulisi edustaa sitä yhtä kirkkoa ja sen historiallista jatkuvuutta, jota paavi Benedictus usein korosti, ja samaan aikaan luotsata sitä eteenpäin meneillään olevan aikakauden muutoksen keskellä, kuten paavi Franciscus asian ilmaisi. Augustinolaispappina Prevost ammentaa syvältä lännen kirkon perinteestä – vuonna 430 kuollut pyhä Augustinus on varmasti tärkein yksittäinen teologi ja kirkonopettaja Rooman kirkon traditiossa –, mutta samalla hän haluaa rohkeasti kohdata nykyajan haasteet. Ja näistä yksi suurimpia on ilman muuta tekoälyn kehittyminen.
Tekoälynkään suhteen paavi Leon ei toki tarvitse aloittaa tyhjästä. Jo paavi Franciscus otti useasti kantaa tekoälyn inhimillisen käytön puolesta ja muun muassa tuomitsi vahvasti sen soveltamisen sotateknologiassa. Erityishuomion ansaitsee Vatikaanin tammikuussa 2025 julkaisema asiakirja Antiqua et nova (Vanhaa ja uutta) tekoälyn ja inhimillisen älyn suhteesta. Maailman suurimpana järjestäytyneenä uskontona ja globaalina yhteisönä Rooman kirkolla voi oikeasti olla vaikutusta siihen, miten tekoälyä käytetään tai ei käytetä maailmassa. Asiakirja Antiqua et nova on osoitettu erityisesti heille, joille on uskottu tehtävä välittää eteenpäin kirkon uskoa, eli vanhemmille, opettajille, papeille ja piispoille. Se on herättänyt keskustelua myös laajalti kirkon ulkopuolella ja se on mainittu yhtenä parhaista tekoälyä koskevista sosioeettisistä kannanotoista.
Kirkon tilannekatsaus: Antiqua et nova
Antiqua et nova kannattaa lukea rauhassa mietiskellen ja välttää kiusausta pyytää tekoälyä tekemään siitä lyhyt tiivistelmä. Tällainen onkin ehkä asiakirjan ydinajatus: tekoäly on suuri mahdollisuus ihmiskunnalle, mutta siihen tulee suhtautua kriittisesti ja sydämen viisaudella. Kuten asiakirjassa todetaan, jo sanan ”äly” käyttäminen ”tekoälyn” yhteydessä voi olla harhaanjohtavaa, jos se saa meidät ajattelemaan, että kyseessä olisi keinotekoinen muoto ihmisälystä. Vatikaanin asiakirjan mukaan tekoäly on ihmisälyn tuote, joka on olemuksellisesti jotain aivan muuta kuin inhimillinen äly.
Asiakirjan kolmas luku ammentaa kirkon rikkaasta antropologisesta perinnöstä ja avaa kauniisti ihmisälyn laajuutta. Inhimillinen äly ei suinkaan ole vain kylmää laskemista ja eri vaihtoehtojen utilitaristista pohdintaa, vaan se on aina yhteydessä toisiin ihmisiin, omaan ruumiillisuuteemme ja meitä ympäröivään maailmaan. Keskiajan suureen synteetikkoon Tuomas Akvinolaiseen viitaten asiakirja tekee erottelun ”ration” ja ”intellektin” välillä, jotka molemmat muodostavat yhdessä inhimillisen älyllisyyden. Ratio muistuttaa ehkä enemmän tekoälyn laskemista, kun se diskursiivisesti tarkkailee eri vaihtoehtoja ja vertailee niiden vakuuttavuutta. Intellekti on hitaampi ja pohdiskelevampi, kontemplatiivisempi, kun se sielun silmin tarkastelee sitä, mikä itsessään on totta ja hyvää ja kaunista ja ohjaa näin ihmisen muuta henkistä toimintaa. Tekoäly laskeskelee sille syötettyjä tietoja omassa digitaalisessa maailmassaan, mutta ihminen intellektuaalisen älynkäyttönsä kautta liittyy objektiiviseen todellisuuteen, maailmaan sellaisena kuin se on.
Äly ja eettisyys
Koska inhimillinen älyn käyttö yhdistää meidät tähän todelliseen, aineelliseen maailmaan ympärillämme, sen mukana tulee myös välttämätön eettinen ulottuvuus. Emme ole tässä maailmassa yksin vaan yhdessä toisten ihmisten ja muiden luontokappaleiden kanssa. Meillä on vastuu siitä, miten käytämme älyämme. Raamatullinen ilmoitus ilmaisee tämän sanomalla, että Jumala asetti ihmisen maailmaan ”viljelemään ja varjelemaan” sitä (1. Moos. 2:15). Kirkko ei suinkaan suhtaudu kielteisesti tieteelliseen ja teknologiseen kehitykseen vaan puhuu ihmisestä ”Jumalan kuvana”, joka juuri älynsä kautta saa osallistua Jumalan toimintaan luomakunnan täydellistämiseksi (KKS 378).
Tekoäly on nyt uusi upea inhimillisen älyn tuote, jonka avulla on mahdollisuus tehdä paljon hyvää, mutta myös pahaa. Leo XIII:sta alkaneessa kirkon yhteiskunnallisen opetuksen perinteessä ei toki pyritä antamaan mitään teknisiä vastauksia vaikeisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Omasta henkisestä perinteestään ammentaen kirkko haluaa kuitenkin tarjota sellaisia eettisiä periaatteita ja suuntaviivoja, jotka ovat välttämättömiä jokaisen ihmisen oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen kohtelun takaamiseksi. Paavi Leo XIV:n sanoin: ”Omana aikanamme kirkko tarjoaa jokaiselle yhteiskunnallisen opetuksensa aarteen vastauksena uuteen teolliseen vallankumoukseen ja tekoälyn kehitykseen, joka asettaa uusia haasteita ihmisarvon, oikeudenmukaisuuden ja työn puolustamiselle.”
Antiqua et nova –asiakirjan viidennessä osiossa otetaan kantaa tiettyihin erityiskysymyksiin tekoälyn käytön suhteen. Punaisena lankana kulkee eettinen vakaumus, että tekoälyn soveltamisen tulee pysyä ihmisten hallinnassa ja sen tulee aina kunnioittaa jokaisen ihmisen ääretöntä ja yhtäläistä arvokkuutta. Tekoäly tarjoaa paljon mahdollisuuksia yhteiskunnassa, taloudessa, työelämässä, terveydenhuollossa ja opetuksessa, mutta näiden suhteen tulee edetä avoimesti, kriittisesti ja yhteisiä pelisääntöjä noudattaen. Asiakirja nostaa erikseen esiin ja tuomistee tekoälyn suuret vaarat disinformaation ja ”syväväärennösten” (deepfakes) mahdollisena tuottajana ja kansalaisten yksityiselämän valvojana.
Ihmisen puolella
Yhteiskunnallisessa opetuksessaan kirkko haluaa puolustaa ihmistä ja inhimillisyyttä niitä epäinhimillistäviä voimia vastaan, jotka vaikuttavat erottamattomasti kuuluvan yhteiskuntien modernisaatiokehitykseen. Modernin tieteen ja teknologian kehitys on vapauttanut valtavia voimia, jotka usein vaikuttavat ylittävän ihmisten henkisen ja eettisen kehitystason. Pieni ihminen uhkaa usein jäädä suuren maailman rattaiden jalkoihin, oli sitten kyse tehdastyöläisistä 1800-luvulla tai meistä kaikista 2020-luvulla.
Moderneja yhteiskuntia määrittää niiden toimintojen jatkuva kiihtyminen. Olemme jo kauan sitten erkaantuneet luonnon omasta rytmistä ja alistuneet koneiden määräämälle ajan kululle. Tekoälyssä ei pohjimmiltaan ole kyse muusta kuin tämän modernisaation kiihtymisprosessin äärimmäisestä vaiheesta, hypermoderniteetista. Minkä tahansa ”promptin” kirjoitankaan tai sanonkaan tekoälyn kielimallille, se osaa suunnattoman data-aineistonsa perusteella antaa siihen yhä sofistikoidumman vastauksen lähes välittömästi. Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö tämä kiihtymiskehitys vielä entisestään kiihtyisi ja saavuttaisi vielä häikäisevämpiä tuloksia. Itse prosessi ei itsessään silti muutu miksikään: kyse on koneen laskemista vastineista ihmisen antamille syötteille. Do ut des, minä annan jotta sinä annat, tämähän on se iänikuinen vaihdannan laki, joka on ohjannut ihmisten välistä kanssakäymistä vuosituhansien ajan.
Kirkon opetus varoittaa meitä menemästä liiaksi mukaan tällaiseen vaihdannan logiikkaan. Toki mikään ei ole luonnollisempaa kuin ajatella sen mukaan, myös suhteessamme Jumalaan. Minä annan Jumalalle jotain, jotta hän antaa minulle vastineeksi jotain muuta. Tällainen ajattelu- ja elämäntapa kuitenkin tekee Jumalasta hyvin pienen, suorastaan meidän kokoisemme. Todellisuudessa Jumala on ääretön, ylitsevuotava Rakkaus, joka ei itsessään tarvitse meiltä mitään mutta joka vapaasta tahdostaan haluaa jakaa rakkautensa meidän kanssamme. Tämän kolmiyhteisen rakkauden kokeminen vapauttaa meidät maailman transaktionaalisesta logiikasta ja johdattaa meidät käyttämään sen mahdollisuuksia, myös tekoälyä, todella järkevästi, inhimillisesti. Kirkon uskon ytimessä on Jumalan rakkauden hengellinen nauttiminen ja maailman hyvyyksien järkevä käyttäminen. Frui et uti, augustinolaisittain ilmaistuna.
Ettei kaikki olisi korrektia mutta hengetöntä
Tämä on hyvä muistaa erityisesti kirkon uskoa toisille opettaessa. Kiusaus turvautua tietokoneen kielimalleihin ja pyytää niiltä tiivistyksiä kirkon uskon sisällöistä voi olla suuri. On niin paljon muutakin tehtävää ja kiire on kova. Näin kuitenkin helposti kadotamme uskon hengellisen syväulottuvuuden ja inhimillisyyden. Elävä sana, oli se kuinka hapuilevaa ja etsiskelevää tahansa – tai juuri silloin – on paljon puhuttelevampaa kuin ulkonaisesti korrekti mutta sisäisesti hengetön teksti. Tämä pätee toki kaikkeen kielen käyttöön, kuten suomalainen aforisti Janne Tompuri mainiosti tiivistää: ”En pelkää, että kone oppii ajattelemaan kuin minä, vaan että minä opin ajattelemaan kuin kone.”
Digitaalisen vallankumouksen keskellä on hyvä palauttaa mieleen kristinuskon ydinolemus historiallisena uskontona. Kristinusko ei ole ideologista julistusta tai tiettyjen oppisisältöjen toistelua – mihin tekoälykin pystyy – vaan Jumalan pyhän kansan kulkemista aikojen halki kohti Herransa paluuta kunniassa. Kirkko on oikealla tiellä, kun se pysyy syvästi juurtuneena apostoliseen perinteeseen ja kulkee samaan aikaan rohkeasti eteenpäin vieden evankeliumin erityisesti niille, jotka sitä eniten kaipaavat: köyhille ja sorretuille. Mielenkiinnolla saamme Hengessä nyt seurata ja rukoilla, miten uusi Rooman piispa paimentaa maailmanlaajuista kirkkoa tässä ihmiskunnan historiallisessa murroskohdassa.
Alpo Penttinen
.
Artikkelikuva luotu tekoälyllä.