Hyppää sisältöön

Paavi Bulgariassa ja Makedoniassa

Paavi Franciscus vieraili Bulgariassa ja Makedoniassa 5.-7. toukokuuta. Bulgariassa vierailun tunnuslauseena oli ”Pacem in terris”, mikä viittaa pyhän paavi Johannes XXIII:n kiertokirjeeseen. Johannes XXIII, silloinen mons. Angelo Roncalli, toimi Bulgariassa vuosina 1925-1934 ensin apostolisena visitaattorina ja sitten delegaattina; vaikeuksista huolimatta hän rakensi sekä pientä katolista yhteisöä että ensimmäisiä ekumeenisia suhteita Bulgarian ortodoksiseen kirkkoon. Myös paavi Franciscuksen vierailulla suhteet ortodoksiseen kirkkoon olivat keskeisiä, ja hän viittasi useita kertoja erityisesti pyhien Kyrilloksen ja Methodioksen, Euroopan suojelijoiden ja slaavilaisten kansojen evankelioijien esimerkkiin.

Bulgariassa paavi kävi ensin Sofiassa, jossa hän tapasi maan viranomaisia sekä ortodoksien patriarkka Neofitin ja pyhän synodin. Ohjelmassa oli myös messu, jonka lopussa Bulgarian piispainkokouksen puheenjohtaja mons. Hristo Projkov lahjoitti paaville kopion Nesebarin Jumalanäidin ikonista – tuota Marian kuvaa mons. Roncalli kantoi aina mukanaan. Sofian lisäksi paavi kävi Rakovskissa, jossa hän mm. vietti messun ensikommuunioineen ja tapasi katolista yhteisöä. Makedoniassa taas vierailukohteena oli Skopje, jossa paavi kävi mm. äiti Teresan muistomerkillä.

KATT/Vaticannews

Jaa somessa:


Muut aihepiirit