Hyppää sisältöön

Oulu sai uuden kirkkoherran

Nasaretin pyhän perheen seurakunnan päämessussa sunnuntaina 20. lokakuuta klo 10.00 piispa Raimo Goyarrola asetti isä Matthew Azzopardin Oulun kirkkoherraksi, saattaen näin täytäntöön viime pääsiäisenä ilmoitetun nimityksen. Edeltävänä päivänä piispa ja tuleva kirkkoherra viettivät ekumeenisen rukoushetken luterilaisten pastoreiden kanssa. Siinä vallitsi Suomelle ominainen rakentava ja ystävällinen ilmapiiri.

Sunnuntaina hiippakuntamme pohjoisin ja pinta-alaltaan suurin seurakunta kokoontui yli kahdensadanviidenkymmenen ihmisen voimin juhlimaan tilaisuutta ja kirkko tuli aivan täyteen. Piispa iloitsi ja kiitti Jumalaa nähdessään tämän elävän yhteisön, jossa lapsiperheiden määrä on silmiinpistävä ja eri kansallisuuksien sopusointu on suorastaan ihmeellinen.

Isä Matthew sai Jumalalta aivan erityisen sopivan evankeliumin palveluvirkansa alkuun (Mark. 10:35-45 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)). Tämä evankeliumin kohta kutsuu meitä kaikkia etsimään todellista suuruutta palvelemisen kautta. Uuden kirkkoherran lupaukset piispan ja koko seurakunnan edessä olivat merkittävä tilaisuus nähdä, kuinka tämän evankeliumin henki ohjaa kirkkomme käytäntöjä vielä tänäkin päivänä.

Messun päätteeksi seurasi seurakuntaneuvoston edustajan Pierpaolo Sanmorin kiitospuhe, jossa hän painotti, kuinka kallisarvoinen lahja on saada kirkkoherra ja ylipäätään pappi tänne pohjois-Suomeen, missä sakramenttien vietto ei ole paikoittain mahdollista kuin kerran kuussa. ”Teidän kauttanne kohtaamme Jeesuksen Kristuksen ja saamme mahdollisuuden osallistua jumalallisen elämän lähteisiin”, hän päätti puheensa.

Juhlallisten ja hieman ahtaaksi käyneiden kirkkokahvien jälkeen piispa esitteli uuden kirkkoherran vielä englanninkielisessä messussa klo 12.15. Tämä messu, joka alun perin järjestettiin yliopiston opiskelijoille, on nyt kasvanut viime vuosien maahanmuuton johdosta seurakunnan toiseksi suurimmaksi messuksi, jossa on noin 120 osallistujaa.

Iltapäivällä piispa aloitti Oulun ”diaspora-yhteisöjen” vierailut. Tunnin päässä Oulusta sijaitsevassa Kemin kaupungissa vietetään messu joka kuukauden kolmantena sunnuntaina klo 17.00 ortodoksisen kirkon tiloissa. Sinne kokoontuvat 1980-luvulta lähtien sekä Kemin että Tornion katolilaiset, jotka näin voivat ylläpitää omaa ja lastensa uskoa. Piispan vieraillessa Kemin messuun osallistui noin 45 ihmistä. Oulun alueen diasporaan kuuluvat Kemin ja Tornion lisäksi Rovaniemi, Raahe ja Kajaani. Ensi joulukuussa, kun Oulun seurakunnassa vietetään vahvistuksen sakramenttia ja uusien katolilaisten kirkkoon ottamista, piispa vierailee myös Rovaniemellä lauantaina 21.12. klo 14.00 ja Kajaanissa sunnuntaina 22.12. klo 18.00.

isä Pedro Perez
Oulun seurakunnan kappalainen

Jaa somessa:


Muut aihepiirit