Neitsyt Marian kanssa uskollisina Kristukselle nyt ja aina: Pyhän Marian seurakunnassa

Matkakertomus Pyhän Marian seurakuntaan 26.–29.9.2024

Matka kohti Pyhän Marian seurakuntaa alkaa tapaamisella kirkkoherran, isä Rafal Czernia SCJ, kanssa. Olemme sopineet tapaamisen Pyhän Henrikin pappilaan, sillä isä Rafal kastaa pian lapsen katedraalissa. Pyhän Henrikin katedraaliseurakunta on kuin isoveli, jonka kyljestä Pyhän Marian seurakunta on syntynyt vuonna 1954. Marian seurakunta on kasvanut liki yhtä suureksi kuin isoveljensä. Volyymiltaan seurakunnat ovat miltei saman kokoisia sekä jäsenissä että papistossa. Mutta Pyhä Henrik on ja pysyy isoveljenä, sillä siellä sijaitsee piispanistuin eli se on katedraaliseurakunta. Helsinkiläisten seurakuntien alueella toimii myös Opus Dein yhteisöjä ja Hiippakunnallinen lähetysseminaari, Redemptoris Mater. Yhteistyö heidän kanssaan on sakramentaalista palvelua. Pyhän Marian seurakunta tarjoaa näiden ryhmien jäsenille mahdollisuuden tulla ripittäytymään ja messuihin, silloin kun heidän omat pappinsa eivät ole paikalla.

Isä Rafal on asunut Suomessa jo kaksikymmentä vuotta. Nuo vuodet ovat juurruttaneet hänet Suomeen niin, että paluu Puolaan tuntuisi jo mahdottomalta. Iloitsemme siitä, että isä Rafal on sitoutunut elämään meidän kanssamme. Hänen rinnallaan seurakuntaa palvelee kaksi kappalaista. Filippiiniläistaustainen isä Jigger Ganados SCJ on erityisesti seurakunnan englanninkielisten ja koko hiippakunnan alueella kaikkien filippiniläistaustaisten uskovien pappi. Seurakunnan nuorimmalle isälle Martti Savijoelle SCJ on uskottu erityisesti seurakunnan nuorisotyö. Hänen iloa säteilevä olemuksensa on kerännyt hienon tiimin kantamaan yhteistä vastuuta seurakunnan nuorista. Viime kesänä vietettiin seurakunnan ensimmäinen nuorten leiri. Projektia johti vahvistuskurssilla opettava seurakunta-aktiivi Siyan Zhuang. Eräänä lauantai-iltana pistäydyin seurakuntasalin nuorteniltassa. Tunnelma oli mieltäylentävä. Nuoret ja vastuunkantajat yhdessä isä Martin kanssa muodostavat toisistaan huoltapitävän hyvän perheen.

Isä Martin kanssa pohdin Pyhän Hengen olemusta. Seurakunnassa toimiin karismaattinen rukousryhmä isä Martin ohjauksessa. Syksyllä on aloitettu kolmen kuukauden intensiivinen Elämä Hengessä -seminaari, jota ohjaa isä Martti karismaattisen rukousryhmän kanssa. Isä Martti tuntuu itse olevan hyvin vapaa kristitty kylvämään Jumalan valtakunnan siemeniä kaikilla tavoin. Hänen lapsuuden kotinsa oli helluntailainen, mutta pienestä pitäen Martti on tuntenut olevansa avoin kristitty. Etsiessään hengellistä kotia isä Martti johdattui katolisen kirkon piiriin ja sittemmin ignatiaanisuuden kautta Jeesuksen Pyhän Sydämen veljeskunnan hengellisyyteen. Tällä tiellä isä Martti jatkaa yhä vapautuneempana ja rohkaisee kaikkia kristittyjä pyytämään Pyhän Hengen johdatusta elämäänsä. Yhdessä toteamme, että juuri Pyhä Henki vapauttaa kristityn avoimin mielin seuraamaan Kristusta ja rohkeasti jakamaan ilosanomaa kaikille ihmisille. Meidän on helppo yhtyä synodaalirukoukseen ”Me seisomme edessäsi Pyhä Henki ja kokoonnumme sinun nimessäsi… joka toimit kaikkialla ja kaikkina aikoina Isän ja Pojan yhteydessä. Aamen”

Pyhän Marian seurakunnassa kirkkoherran ja kappalaisten tukena on assistentti, jo eläkeiän saavuttanut, isä Ryszard Miś SCJ. Kaikki Pyhä Marian seurakunnassa toimineet ja toimivat papit kuuluvat samaan sääntökuntaperheeseen, dehoniaaneihin eli Jeesuksen Pyhän Sydämen pappien veljeskuntaan (SCJ). Ensimmäiset papit ja veljet tulivat Hollannista. Vuodesta 1981 pappeja on tullut Puolasta ensimmäisenä juuri isä Ryszard. Heidän joukkoonsa on liittynyt suomalaissyntyisiä ja filippiiniläistaustaisia pappeja. Samaan veljestöön kuuluminen helpottaa yhdessä toimimista, sillä kaikki jakavat samat arvot ja elämäntavat. Näin jo papisto muodostaan perheen, jonka esimerkillisyydestä seurakuntalaisetkin voivat saada hyvän mallin toimia keskenään.

Myöhemmin saman päivän iltana osallistun adoratioon ja messuun Pyhän Marian kirkossa. Messun viettää kansamme isä Ryszard. Illan lämmin ja turvallinen ilmapiiri antaa levon ja samalla virvoittaa päivän uurastusten jälkeen. Tapaan messussa monia tuttuja kasvoja: iloisesti hymyileviä hiippakunnallisen Redemptoris Mater -seminaarin nuoria opiskelijoita, Stella Mariksen pitkäaikaisen emännän ja Pyhän Henrikin seurakunnasta minulle monia tuttuja kasvoja. Helsinkiläisten seurakuntien rajat eivät estä maallikoiden osallistumista kummankin seurakunnan toimintaan itselleen sopivaan tapaan. Monet toivovatkin tällaisten seurakuntavierailujen vain lisääntyvän. Eikö se olekin aitoa katolisuutta: olet saman perheen jäsen olitpa missä tahansa katolisessa seurakunnassa.

Sakariston ovella tervehdin Matti Andelinia. Hän on toiminut sakariston hoitajana 24 vuotta. Hänen komea lauluäänensä on kaikunut kirkossa heti alkuajoista lähtien, kun hänet otettiin kirkon täyteen yhteyteen vuonna 1990. Matti on Jeesuksen Pyhän Sydämen maallikkojen Helsingin solun yhdyshenkilö ja hän jakaa pappiensa kanssa saman hengellisyyden. Hänen kasvonsa hehkuvat iloa ja kuuliaisuus on hänen hyveensä. Matti tunsi jo pienenä poikana vetoa katolisen kirkon virtaan. Hän kiittääkin tätiään, jonka esirukouksien hän uskoo kannatelleen häntä kristillisellä tiellä. Matti oli vain 9-vuotias, kun rakas täti kuoli. Ei liene sattumaa, että samaan aikaan Pyhä Marian kirkko valmistui ja tädin esirukoukset yhtyivät pyhän Neitsyt Marian esirukouksiin. Mattia ei ikä paina ja hän hoitaa sakaristoa tyytyväisenä ja antaumuksella. Hänen hyväntuulisuutensa vain kasvaa ja viime aikoina hän herättelee ystävällisellä hymyllään kaduilla kohtaamiaan ihmisiäkin hymyilemään. ”Hymyile joka päivä tuntemattomalle ja anna hymyn synnyttää hyväntuulisia ihmisiä aina lisää ja lisää!”, Matti toteaa. Samalla hymy voi toimia kutsuna tulla sinne mistä Mattikin saa energian hymyillä eli kirkkoon, sen turvalliseen messuun. Hyväntuulisuuden tulviessa lähden kotimatkalle pimenevään syyskuun iltaan. 

Rukous Neitsyt Marian kanssa on apumme ollaksemme uskollisia Kristukselle

Palaan Meilahden aamuaurinkoiseen maisemaan sunnuntaina ennen messua edeltävää ruusukkorukousta. Mäntytiellä on jo vilkasta liikennettä. Autoilijat etsivät parkkipaikkoja ja kirkon ovi käy. Tämä enteilee täyttä kirkkosalia. Sitä se onkin, kun astun sisään ja istuudun penkkiin, ovat kaikki penkkirivit jo täyttymäisillään. Leo Virtanen aloittaa ruusukkorukouksen, johon koko kirkkokansa yhtyy. Näin on hyvä virittäytyä päivän päämessuun.

Urkuparvelta kantautuu urkujen kaunis sointi, joka ei kuitenkaan peitä alleen kuoron laulua. Seurakunnan pitkäaikainen ja taitava urkuri Markku Mäkinen on uruissa ja Cappella Sanctae Mariae -kuoroa johtaa taiten Ann-Catrin Weckström.

Musiikin säestämänä ristisaatto lähestyy kuoria. Alttaripalvelijoita on tänään juhlallisesti suuri joukko, isoja ja pieniä. Tänään piispa Raimo Goyarrola isä Rafalin avustaessa ottaa kirkon täyteen yhteyteen kahdeksan uutta jäsentä ja yksi aikuinen saa vahvistuksen sakramentin. 

Päivän lukukappaleet ja evankeliumi kertovat meille, kuinka Herran Henki liikkuu vapaasti missä tahtoo ja vaikuttaa niin kuin tahtoo. Jumala yllättää meidät usein. On helppo yhtyä piispa Raimon kiitoksen sanoihin niille kristillisille kirkkokunnille, joiden aloittamaa työtä näissä kirkon täyteen yhteyteen otetuissa ihmisissä Jumala jatkaa katolisen kirkon, Neitsyt Marian helmassa. 

”Herran käskyt ovat oikeat, ne ilahduttavat sydämen.”

Saarnassaan piispa Raimo rohkaisee meitä kaikkia seuraamaan Kristusta ja olemaan uskollisia hänelle. ”Kirkkoon liittyminen ei ole pelkkä symbolinen teko; se on päätös seurata Kristusta koko sydämellä ja jättää taakse kaikki, mikä vie meitä pois hänestä.” Lohdullisesti piispa muistuttaa meitä, että tällä Jumalan armossaan meille avaamalla tiellä me emme ole yksin. Voimme turvautua yhdessä vaeltavan Jumalan kansan, Kirkon apuun muistaen aina, että jo Kirkon syntymästä alkaen yhteinen rukous Neitsyt Marian kanssa on ollut apumme pysyäksemme uskollisina Kristukselle nyt ja aina.

Kiitollisina ja riemuiten jaamme uusien jäsenten ilon heidän vakuuttaessa uskollisuutta katoliselle kirkolle ”uskoen ja tunnustaen kaiken mitä pyhä katolinen kirkko uskoo, opettaa ja julistaa Jumalan ilmoittamana totuutena”. Heti sen jälkeen tunnustamme yhdessä uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan. Kaikki kirkkoon otettavat vuoron perään polvistuvat piispan eteen. Piispa jakaa vahvistuksen sakramentin tehden pyhällä öljyllä ristinmerkin eteensä polvistuneen otsaan ja kehottaen ”… ota vastaan Pyhän Hengen voitelu.”

Esirukouksien jälkeen alkaa eukaristian vietto ja alttaripalvelijat runsaana joukkona rientävät piispan avustaksi. Kun kaikella hartaudella ja ylevyydellä piispa kirkkoherran kanssa on konsekroinut leivän ja viinin Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, nousemme polviltamme ja rukoilemme seisten yhteen ääneen Isä meidän -rukouksen. Vielä ennen kuin puhkeamme laulaen rukoilemaan yhdessä kuoron kanssa Agnus Dein, syleilemme vierustoverejamme rauhan tervehdyksin tavoittaen toistemme katseet, joita Kristuksen rauha valaisee. Herra on todella keskellämme! 

Messun päätteeksi yhdessä taitavan kuoron kanssa laulamme:

Ne jotka Herraa etsivät, löytävät lohdutuksen,
ja jotka häntä pelkäävät, ne saavat varjeluksen.
Ja ahdingonkin aikana on heillä rauhaa, iloa, 
kun Herra heitä hoitaa. (Cantemus 293,2)

Ne jotka Herraa etsivät, löytävät lohdutuksen

Vielä kaikuu kirkkosalissa kaunis urkujen sointi, kun kirkon eteisessä tapaan Topias ja Aura Aallon, jotka juuri otettiin kirkon täyteen yhteyteen. Muistan nähneeni heidät jo torstain iltamessussa. He olivat siellä harjoittelemassa kirkkoonottoseremonioita. Auran ja Topiaksen nuoreen perheeseen kuuluu kaksi lasta ja pian yksi lisää. He kertovat tiensä katoliseen kirkkoon olleen pitkä ja vaiherikas. Kumpikin on kastettu luterilaisessa kirkossa, mutta myöhemmin he kumpikin eri syistä erosivat siitä ja hakeutuivat antroposofiseen, Rudolf Steinerin oppeihin perustuvaan Kristiyhteisöön. Saksassa pappiskoulutuksessa ollessaan Topias koki, että opinnot pakottivat vain omaksumaan lisää ja lisää, eikä ollut tilaa olla oma itsensä. Useampien vastoinkäymisten jälkeen Topias katkaisi tiensä ja sen jälkeen alkoi uuden tien etsiminen. Pohdiskelevana ihmisenä Topias hakeutui katolisen kirkon johdantokurssille. Aura ei heti innostunut uusista aatteista. Mutta ensimmäisen kerran katolisessa messussa käytyään ja tavattuaan isä Rafalin, hän alkoi pikkuhiljaa vakuuttua. ”Messua antaumuksella ja tosissaan viettävä pappi teki minuun suuren vaikutuksen ja minut valtasi varmuus, että täällä Jumala todella vaikuttaa,” kertoo Aura. Kahden vuoden pohdintojen ja tutustumisen jälkeen he ovat yhdessä valmiit ottamaan vastaan katolisen kirkon jäsenyyden. Kun tapaan heidät vielä uudestaan muutaman viikon kuluttua, he kertovat uusina katolilaisina elävänsä nyt tavallista elämää turvallisessa kodissa, jossa vallitsee tyyni levollisuus. He odottavat päivää, jolloin saavat tuoda kaikki lapsensa kasteelle. He ovat perhe, joka haluaa kulkea yhteistä tietä.

Messun jälkeen seurakuntasaliin rientää uusista seurakuntalaisista iloitsevaa väkeä. Kahvipöytä on katettu ja ihmiset istuvat kuppeinensa pöytiin vaihtamaan kuulumisia. Pitkän pöydän päädystä tapaan Ainon, Katerin ja juuri vahvistuksen sakramentin ja ensikommuunion vastaanottaneen Amandan. Lapsena Yhdysvalloissa kasteen sakramentin saanut Amandan tie kristittynä vahvistuu nyt Suomessa. Hän on tänään saanut kaksi sakramenttia — vahvistuksen sakramentin, Pyhän Hengen voitelun öljyllä ja ensimmäisen ehtoollisen, Kristuksen ruumiin ja veren — uudistuneen elämänsä ravinnoksi ja vahvistukseksi.

Kateri kertoo olleensa katolinen jo 25 vuotta, mutta monia vuosia hän eli kuin nimikristitty, kunnes Herra yllätti hänet ja hän sai armon tulla lähemmäs Kristusta. Tänään hän on seurakunnassaan monessa mukana haluten ilolla ja innolla julistaa Kristuksen rakkautta äiti Mariaa kunnioittamalla. Hän on maallikkoliike Marian Legioonan varapuheenjohtaja Pyhän Marian seurakunnassa. Aino puolestaan on mukana monenlaisessa toiminnassa, ja kertoo viimeisimpänä lähteneensä mukaan vahvistusopetukseen ja nuorten toimintaan. Hän on tuore aviovaimo ja kenialasisyntyisen miehensä kanssa he jakavat yhteisen luottamuksen Kristukseen katolisen kirkon suojassa.

Viereisessä pöydässä kohtaan tyytyväistä väkeä. Kuin yhdestä suusta Helvi Zechner, Emilia Välimaa ja Leo Virtanen toteavat, että Pyhän Marian seurakunta on heidän yhteinen kotinsa. Tänään päämessussa Leo toimi yhdessä Heikki Kymäläisen kanssa lukijoina. Leon ja Heikin olen usein tavannut lukijana myös Pyhän Henrikin messuissa. Voimakasäänisten miesten äänet kantautuvat toivotulla tavalla kirkkosaleissa sekä Mariassa että Henrikissä. Leo toivookin, että helsinkiläisillä katolisilla seurakunnilla olisi enemmän yhteistyötä keskenään. Yksi tällainen yhteenkurottautuminen on Pyhässä Mariassa toimiva miestenpiiri, jonka kordinaattori Leo on. Miehet kokoontuvat kerran kuukaudessa iltamessun jälkeen ja heidän tarkoituksensa on vahvistaa katolisten yhteenkuuluvuutta ja auttaa toinen toisiaan hengellisen kasvun tiellä. Miestenpiiri on ottanut vastuulleen myös kuukauden 5. viikon ruusukkorukouksen johtamisen ennen päämessua. Tänään oli Leon vuoro olla esirukoilijana.

Marketta Pylväskangas on elävä esimerkki siitä että Henrikistä on lyhyt matka Mariaan. Hän on yksi viidestä vakituisesti Pyhän Marian kuorossa laulavista henrikiläisistä. Marketta on laulanut jo vuosia Capellan Sanctae Mariae -kuorossa. Kaj Glantzin kanssa hän kertoo, että kuoro on kutsuttu laulamaan vuoden 2025 Pyhän Henrikin ekumeeniselle vaellukselle Roomaan. Tämä on toinen kerta, kun katolinen kuoro on mukana tammikuisella ekumeenisella matkalla.

Tea Laurila pyrähtää viereeni kiireisenä. Tänään hän avustaa kahvitarjoilussa. Kirkas katse kertoo, että hän pitää tehtävästään. Tea onkin monessa mukana. Kun seurakuntaneuvostossa häntä kysyttiin toimittamaan juhlavuoden julkaisua, MARIA 70, hän totesi, että ”jos ei kukaan muu, niin kyllä minä sitten”. Tehtävä on ollut rikastuttava ja avannut uusia näkymiä seurakunnan moninaiseen elämään. Siitä me kaikki voimme lukea seurakunnan sivuilta löytyvästä verkkojulkaisusta. Juhlavuotta on juhlittu ja juhlitaan aina joulukuulle asti. Tähänastisista tapahtumista mieleenpainuvin on Tealle ollut seurakunnan avoimet ovet Meilahti-päivänä. ”Oli iloinen yllätys huomata kuinka paljon seudun ihmiset osoittivat kiinnostusta seurakuntaamme. Kävijöitä oli paljon.” Tea on ammatiltaan väitellyt geologi ja hän on kiertänyt paljon maailmaa. Erityisen tärkeäksi hänelle on tullut Kanada, jossa hän etsikkovuosiensa päätteeksi löysi paikkansa katolisesta kirkosta. Vaikka hän palasi Suomeen 2017 ja asettui Pyhän Marian seurakuntaan, hän pitää edelleen tiivistä yhteyttä Kanadaan erityisesti The Madonna House’in ihmisiin. Tea rohkaisee kaikkia ihmisiä tulemaan messuun ja sen jälkeen kirkkokahveille tutustumaan toinen toisiimme ja löytämään paikkansa elävässä seurakunnassa. Kirkkokahvit on tärkeä kohtaamisen paikka, josta alkaa sen hyvän jakaminen lähimmäisille, minkä juuri äsken olemme messussa saaneet vastaanottaa. Herramme rakkaus eukaristian ja siunauksen muodossa kantaa hedelmää jo täällä.

Sallikaa lasten tulla luokseni!

Kirkkokahvien yhä jatkuessa riennän kirkkoon ja ehdin vielä hetkeksi lastenmessuun mukaan. Isä Martti on juuri lausumassa ilmoituksia. Hän kiittää seurakunnassa koeajalla ollutta isä Thoania scj, joka on pian palaamassa pysyvästi kotimaahansa Vietnamiin. Kiitokset eivät lopu, sillä messussa laulanut kirkasääninen lapsi, Christina, saa hersyvät kiitokset. Kuoronjohtaja Ann Catrin tulee kertomaan uudelleen perustettavasta lapsikuorosta, jonka ensimmäinen laulaja on juuri Christina. Kymmenisen vuotta tauolla ollut lapsikuoro halutaan elvyttää ja viime torstaina oli ensimmäinen kokoontuminen. Kaikille yli 7-vuotiaille lapsille esitetään kutsu tulla mukaan.

Lapsia onkin messussa runsaasti. Tapaan kirkon käytävällä Nummenpään perheen. Riikka ja Miikka tulevat uskollisesti messuun Oliverin, Benjaminin Iisakin, Jeremiaan, Sylvian ja Judithin kanssa. Messu on hyvä paikka heille kaikille. Sitten kohtaan Timo-Matti ja Sophie-Madeleine Haapiaisen nuorten poikiensa kanssa. He käyvät säännöllisesti Marian messuissa. Tänään he tulivat lastenmessuun, josta perheen esikoinen Daniel kiittelee pappeja, jotka osaavat niin hienosti integroida lapset messuun. Daniel on jo vastaatottanut ensikommunnion ja vahvistuksen sakramentin Pyhässä Mariassa. Kokemukset seurakunnan viime kesän nuortenleiriltä ovat hyviä. Nyt vahvistuksen sakramentiin valmistautuva Kasper kulkee isoveljensä jalanjäljissä. Ekumeenisessa ja musikaalisessa perheessä kasvaneet pojat molemmat soittavat puhallinsoittimia, trumpettia ja saksofonia. Perheenisä Timo-Matti viihtyy hyvin katolisessa messussa, vaikka itse onkin luterilainen pappi. Hän muistuttaa, että eihän ole kuin yksi Kristuksen kirkko. Perheenäiti Sophie-Madeleine on syntymästään asti katolinen, mutta suomalais-ranskalainen lapsuudenkoti oli jo ekumeeninen ja hänen on ollut helppo ottaa molemmista suunnista kaikki paras anti. Yhteisymmärryksessä molemmat vanhemmat toteavat, että luterilaiset ja katoliset tavat parhaimmillaan rikastuttavat toinen toisiaan.

Pyhän Marian seurakunnassa panostetaan paljon lapsiin. Mervi Yaghmour kertoo, että kaksi kertaa kuukaudessa ennen lastenmessua seurakuntasalissa järjestetään lapsille pyhäkoulu, jota hän yhdessä Ida Immosen kanssa johtaa. Kaikki yli 5-vuotiaat lapset ovat tervetulleita. Pyhäkoulussa kerrotaan Raamatun tarinoita ja niiden innoittamina askarrellaan, tehdään tehtäviä ja lauletaan. Mervi on toiminut jo vuosia lasten parissa ensikommuunio-opettajana Henrikissä. Henrikiläisenä hän ei rajoitu toimimaan vain kotiseurakunnassa. Hän avustaa myös Studium Catholicumin dominikaaniveljiä kirjastossa ja tästä syksystä alkaen hän on opettanut Pyhän Marian seurakunnassa myös aikuisille suomenkieltä opastaen englannintaitoisia ymmärtämään ja käyttämään suomea messuissa ja rukouksissa. Mervi on otettu katolisen kirkon yhteyteen Yhdistyneiden arabiemiirikuntien Dubaissa jo vuonna 1990. Hänelle messukieli oli aluksi englanti ja vasta palattuaan Suomeen yhdeksän vuotta myöhemmin hän on oppinut messun suomeksi. Ensi alkuun hänelle latinankielinen messu avautui paremmin kuin suomenkielinen. Näiden kokemusten myötä hän haluaa auttaa kanssasisariaan ja -veljiään löytämään suomenkielisen messun omakseen.

Vielä lastenmessusta voi tulla yhä jatkuville kirkkokahveille. Niinpä istuudun yhdessä kanttori Ann-Catrinin kanssa samaan pöytään. Pirteän raikas Ann-Catrin hehkuu hyväntuulisuutta, eikä ihme, sillä hän iloitsee laulavasta Pyhän Marian seurakunnasta. Ann-Catrin kertoo aloittaneensa vapaaehtoisena kanttorina Pyhän Marian seurakunnassa jo vuonna 1975. Kirkkoherra Jan Aarts SCJ (kirkkoherrana 1989-99) innoittamana Ann-Catrin alkoi laulattaa seurakuntaa isä Janin kehotuksesta: ”toista lauluja niin usein, että hymnit tulevat seurakuntalaisille tutuiksi ja sinä saat säestää hieman kovempaa.” Tästä sai alkunsa Ann-Catrinin kasvava innostus kuoronjohtajana. Tänä päivänä seurakunnan musiikkielämä on hiippakuntamme virkeintä.

15 ensimmäisenä vuotenaan katolilaisten kanttorina Ann-Catrin kasvoi syvemmälle katoliseen uskoon säveltaiteen siivittämänä ja hän siirtyi kirkon täyteen yhteyteen 34 vuotta sitten. Hän korostaa laulua rukoilemisena ja muistuttaa Augustinuksen sanoin ”joka laulaa rukoilee kahdesti”. Ann-Catrin jäi kaksi vuotta sitten eläkkeelle ansiotyöstään musiikinopettajana. Mutta musiikki ei niin vain päästä otteestaan ja vielä hän palvelee kotiseurakuntaansa vapaaehtoisena johtamalla kolmea kuoroa: Capella Sanctae Mariae, Chorus Sanctae Mariae ja lapsikuoro Con Amore Musica. Samaan hengen vetoon Ann-Catrin muistuttaa Pyhän Marian muusta monipuolisesta musiikkielämästä kiittämällä vietnamilaista, filippiiniläistä, kahta englanninkielistä kuoroa ja karismaattista ylistysbändiä. Musiikki kuten kaikki hengellisyyskin katolisessa kirkossa on niin monen kirjavaa ja siinä juuri niin riemullista. Samassa tervehdimme lasten messun yhtä nuorinta osallistujaa äitinsä kanssa. Seitsemän kuukauden ikäinen Teresa ja äitinsä Anita saavat heti Ann-Catrinilta kutsun lapsikuoroon. ”Kun kirkassilmäinen ja hymyilevä Teresa on seitsemän vuoden ikäinen, niin tervetuloa vaan mukaan lapsikuoroon”, toivottaa Ann-Catrin. Kuulen Anitalta, että Teresan isä Siyan ei tänään pääse messuun, koska työmatkallaan sairastui ja on nyt kotona toipumassa. Sekä Anita että Siyan ovat aktiivisia katolilaisia. Anita Geritz-Zhuang on Academicum Catholicumin toiminnassa mukana ja Siyan Zhuang vakaasti mukana kaikessa Pyhän Marian nuorten toiminnassa. 

Samassa pöydässä kohtaan myös Saijan ja hänen vahvistuskumminsa Maijun. Saija on tänään liitetty katolisen kirkon yhteyteen hänen luvatessa kuuliaisuutta katoliselle kirkolle. Tätä on edeltänyt ensimmäinen parannuksen sakramentin vastaanottaminen (rippi) ja tänään hän sai myös vahvistuksen sakramentin, Pyhän Hengen vuodattamisen ja ensimmäisen kommuunion, eukaristian. Saija kertoo, että tie tähän päivään on ollut hidas matka. Luterilaisen peruskirkollisen perheen tyttärenä hän on jo lapsuudestaan asti tuntenut vetoa katoliseen kirkkoon. Ratkaiseva syy hänelle on ollut katolisessa messussa toistuvasti koettu rauha, joka hyvällä tavalla valtaa hänet. Saija sanookin, että tämä tunne on tänään vahvistunut. Parhaiten sitä voisi kuvata kotiinpaluuna tai paluuna turvalliseen lapsen uskoon. Messusta tulviva rauha on sielulle kuin äidin syli, jossa on hyvä olla ja rohkaistua elämään Jumalan lapsena. Minullakin on nyt ilo onnitella Saijaa ja toivottaa tervetulleeksi yhteiseen kotiimme.

Suuri joukko päämessussa olleita naisia istuu yhä kahvipöydässä keskustellen. Mikaela tulee tervehtimään minua. Istuimme koko kauniin päämessun ajan perätysten kirkon penkissä ja toivotimme toisillemme rauhaa ennen ehtoolliselle käymistämme. Siitä alkoi ystävyytemme. Katseet kohtasivat. Mikaela kertoo Pyhän Marian seurakunnan olevan hänelle koti jo 27 vuoden ajan. Tämän seurakunnan suojiin hän tulee paitsi sunnuntaina niin myös arkisin messuun. Monista seurakuntalaisista on tullut hänelle läheisiä ystäviä. Yhteinen messu yhdistää.

Sydämemme on Herran koti, jonne Jumala tekee asuinsijansa

Kahden messun ja monien kohtaamisten jälkeen siirryn yksinäni Pyhän Marian kirkkoon. Istun kirkon etupenkkiin. Kanssani kirkkosalissa on pari muuta hiljaista rukoilijaa. Hiljennyn, huokaan rukoukseni. Saan olla yksin Herrani Jeesuksen Kristuksen katseen alla. Hiljaisuus hyväilee sisintäni ja tunne sisäistä iloa. ”Herra, sinun katseesi alla on levollista ja rohkaisevaa olla.” Rukouksieni jälkeen nousen penkistä. Huomaan, että olen ihan yksin. Vilkaisen alttarille ja sen takaa loistaa punainen valo tabernaakkelin vieressä. En sittenkään ole yksin. Kristuksen läsnäolo tulvii täällä. Polvistun ja teen ristinmerkin tabernaakkelin edessä. Kiitos Herralle, hän on kanssamme aina. Jumalamme ei jätä meitä yksin milloinkaan!

Syysaurinkoisen lyhyen kävelyretken jälkeen palaan takaisin kirkkoon. Tänne on jo kokoontumassa seuraavan messun osallistujat. Messu vietetään puolaksi Marian seurakunnassa joka sunnuntai. Pieni kuoro aloittaa laulamalla ja musiikki tuo mieleeni ortodoksisen kirkon slaavilaiset tunnelmat. Mutta messun kulku on niin tuttu, että kieltä ymmärtämättäkin minun on helppo olla mukana sen hoitavassa lämmössä. Messussa on aikuisten lisäksi merkittävästi lapsia. Isä Ryszard johtaa vakaasti menoa. Hänen pyynnöstä lapset tulevat alttarille ja saavat siellä rukoilla yhteen ääneen koko seurakunnan kanssa Isä meidän -rukouksen. ”Antakaa lasten tulla, älkää estäkö heitä”- näin lempeästi isä Ryszard ottaa pienimmätkin lapset mukaan messuun. Meille aikuisille lapset papin vieressä muistuttavat: heissä on tulevaisuus maanpäällisessä kirkossamme. Messun jälkeen tapaan kirkon eteisessä muutamia naisia. He kertovat, että on niin tärkeää saada kuulla Jumalan sanaa omalla äidinkielellään. Olga ja Barbara kertovat: ”Puolan kieli on meidän sydämen kieli. Se koskettaa syvimmin meitä. Kiitos, että saamme viettää messuja äidinkielellämme!”

Pian puolankielisen messun jälkeen kirkkosali alkaa jälleen täyttyä. On englanninkielisen messun aika. Se, niin kuin päämessukin, alkaa kirkkokansan yhteisellä ruusukko-rukouksella ”Hail Mary, full of grace…”. Rukouksen soinnikkaan poljennan taustoittamana kirkkosali täyttyy ihmisistä. Kaikki penkkirivit ovat tiiviisti täynnä, jokainen irtotuoli saa istujansa ja vielä eteiseen saakka seisten ihmiset täyttävät kirkon. Kirkkoherra isä Rafal alttaripalvelijoiden kanssa saapuu ja messu alkaa englantilaisen taitavan kuoron johtaessa lähes gregoriaanisin sävelin laulettua hymniä. Päivä on ollut pitkä ja nyt kirkkosali on täynnä minulle entuudestaan tuntemattomia ihmisiä. Pyhän Marian seurakunta on hiippakuntamme toiseksi suurin. Seurakunta koostuu ympäri koko maailmaa tulevista jäsenistä. Päivän evankeliumitekstissä apostolit eivät tunteneet kaikkia, jotka toimivat Jeesukseen luottaen, kuinka minäkään voisin tuntea kaikkia. Ja kuitenkin tämän suuren suuren joukon keskellä on ilo olla vastaanottamassa Herraamme Jeesusta Kristusta elämämme ravinnoksi ja oppaaksi arjen keskelle. Kun koittaa ehtoollisen jakamisen aika isä Martti saapuu isä Rafalin avuksi ja kaikki tulevat ravituiksi. Jeesuksen ruokkimisen ihme toistuu tälläkin kertaa. Kaikille riittää! Kiitollisin mielin poistumme kirkosta isä Rafalin kehotussanat korvissamme kaikuen: ”Be the Prophets of God and his love!”

Eeva Vitikka-Annala

---