Pääsiäinen toistuu joka vuosi, onneksi, ja pimeydestä siirrytään valkeuteen. Joka vuosi me voimme uudistaa toivomme ja luottamuksemme siihen, ettei pimeys, kylmyys ja luonnon karuus jää pysyväksi, vaan myös kevään myötä valon määrä kasvaa, sää lämpenee ja luonnon vihreys herää eloon. Sama tapahtuu meille toivottavasti myös hengellisesti.
Maailmassa ja omassa yhteiskunnassammekin vallitsee tällä hetkellä melkoinen myllerrys. Totuttu maailmanjärjestys on joutunut kyseenalaiseksi. “Meno” on varsin levotonta. Ukraina, Iran ja kaikki pienemmät konfliktit eri puolilla maailmaa tuovat kärsimystä ja tuhoa. Ihmishenkiä menetetään. Minkä takia? Myös aineelliset ja kulttuuriset vahingot ovat suuret, joskus melkeinpä korvaamattomat. Mitkään säännöt eivät päde, kun oma etu asetetaan kaiken muun edelle, muiden, myös omien ystävien ja liittolaisten kustannuksella.
Toisaalta huolestuttavaa kehitystä nähdään myös lähempänä. Suomessakin on nyt tutkittu sananvapauden rajoja. Ottamatta edes kantaa itse tuomioon kuuluisassa Päivi Räsästä ja Juhana Pohjolaa koskevassa Korkeimman oikeuden päätöksessä on todettava, että aikamme on altis sysäämään syrjään yleisestä mielipiteestä poikkeavat mielipiteet ja käsitykset. Tällöin poljetaan helposti eri tavoin ajattelevien ihmisten ja ihmisryhmien oikeuksia ja – samalla kun ylistetään modernia vapaamielisyyttä ja monimuotoisuutta – käytännössä suljetaan moniarvoisuus pois julkisesta tilasta ja keskustelusta. Se on kaikkea muuta kuin modernia, lähinnä tulevat mieleen vanhat Neuvostoliiton tai Itä-Saksan ajat. Tietenkin jokaista ihmistä tulee kohdella kunnioittavasti ja jopa kuunnella, silloinkin, kun hän on eri mieltä. Meidän on opittava olemaan eri mieltä ilman, että siitä tulee rikollista. Demokratia perustuu juuri tämän tosiasian tunnustamiseen.
Samaan perusaiheeseen liittyy myös keskustelu uskonnonopetuksesta ja ylipäänsä uskonnon ja uskontokuntien asemasta yhteiskunnassa. Kaikista virheistäänkin huolimatta uskontokunnat ovat yhteiskunnassa hyvän voima, tasoittava, integroiva ja ihmisyhteisön kehitystä tukeva tekijä. Monissa maissa niiden arvo sosiaalisesti ja inhimillisesti huolehtivan ja tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentajana nähdään ja tunnustetaan. Uskonnot ovat positiivinen tekijä yhteiskunnan moniulotteisessa kokonaiskudoksessa.
Mutta miten tämä näkyy Suomessa? Uskonnonopetusta ehdotetaan lakkautettavaksi kouluissa ja tilalle pitäisi tulla yhteinen katsomusaine. Oman uskonnon opetus on kuitenkin osoittautunut tärkeäksi toimintamuodoksi, jonka avulla yhteiskunta tunnustaa myös vähemmistöuskontojen edessä uskontojen myönteisen vaikutuksen yksilön ja yhteiskunnan kehitykseen. Se antaa vähemmistöuskontoihin kuuluville lapsille tunteen siitä, että myös he omine taustoineen ovat tervetulleita tähän maahan ja valtakulttuuriin. Eikä heidän myöskään tarvitse tuntea huolta siitä, että vähemmistöön kuuluvina joutuisivat oman uskontonsa erityisiksi edustajiksi toisella tavalla uskovien luokkatovereidensa edessä.
Moniarvoisuus, monikulttuurisuus ja monien uskontojen rinnakkaiselo kuuluvat kehittyneeseen demokraattiseen yhteiskuntaan. Sen puolustaminen on myös meidän etumme.
Marko Tervaportti