Marraskuussa 2025 päätin pyhiinvaellusmatkan yhteydessä tutustua siihen toimintaan, jota katolinen kirkko tarjoaa vähintään 500 katolilaiselle, jotka asuvat ruotsin- ja suomenkielisellä Pohjanmaalla.
Isäntänäni toimi hiljattain nimitetty ja alueesta vastaava katolinen pappi, isä Leonard Wobilla Shwei. Hänen kanssaan sain mahdollisuuden vierailla kaikilla paikkakunnilla, joilla rakas katolinen kirkkomme toimii tällä alueella. Alue, eräänlainen “diaspora”, kuuluu Tampereella toimivan Pyhän Ristin seurakunnan (Heliga Korsets församling) alaisuuteen. Tampereella toimii kirkkoherrana isä Tri Nguyen ja hänen apunaan isä Chien Nguyen, molemmat vietnamilaistaustaisia.
Pohjanmaan “diaspora” kattaa melko laajan maantieteellisen alueen, johon kuuluu useita paikalliskulttuureja, erilaisia väestöryhmiä, rikas historia sekä konservatiivisia arvoja niin paikallisväestön kuin maahanmuuttajien keskuudessa. Pohjanmaalla oli historiallisesti vahva militaristinen ja paikallisnationalistinen leima, jota muokkasivat jääkäriliike, suojeluskunta sekä IKL – liike, jolla oli sotilaallinen ja osin fasistinen luonne. Vapaaehtoiset pohjalaiset taistelivat valkoisen osapuolen riveissä vuoden 1918 sisällissodassa ja olivat ensimmäisten joukossa kohtaamassa Neuvostoliiton talvisodassa 1939–1940.
Tässä historiallisessa kontekstissa toimii nyt isä Leonard, joka on alun perin kotoisin Pohjois-Kamerunista – alueelta, jolla useat islamistiset terroristijärjestöt, kuten Boko Haram, ovat aktiivisia.
Kaksikielinen ja kansainvälistyvä alue
Toimintapisteiden – Vaasan, Seinäjoen, Pietarsaaren ja Kokkolan – väliset etäisyydet ovat pitkät, toisinaan useita satoja kilometrejä. Pietarsaari ja Kokkola ovat kaksikielisiä (ruotsi ja suomi), kun taas Seinäjoki on täysin suomenkielinen. Vaasassa asuu huomattava, lähes 25 prosentin ruotsinkielinen vähemmistö.
Aluetta, josta isä Leonard vastaa, leimaa voimakas kansainvälistyminen sekä elinkeinoelämän että kasvihuonetuotannon, erityisesti tomaatinkasvatuksen, kautta. Alueella asuu merkittävä aasialainen väestö, joka tunnustaa katolista uskoa mutta myös islamia ja buddhalaisuutta. Paikallisväestö kuuluu perinteisesti evankelis-luterilaiseen kirkkoon, vaikka useat herätysliikkeet – erityisesti lestadiolaisuus ja baptistit – ovat vahvoja. Pohjanmaasta tulee yhä monikulttuurisempi, ja maahanmuuttajat ovat tuoneet mukanaan uudenlaista juhla- ja tapaperinnettä.
Katolinen kirkko on historiallisesti huolehtinut paikallisten katolilaisten – ennen kaikkea maahanmuuttajien – uskonnollisista tarpeista enemmän tai vähemmän säännöllisten messujen sekä rippi- ja kastemahdollisuuksien kautta eri paikkakunnilla. Rippi vaikutti kuitenkin olevan varsin tuntematon useille niistä, joiden kanssa juttelin. Käytännön pastoraalityötä ovat osin hoitaneet Jyväskylän seurakunta (isä Anders) ja Tampereen seurakunta (isä Tri). Papit ovat myös toimineet ad hoc -periaatteella, heidän joukossaan isä Tuomas Nyyssölä.
Oma pappi Vaasassa
Hiippakunta on tämän vuoden syksystä lähtien päättänyt pysyvämmästä ratkaisusta Pohjanmaan pastoraalista työtä varten sijoittamalla isä Leonardin Vaasaan. Hänen jo varsin hyvä suomen kielen taitonsa on mahdollistanut sen, että hän on muutamassa kuukaudessa saanut käyntiin säännöllisen katolisen toiminnan alueella.
Messuja vietetään suomeksi, englanniksi, latinaksi ja usein myös vietnamin kielellä. Esille nousseet haasteet liittyvät ennen kaikkea katekismusopetuksen puutteeseen sekä kasteen ja ripin käytännön järjestelyihin. Aiemmin monet asiat näyttivät hoituneen ad hoc ja melko hajanaisesti. Toiminnan painopiste on ollut ennen kaikkea vietnamilaisissa maahanmuuttajissa, kun taas paikallisväestö on osittain jäänyt sivuun.
Pietarsaari
Kolmipäiväisen matkamme ensimmäinen etappi oli Pietarsaari, jossa kirkolla on vaatimaton arkkienkeli Mikaelille omistettu kappeli. Kappeliin mahtuu tuskin sataa henkilöä, ja se on kahden paikallisen katolisen naisen lahjoitus.
Rakennus on hieman kulunut ja kaipaa pientä kunnostusta. Majoituimme kappelin lämmittämättömään vinttiin – olinhan pyhiinvaelluksella. Kaikki messut, musiikki, kirjallisuus ja laulu jumalanpalveluksen aikana olivat vietnamin kielellä, mikä loi vaikutelman kappelista, jossa hallitsevana oli aasialainen kulttuuri ja jossa katolisuus näyttäytyi yhtenä pienistä uskonnollisista ryhmistä muiden joukossa.
Kaikki olivat kuitenkin hyvin ystävällisiä ja avuliaita. Tila oli siisti ja hyvässä kunnossa. Messun jälkeen tarjolla oli kahvia, teetä ja pientä syötävää. Kaikki osallistujat olivat vietnamilaisia, ja kahvipöydässä he kertoivat vaikeista kokemuksistaan Vietnamin sodan ajalta 1960-luvulla. Moni kantaa edelleen mukanaan traumoja.
Kokkola
Kokkolassa katolinen kirkko käyttää ortodoksisen seurakunnan kappelia. Kappeli oli jo nyt liian pieni niille kymmenille katolilaisille, jotka halusivat osallistua messuun. Useiden oli pakko seistä eteisessä tai jopa ulkona. Messun aikana isä Leonard kastoi yhden lapsen. Liturginen teksti oli sekoitus latinaa ja englantia, ja harva osasi suomea.
Monet osallistujista olivat kotoisin Burmasta, ja osa heistä oli buddhalaisia. Seurakunnan kantava voima oli iäkäs puolalainen nainen, joka hoiti vapaaehtoisesti käytännön järjestelyjä. Sydämellinen kiitos hänelle. Messun jälkeen tarjottiin kahvia ja kakkua – lämmin ja juhlava hetki.
Vaasa
Sunnuntain messu Vaasassa luterilaisessa Huutoniemen kirkossa kokosi lähes 200 osallistujaa koko alueelta. Isä Leonard oli perustanut kuoron, mikä antoi messulle erityisen juhlavan luonteen. Messua vietettiin pääasiassa suomeksi, ja kaikki raamatunlukukohdat luettiin suomeksi. Suuri osa läsnäolijoista kävi kommuuniolla.
Messun jälkeen tarjolla oli runsas ateria, sekä lämmintä että kylmää ruokaa ja makeita leivonnaisia kahvin kanssa, kaikki maksutta. Monet viipyivät pitkään, ja keskustelu oli vilkasta.
Isä Leonard oli lyhyessä ajassa onnistunut ystävällisellä, avoimella ja sosiaalisella olemuksellaan luomaan hyvän yhteistyön paikallisten katolilaisten kanssa. Hän kertoi suunnittelevansa nyt seurakuntalaisten muodostamia ryhmiä auttamaan häntä työssä. Hän aikoo aloittaa myös ruotsin opinnot, sillä monet maahanmuuttajista puhuvat juuri tätä kieltä.
Haasteita ja mahdollisuuksia
Kun vierailin hiippakunnan ja Tampereen seurakunnan verkkosivuilla, huomasin, että uutta toimintaa Pohjanmaalla käsiteltiin melko niukasti. Tietoa oli hyvin vähän – vain nimiä ja lyhyitä yhteystietoja. Olisi hyvä panostaa asiallisiin ja myönteisiin verkkosivuihin, joissa olisi kuvia ja viittauksia teksteihin Pohjanmaan pastoraalisesta työstä.
Olisi myös toivottavaa, että piispa Raimo voisi vierailla alueella vuodenvaihteen jälkeen. Se lisäisi työn näkyvyyttä, antaisi sille painoarvoa ja motivoisi paikallisia katolilaisia. Tämä olisi sopusoinnussa hiippakunnan pastoraalisen suunnitelman kanssa vuoteen 2027 asti.
Toiseksi Kokkolassa olisi syytä pyrkiä neuvottelemaan suuremmasta kirkkotilasta. Nykyinen ratkaisu saattaa antaa väärän kuvan kirkostamme, joka on globaali ja kansainvälinen instituutio eikä vain yksi pieni uskonnollinen ryhmä muiden joukossa.
Myös henkilöstöpolitiikkaa voisi tarkastella uudelleen. Papit Suomessa ovat harvalukuisia, ja osa heistä työskentelee kaukana muista ja jää helposti yksin. Apu ei aina ole helppo pyytää. Moderni ja eteenpäin katsova henkilöstöpolitiikka on ennakoivaa, viestivää ja tukevaa. ”Learning by doing” ei ole paras tapa aloittaa uutta toimintaa. Papin, joka lähetetään uudelle alueelle, tulisi saada vähintään perustiedot alueen haasteista, mahdollisuuksista ja esteistä.
Merkittävä uskonnollinen potentiaali
Pyhiinvaellukseni jälkeen minulle syntyi vaikutelma, että Pohjanmaalla on hyvin suuri uskonnollinen potentiaali. Pohjalaiset ovat luonteeltaan uskonnollisia ja etsivät elämän tarkoitusta. Yhtenä esimerkkinä tästä ovat vahvat ja elinvoimaiset herätysliikkeet.
Tärkeä kysymys – mutta samalla mahdollisuus – on, ettei kirkko Pohjanmaalla saisi jäädä vain maahanmuuttajien tai tiettyjen etnisten ryhmien emigranttikirkoksi. Kirkon tulisi pystyä tavoittamaan laajemmin ja ottaa myös paikallisväestö tärkeäksi kohderyhmäksi.
Tämä on luonnollisesti laajempi eksistentiaalinen kysymys hiippakunnassa kokonaisuutena. Jos valtaosa katolilaisista on maahanmuuttajia – onko kirkko silloin edelleen kansallinen katolinen kansankirkko, joka toimii tai jonka tulisi toimia ensisijaisesti suomeksi ja ruotsiksi, kahdella kansalliskielellämme? Kirkon uusi identiteetti, joka perustuu nykyiseen tilanteeseen, ansaitsisi avoimen keskustelun esimerkiksi Fideksessä. Mihin kirkkoon me nykyisin kuulumme?
Todellisuus on luonnollisesti hyväksyttävä. Jos katolinen kirkkomme – mikä nyt näyttää todennäköiseltä – muuttuu yhä enemmän maahanmuuttajien ja siirtolaisten kirkoksi, tulisi tämän heijastua kirkon pastoraaliseen strategiaan. Menneisyyteen ei voi jäädä. Kyse on paradigman muutoksesta, joka näkyi selvästi Pohjanmaalla. Ehkä on aika pohtia uudelleen myös paikallisväestön asemaa ja tilannetta?
Jan-Peter Paul
.
Artikkelikuva Pyhän Mikaelin kappelista Pietarsaaressa.