Hyppää sisältöön

Lefebvristien ”uusi skisma”

Pyhän Pius X:n pappisveljeskunta (FSSPX) vihki keskiviikkona 1. heinäkuuta Sveitsin Écônessa neljä uutta piispaa ilman paavin antamaa valtuutusta. Vihkimykset toteutettiin siitä huolimatta, että paavi Leo XIV oli viime päivinä henkilökohtaisesti vedonnut veljeskuntaan pyytäen sitä luopumaan suunnitelmastaan. Näin veljeskunta uusi samanlaisen skismaattisen teon, jonka se oli toteuttanut kerran aikaisemmin, vuonna 1988, esimiehensä, arkkipiispa Marcel Lefebvren johdolla.

Vatikaani oli jo etukäteen ilmoittanut, että piispanvihkimykset ilman paavin mandaattia ovat kirkon kanonisen oikeuden vastaisia ja muodostavat skismaattisen teon. Vatikaanin valtiosihteeri kardinaali Pietro Parolin totesi vihkimysten jälkeen, että kyse on kirkon ykseyttä vakavasti vahingoittavasta teosta.

Pyhän Pius X:n veljeskunta perustettiin vuonna 1970. Se arvostelee erityisesti Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen jälkeisiä uudistuksia, kuten liturgiauudistusta ja eräitä kirkon opetuksen painotuksia. Veljeskunta katsoo toimivansa kirkon perinteen säilyttämiseksi, kun taas Pyhä istuin on korostanut, ettei kirkon ykseyttä eikä paavin erityistä tehtävää voida sivuuttaa edes vakavina pidetyissä opillisissa kiistoissa.

Veljeskunnan toiminta on herättänyt vuosikymmeniä kysymyksiä sen asemasta katolisessa kirkossa. Vaikka Pyhä istuin on pyrkinyt vuoropuheluun ja tehnyt eräitä pastoraalisia myönnytyksiä esimerkiksi ripin ja avioliittojen osalta, veljeskunta ei ole vieläkään täydessä kirkollisessa yhteydessä. Vatikaani on sittemmin täsmentänyt sen kanonista asemaa ja todennut, etteivät SSPX:ään kuuluvat maallikot automaattisesti ole skismassa. Samalla se on antanut ohjeet täyteen yhteyteen palaaville papeille ja uskoville.

Heinäkuun lopulla nähtiin toinenkin vastaava tapaus, kun Skotlannin Orkneynsaarilla toimivan transalpiinisten redemptoristien yhteisön perustaja, isä Michael Mary Sim FSSR, vihittiin piispaksi ilman paavin mandaattia. Yhteisö oli ollut täydessä yhteydessä katoliseen kirkkoon vuodesta 2008 lähtien, mutta irtautui siitä aiemmin tänä vuonna omaksuttuaan sedevakantistisia näkemyksiä. Aberdeenin piispa Hugh Gilbert OSB, jonka hiippakunnan alueella kyseinen veljeskunta toimii, totesi vihkimyksen muodostavan skismaattisen teon. Isä Michael Mary oli jo aiemmin todettu syylliseksi skismaan ja julistettu ekskommunikoiduksi. 

Vatican News, EWTN News

Jaa somessa:


Muut aihepiirit