”Iskä, iskä, tiedäksä, että Jumala rakastaa sua niin paljon!”
.
Pieni kirjoitus lastenleiriltä, jonka ursuliinisisaret järjestivät hiippakunnan lapsille. Lapset olivat 6–12-vuotiaita, ja heitä oli lähes viisikymmentä. Määrä vaihteli hieman, sillä jotkut olivat mukana vain muutaman päivän, toiset koko leirin ajan. Valtaosa lapsista tuli pääkaupunkiseudulta, mutta mukana oli myös osallistujia Porista ja Kouvolasta. Leiri pidettiin Turun kaupungin leirikeskuksessa Ahtelassa, Sauvon kunnan alueella.
Sisar Barbara oli laatinut huolellisesti ohjelman, ja koko leirin teemana oli:”Olemme toivon vaeltajia”. Joka päivä, eri aisteja herätellen, lapsia kutsuttiin ymmärtämään, miten suuresti Jumala heitä rakastaa ja kuinka hän on antanut meille enkelit sekä pyhän Joosefin ja pyhän Marian avuksi.
Valmisteluihin kuului myös ruoka- ja ostoslistojen laatiminen, josta huolehtivat sisar Renata ja sisar Eugenia. Isosiksi kutsuttiin kahdeksan nuorta aikuista: Speci, Gloire, Lisa, Piia, Petra, Tomàs, Sonia ja Claudia. Halina ja Wieslawa valmistivat ruokaa viisi kertaa päivässä – joka päivä. Seminaristit Mateusz, Javier ja Antonio auttoivat kuljettamalla pakettiautollisen ruokatavaroita. Kun auto oli tyhjennetty, he ajoivat Sauvon K-kauppaan hakemaan toisen kuorman täynnä tuoreita elintarvikkeita: maitoa, jogurtteja, juustoja, makkaroita ja muuta. Lisäksi he ilahduttivat lapsia kitaransoitolla, opettivat lauluja, järjestivät yhdessä isosten kanssa pelejä, leikkejä ja olympialaiset, tukivat uskonnonopetusta, rukoilivat ja valvoivat poikien iltatoimia.
Roudaamista riitti: ruokalaatikoita, askartelutarvikkeita, ulkoleikki- ja lauluvälineitä – ja tietenkin liturgiset esineet: messuvaatteet, tarvikkeet messua ja adoraatiota varten, monstranssi, kynttilät, pöytäliinat ja paljon muuta. On vaikea sanoin kuvata, millainen operaatio kaiken tämän suunnittelu, pakkaaminen ja kantaminen oli.
Kun tavarat oli saatu sisälle – sateesta huolimatta – aloitimme valmistelut lasten saapumista varten. He olivat aloittaneet päivän Helsingissä sisarten kanssa ja lähteneet kohti Sauvoa iltapäivällä useilla autoilla. Itse matkustin Turusta Sauvoon bussilla, ja sisar Małgorzata ja Wieslawa poimivat minut kyytiin matkan varrelta.
Meillä oli käytössämme neljä kymmenen hengen mökkiä, seminaristien talo, keittäjien talo sekä mökki, jonka seminaristit ja isoset muokkasivat kappeliksi siirtämällä huonekaluja, rakentamalla alttarin ja lukupulpetin. Paikka oli näin suurelle joukolle paljon toimivampi kuin Tippsund, jossa edellisenä vuonna oli pidetty konfirmaatioleiri.
Ensimmäisen yön jälkeen alkoi varsinainen leirielämä, ja jokainen päivä käynnistyi lipunnostolla ja aamurukouksella. Monelle lapselle oli aivan uusi kokemus nostaa Suomen lippu – ja se oli suuri kunnia. Aamurukous ulkona luonnon keskellä teki vaikutuksen: rukoilla voi todella missä vain.
Päiväohjelmaan kuului aina uskonnonopetusta, leikkiä, askartelua, liikuntaa ja erilaisia hartauksia, joiden avulla opeteltiin rukoilemaan. Leirin keskiössä oli pyhä messu, jonka isä Marco Pasinato vietti kanssamme joka päivä. Sunnuntaina 15.6., kun hän ei päässyt paikalle, messun vietti isä Peter Gebara SCJ Turusta. Isä Marco opetti lapsille Jumalan sanaa ja valmisti heitä myös adoraatioon, jota vietettiin yhtenä iltana.
Ruusukkoa varten lattialle asetettiin kynttilöistä muodostettu kuvio. Jokainen lapsi, joka aloitti ”Terve Maria” -rukouksen, sytytti kynttilän, joka oli hänen edessään. Oli tapana, että rukous aloitettiin lapsen omalla äidinkielellä ja jatkettiin suomeksi. Leirillä kuultiin suomea, espanjaa, venäjää, puolaa, italiaa… ja olisi kuultu lisääkin, jos kaikki olisivat uskaltaneet.
Kahden sadepäivän jälkeen aurinko alkoi paistaa anteliaasti, vaikka ilma pysyi kylmänä. Lapset leikkivät, juoksivat ja kävivät uimassa suurella innolla. Välillä syntyi riitoja, joita täytyi sovitella, mutta oli kaunista nähdä, miten isommat lapset alkoivat vähitellen huolehtia pienemmistä. Oli myös vaikuttavaa, kuinka innokkaasti ja taidokkaasti lapset lauloivat seminaristien kitaran säestyksellä. Kaksi Neitsyt Marialle omistettua laulua jäivät erityisesti mieleen – ne jäivät soimaan korviini vielä viikkoja leirin jälkeen. Lapset myös söivät uskomattoman paljon, ja asiantuntijana ihailin Halinan ja Wieslawan taitoa arvioida oikeat määrät.
Askartelua oli runsaasti. Sisar Ewa oli valmistanut kokonaisen ateljeen: värikyniä, helmiä, paperia, erityisiä lasikyniä lyhtyjen tekoon, rautalankaa – kaikkea, mitä askarteluun tarvitaan. Siis kokonainen työpaja kymmeneksi päiväksi.
Lapset leikkivät ulkona ja rannalla, juoksivat kilpaa ja osallistuivat hiekkalinnakilpailuun. Seminaristit ja isoset järjestivät olympialaiset ja aarteenetsinnän. Kaikki leikit palvelivat kasvatuksellista tavoitetta: oppia toimimaan yhdessä, luottamaan toisiin, arvostamaan toisten vahvuuksia ja auttamaan.
Toisinaan rauhoituttiin: luettiin, rukoiltiin hiljaisesti. Sisar Barbara luki tarinaa, ja tunnelma oli levollinen. Yksi ilta vietettiin grillaten – pieni juhlahetki leirin keskellä.
Juhannuksen aaton aattona leiri päättyi, ja alkoi jälleen roudaaminen. Logistisia haasteita riitti: miten kaikki lapset pääsisivät turvallisesti kotiin ja tavarat takaisin Helsinkiin?
Itse lähdin Turkuun – ja minua huvitti ajatus siitä, että lähes 70-vuotiaana sain ursuliinisisarten ansiosta kokea näin vauhdikkaan kesäkuun. Mietin yhä, miten ammattitaitoisia sisaret ovat: miten taitavia organisoimaan, pitämään huolta suuresta lapsiryhmästä, sovittelemaan riitoja, kohtaamaan jokaisen lapsen yksilöllisesti ja huolehtimaan siitä, että kaikilla osallistujilla oli hyvä olla.
Minuun teki suuren vaikutuksen, kuinka suvereenisti he ratkaisivat haastavia tilanteita. Itse nukuin mökissä kymmenen pojan kanssa – eikä ollut helppoa saada heitä rauhoittumaan iltaisin. Kahtena iltana sisar Barbara tuli avuksi, ja hänen onnistui saada levottomimmatkin pojat hiljaisiksi. Ihailin myös, kuinka sisar Ewa ja Małgorzata osasivat tarkasti ja herkästi havaita lasten tarpeet ja vahvuudet. Oli hienoa saada tutustua sisariin, isosiin ja seminaristeihin ihan uudella tavalla.
Juhannuksena, kun yritin levätä, mieleeni nousi hilpeitä ja hulluja ajatuksia ja fantasioita: entä jos voittaisimme lotossa 50 miljoonaa? Tai jos joku tosi rikas hiippakuntalainen olisi kyllästynyt osakkeidensa heiluntaan, kartanoidensa ja vuokra-asuntojensa remonttikustannuksiin, metsiensä heikkoon tuottoon ja huoleen kokoelmiensa turvallisuudesta – ja ymmärtäisi, ettei viimeisessä paidassa ole taskuja. Että hän antaisi rahat piispalle, ja saisimme rakennettua oman leiri- ja retrettikeskuksen, jossa olisi oikea kappeli, hyvät kokoontumistilat, askarteluhuone, leikkikenttä, majoitustiloja ja hieno keittiö. Menin jopa nettiin katsomaan ravintolatason uuneja, helloja, pakastimia… Mutta ehkä tällaiset päiväunet ovat sallittuja minun ikäiselleni.
Kiitos kaikille, jotka tekivät tämän leirin mahdolliseksi. Lopuksi vielä yksi hetki, joka jäi sydämeeni: kun eräs isä tuli hakemaan lapsiaan, pieni, pippurinen tyttö juoksi häntä kohti ja huusi: ”Iskä, iskä, tiedäksä, että Jumala rakastaa sua niin paljon!”
Lapset evankelioivat vanhempiaan..
Florence Schmitt, Turku