Hyppää sisältöön

Koulun ovet aukeavat 

Kuulumisia Helsingin katolisesta koulusta ja tarkempia tietoja sen avautumisesta on odotettu pitkin talvea. Näin kevään tullessa innostusta ja toiveikkuutta on ilmassa paljonkin. Koulun projektipäällikkö Mervi Sarimo kertoo, että uuden kouluvuoden alkaessa elokuussa aukeavat vihdoin myös katolisen koulun ovet Lauttasaaressa. 

Sarimon mukaan oppilaita on ilmoittautunut tarpeeksi, jotta koulu voidaan aloittaa, mutta joukkoon mahtuu vielä lisääkin. Ilmoittautua voi siis edelleen. Olennaista on, että melkein kaikki on jo valmista, tosin koulutiloja vielä viimeistellään keväällä ja kesällä. Pätevä ja innostunut opettaja, tämän kevään vielä Hämeenlinnassa työskentelevä luokanopettaja Anna-Mária Lahdelma on valmiina tositoimiin, ja lounasjärjestelyistäkin on jo sovittu. ”Tunnelmaa voi nyt jo todellakin kutsua positiiviseksi, jännittyneeksi odotukseksi”, Sarimo lisää. 

Helsingin katolinen koulu aloittaa toimintansa säätiöpohjaisena yksityisenä kotikouluna, mutta se noudattaa alusta alkaen valtakunnallisia ja kaupunkikohtaisia opetussuunnitelmia sekä normaaleja koulujen käytäntöjä. Sen tavoite on mahdollisimman pian myös saada hyväksyntä yksityiskouluksi. Koulu on oppilaille maksuton ja opetus tapahtuu suomen kielellä. 

Marko Tervaportti 

Koulun avoimet ovet järjestetään seuraavan kerran lauantaina 28.3. ja 9.5. klo 11 osoitteessa Myllykallionrinne 1, Lauttasaari. Lisätietoja löytyy koulun kotisivuilta koulu.katolinen.fi. 

Jaa somessa:


Muut aihepiirit