Helsingin piispa Raimo Goyarrolan piispaksi vihkimisestä tulee marraskuun lopussa kuluneeksi kaksi vuotta. Piispa Raimo kertoo tässä haastattelussa kokemuksistaan – kasvavan kirkon iloista ja haasteista.
Vastuu ja ilo
Piispa Raimo on ollut kohta kaksi vuotta – haastattelun hetkellä vuoden ja 10 kuukautta – Helsingin katolisen hiippakunnan ylipaimen. ”Tietysti paimenella on aina suuri vastuu, mutta kiitos Jumalalle koen sydämessäni paljon rauhaa ja iloa, koska vastuun lisäksi tämä on minulle suuri lahja. Kirkkomme on todella kaunis ja kasvava, ja se on todella aito katolinen kirkko.” Niin voi hyvällä syyllä sanoa: ”Yli sata kansalaisuutta, kaikki riitukset – olen oppinut valtavasti ihmisiltä, kun olen käynyt kaikissa seurakunnissa ja monissa eri paikoissa, melkein kaikkialla, missä on katolilaisia, ympäri Suomen.”
Piispa toteaa kiitollisena: ”Olen oppinut heiltä, mitä uskonelämä tarkoittaa ja mitä merkitsee se, että messu on elämän keskipiste. Moni on sanonut minulle: ’Tarvitsemme tabernaakkelin, tarvitsemme oman kirkon.’ Se on upeaa. Kiitän Jumalaa joka päivä siitä, että meillä on uskollinen ja kasvava kirkko – se on niin kaunis.”
Kirkko, joka elää ja kasvaa
”Kun olin hiljattain Roomassa Pohjoismaiden piispainkokouksen kanssa, paavi Leo XIV otti meidät vastaan ja keskusteli kanssamme ystävällisesti. Hän kysyi meiltä omista paikalliskirkoistamme – ja tiesi jo paljon. Paavi sanoi, että Pohjoismaiden kirkot ovat hyvä esimerkki koko kirkolle. Hän puhui uskonelämästä, kirkoista, jotka ovat täynnä, ja siitä, miten yritämme viedä evankeliumin ilosanomaa kaikille. Se on missionaarinen kirkko. Näin minäkin koen: meillä on upea missionaarinen kirkko Suomessa!”
”Tietysti on haasteita ja ongelmia, mutta onneksi emme ole yksin. Jumala tekee kaiken omalla tahdillaan ja omalla vauhdillaan. Pitää vain luottaa häneen ja jatkaa eteenpäin.”
Uusi evankeliointi ja pastoraalisuunnitelma
Piispa on ottanut vakavasti myös hiippakunnan aktivoimisen uuteen evankeliointiin. Sitä varten hän kokosi hiippakuntaa varten pastoraalisuunnitelman.
”Sanoisin rehellisesti, että meillä on hyvä papisto – uskollinen kirkolle ja myös piispalle. Se on suuri lahja. Kun kirjoitin koko hiippakunnan pastoraalisuunnitelman luonnoksen uudesta evankelioinnista, lähetin sen kaikille papeille, myös sisarille ja monille maallikoille, pyytäen palautetta, kommentteja, lisäyksiä ja korjauksia. Näin koko kirkko olisi mukana tässä projektissa. Sain paljon palautetta ja hyviä ajatuksia, ja niistä syntyi virallinen pastoraalisuunnitelma, joka on nyt saatavilla verkossa.”
Pastoraalisuunnitelman teemoja seuraten ”olen muodostanut kuusitoista jaostoa, jotka käsittelevät eri aiheita ja teemoja: koulutusta, kasvatusta, uskonnonopetusta kouluissa, kutsumuksia, papistoa, bioetiikkaa, somea, ekumeniaa ja paljon muuta. Jokaisessa jaostossa on ainakin yksi pappi ja sitten maallikoita”, piispa toteaa ja lisää, että vaikka kiinnostusta on paljon, ”haasteena on ajan puute, mutta sehän on ikuinen haaste kaikille ihmisille tässä maailmassa. Tärkeintä on se, mikä on meidän prioriteettimme.” Tietenkin ”toivoisin, että kristittyinä prioriteettimme olisi nimenomaan tämä: antaa tilaa Jumalalle sydämessämme ja mielessämme ja viedä Jeesus kaikille. Tämä on se prioriteetti – kaikki muu on sivuasia.”
”Toivon, että koko hiippakunta olisi mukana tässä uudessa evankelioinnissa: että vahvistamme rukouselämää, sakramenttielämää, koulutusta ja yhteyttä. Me olemme tietyssä mielessä elävä tabernaakkeli, joka vie Jeesuksen muille.”
Diasporassa elävät: ”Ette ole yksin”
Monet katolilaiset asuvat kaukana kirkosta. Piispa tietää tämän ja toteaa: ”Sanoisin aluksi kaikille, jotka asuvat kaukana kirkosta: te ette ole yksin. Piispan unelma on, että jokaisessa kaupungissa ja kylässä olisi oma kirkko tai kappeli, jossa olisi messu, tabernaakkeli, katekeesia lapsille ja kokoontumispaikka. Tämä on minun unelmani. Ja jos olemme uskollisia Jeesukselle, se toteutuu.”
”Siihen asti, kunnes se toteutuu, muistutan, että me tavallaan olemme Jeesuksen elävä ruumis. – Sinä olet kirkko siellä, missä olet. Vaikka matka olisi pitkä, vaikka messuun ei aina pääsisi fyysisesti, silti olet elävä kirkko ja tabernaakkeli. Jos sunnuntaina et voi tulla kirkkoon, voit silti osallistua hengellisesti. Meillä on monista seurakunnista messulähetyksiä verkossa. Jos ei ole nettiä, voit lukea päivän lukukappaleet, pitää hiljaisen rukoushetken ja liittyä hengellisesti johonkin messuun.”
Piispa jatkaa: ”Pandemian aikana opimme, että myös digitaalinen maailma on todellisuutta. Tietenkään se ei korvaa sakramentteja, mutta Jumala tietää kaiken, ja armo tulee Jumalalta. Älä huolehdi, vaan yritä elää kommuuniossa, yhteydessä.” Kommuuniota on kahdenlaista: ”Eukaristinen kommuunio, joka on Jeesus itse, ja kirkon kommuunio, kirkon, joka on Kristuksen ruumis. Jeesus toimii molemmissa. Jos kerta kaikkiaan et pääse fyysisesti, kysy itseltäsi: mitä messu merkitsee minulle tänä sunnuntaina – ja unelmoi.”
Kaukana elämisen ei pitäisi kuitenkaan passivoida, vaan innostaa katsomaan ympärillemme: ”Kirkko on myös meidän käsissämme. Etsi toisia katolilaisia. Jos paikkakunnalla on yksi perhe, voi löytyä toinenkin perhe ja koulusta kolmas, siitä syntyy jo yhteisö. Ensin viisi ihmistä, sitten viisitoista, ja pian jo neljäkymmentä. Siinä vaiheessa on selvää, että pappi tarvitaan paikalle. Näin kirkko kasvaa.”
Kutsumus on Jumalan unelma meistä
”Olen pyytänyt kaikilta kirkkoherroilta, että sunnuntaimessuissa rukoiltaisiin kutsumusten puolesta – pappeuteen, avioliittoon, sääntökuntiin ja maallikoiden eri karismoihin. Tämä rukous toistuu joka sunnuntai, ja on tullut jo vastauksia.” Aikaahan uusien pappien kasvattaminen vie. Katse on kuitenkin hyvä pitää kaukana: ”Se on prosessi, maraton, mutta olen varma, että eri kutsumukset kulkevat käsi kädessä.”
Tärkeä on tietenkin myös kutsumus avioliittoon: mitä enemmän avioliittoja, perheitä ja lapsia, sitä enemmän on muitakin kutsumuksia. ”Se on inhimillinen ja luonnollinen tie”, piispa huomauttaa todeten: ”Toivoisin enemmän lapsia.”
Elämää Euroopassa, hyvinvoivassa lännessa, voi tietyssä mielessä pitää vaikeana: kaikki on kallista, asunnot hankalia löytää, usein tarvitaan kaksi palkansaajaa, eli molemmat vanhemmat käyvät töissä. Piispan mukaan ”kysymys on taas myös prioriteeteista. Olisi hyvä, että saisimme enemmän lapsia, koska loppujen lopuksi heistä tulee Jumalan lapsia. Usein messussa rukoilen ja pyydän alussa, että ainakin yksi nuori mies lähestyisi minua messun jälkeen ja sanoisi: ’Minä haluan tulla papiksi.’ Näin on jo tapahtunut: neljä nuorta on tullut puhumaan kanssani, ja olemme keskustelleet ja rukoilleet.”
Ei se tapahdu tyhjästä. ”Pitää heittää onki veteen. On kaksi keinoa: enemmän rukousta – sillä se, joka pyytää, saa – ja enemmän puhetta kutsumuksesta. Mitä enemmän siitä puhumme, sitä enemmän kasvaa kiinnostus. Minulle itsellenikin tapahtui niin: en ollut koskaan ajatellut kutsumusta, ennen kuin joku kysyi minulta suoraan. Siitä se alkoi. Siksi kannattaa puhua.”
”Jokaisella meistä on kutsumus. Kutsumus on Jumalan unelma meistä, että voisimme olla onnellisia maan päällä ja ikuisessa elämässä. Kaikilla on kutsumus – pitää vain etsiä.”
Euroopassa individualismi on voimakasta, ja siksi sitoutuminen on vaikeaa – avioliittoon, pappeuteen, elämänmittaiseen valintaan. ”Joillakin voi olla taustalla perhetilanne, jossa on ollut kriisejä tai avioero, ja pelko sitoutumisesta voi kasvaa siitä.” Piispa näkee myös kääntöpuolen: ”Samaan aikaan on myös toinen ilmiö: nuoret, erityisesti nuoret miehet, ovat yhä enemmän kiinnostuneita kristinuskosta. Se näkyy kirkkoonotoissa: joukossa on paljon nuoria opiskelijoita.”
Mutta ei hätää: ”Jos olet kristitty, olet Jeesuksen kanssa etkä koskaan yksin. Koko kirkko on kanssasi. Jos asia on selvä, kannattaa hypätä mukaan. Pyhä Pietarikin pystyi kävelemään vetten päällä, kunnes alkoi epäillä, mutta Jeesus piti hänestä silloinkin huolta. Kannattaa aina hypätä.”
Digitaalinen maailma ja kirkon näkyvyys
Vastikään oman Instagram-tilin avannut piispa Raimo kertoo: ”Minulle on tärkeää, että kirkko on läsnä myös digitaalisessa maailmassa, koska se on todellinen maailma. Kiitos Jumalalle, useimmilla seurakunnilla on jo uudet kotisivut ja pian kaikilla. Hiippakunnankin tasolla olemme nyt vahvasti mukana. Verkossa on paljon ihmisiä, joita kiinnostaa katolinen usko ja kirkko. Siksi some ja viestintä ovat todella tärkeitä: ne tekevät kirkon näkyväksi Suomessa. Minusta kehitys on ollut hyvää.”
”Ihmiset tarvitsevat lisää ravintoa – erityisesti sakramentteja ja Jumalan sanaa – ja siksi kirkko on olemassa. Kiitos Jumalalle, että saimme kesällä käyttöön Pyhän apostoli Jaakobin kirkon Lauttasaaressa. Se on loistava paikka, jossa on jo viisi sunnuntaimessua, ja se kasvaa koko ajan. Jos kaikki menee hyvin, saamme Vaasassa pian käyttöön toisen kirkon. On pitkä lista paikoista, joissa kirkkoa tarvitaan – uskon, että toiveet kyllä toteutuvat. Tarvitaan uskoa ja rukousta – mutta myös rahaa.”
Jäsenmaksu ja yhteinen vastuu
Kyllä, talouskin on todellisuutta. Piispallekin se tuottaa päänvaivaa: ”Sitä pyyntöä on jo toistettu, että jäsenmaksu maksettaisiin. Nimi ’jäsenmaksu’ saattaa joistakin kuulostaa vieraalta, mutta voimme ajatella, että kysymys on minun osuudestani kirkon hoidosta – oman kirkkoperheeni ylläpidosta.”
Piispa Raimo korostaa vielä: ”Muistamme Raamatun lesken, joka antoi kaksi kolikkoa, ja se riitti. Jos annamme sen, mitä voimme, saamme lisää kirkkoja, pystymme viettämään messuja eri paikkakunnilla, vierailemaan perheiden luona, saamme valmiiksi Hiippakunnan koulutuskeskuksen Espoossa (entisen karmeliittaluostarin paikalle), voimme rakentaa uuden Stella Mariksen ja uusia kirkkoja eri kaupunkeihin. Uskolla, mutta myös rahalla. Kiitos Jumalalle, että olemme kasvaneet, ja jos Jumala suo, koulutuskeskuksen toiminta ja myös katolinen koulu alkavat jo pian.”
On tietenkin tärkeää huomata, että ”jäsenmaksu on ensisijaisesti perustoimintaa varten, kun taas projekteihin pitäisi tulla rahaa enemmän muualta”. On siis tavallaan kaksi eri tasoa: ensimmäinen on arkipäiväisestä elämästä huolehtiminen: ”Meillä on kahdeksan seurakuntaa, joista neljä suurinta pärjää omillaan, neljä pienempää ei. Kyse on perusasioista – lämmityksestä, veroista, korjauksista. Toinen taso on se, että rakennamme hiippakuntaa. Siihen kuuluu sitten monia projekteja: koulutuskeskus, Stella Maris, piispantalo, koulu ja tulevaisuudessa vanhainkoti.”
Sellainen on normaali hiippakunta – monipuolinen ja toimiva. Mutta piispa tietää hyvin: ”Se vaatii aikaa, uskoa, rukousta ja rahaa.”
”Toivoisin myös, että pystyisimme entistä paremmin pitämään huolta seurakuntalaisista, jotka ovat sairaita tai yksinäisiä, vanhuksista, jotka eivät pääse kirkkoon, ja kaikista ihmisistä, joiden elämäntilanne vaikea, sillä juuri lähimmäisenrakkauden teoissa kirkon – ja meistä jokaisen – usko todella punnitaan.” Sitähän se on, kirkko ei katso vain sisäänpäin vaan ojentaa auttavan kätensä ulospäin, koko maailmalle. Hyvä teko ja huolenpito ympärillämme olevasta todellisuudesta vasta tekee evankeliumista todellisen.
Piispa iloitsee siitä, että alkuvaiheessa hiippakunnan kautta liikkeelle lähtenyt kouluprojekti siirtyy pian kokonaan erillisen säätiön hankkeeksi, joten hiippakunta ei enää suoraan vastaa siitä. Lokakuussa alkaa toimia koulun toimintaa ylläpitävä suomalainen säätiö, joka on tiiviissä yhteydessä espanjalaisen Parentes-säätiön kanssa.
”Tavoitteena on, että koulu olisi alusta lähtien todellinen katolinen koulu. Säätiös-sä mukana on piispa tai piispan edustaja. Tämä malli on hyvä, koska se ei kuormita hiippakuntaa”, piispa toteaa ja kertoo tarkemmin: ”Parentes-säätiöllä on paljon kokemusta eri puolilta maailmaa, ja se on onnistunut pelastamaan ja uudistamaan monia katolisia kouluja, jotka ovat olleet lopettamisuhan alla. Meidän tapauksessamme kyse on heillekin uudesta tilanteesta, aloittavasta koulusta, mutta he ovat siitä hyvin kiinnostuneita. Suomen koulutuksen taso ja maine on maailmalla edelleen suuresti arvostettu ja siksi kiinnostava. Olen hyvin kiitollinen ja toivon, että saamme paljon oppilaita. Koulu on ensisijaisesti katolilaisille, mutta avoin kaikille, jotka haluavat kasvaa katolisissa arvoissa.”
Suuri ikävä yllätys saatiin viime talvena, kun kävi ilmi, että piispantalon kellarissa – jossa toimii esimerkiksi hiippakunnan taloustoimisto – oli välitöntä remonttitarvetta epäpuhtauksien ja lattiasienen takia. ”Se oli todellinen yllätys ja on jo nyt vienyt paljon työtä ja resursseja, joita olisi tarvittu muualle. Piispantalo on kuitenkin myös kuuria, siellä on hiippakunnan toimistoja ja edustustila. Sillä on sadan vuoden historia hiippakunnan elämässä, ja kaikki piispamme ovat asuneet siellä. Talo on tärkeä paikalliskirkollemme. Sen ovet ovat avoimet kaikille, ja täällä on käynyt satoja ihmisiä, vieraita, ekumeenisia ja muiden uskontojen edustajia. Tämä on tärkeä kohtaamispaikka.”
Evankeliointi ja synodaalisuus
”Minun toiveeni on, että jokainen katolilainen olisi rukoileva katolilainen, joka rukoilee muiden puolesta ja myös puhuu heille Jeesuksesta. Ensimmäisillä kristityillä ei ollut basilikoita, vaan perheitä. Maallikot julistivat evankeliumia elämällään ja puheellaan.”
Piispa vakuuttaa: ”Oikeastaan se on helppoa. Työpaikalla tai koulussa voi maanantaina kertoa, että meidän perheemme kävi sunnuntaina messussa ja söimme sitten yhdessä. Siitä voi alkaa keskustelu. Tai kun joku sairastuu, voi sanoa, että rukoilee hänen puolestaan. On tärkeää puhua Jeesuksesta myös sanoilla, koska Jeesuksen nimi on voimakas.”
”Kun paavi Franciscus puhui synodaalisuudesta, hän tarkoitti juuri tätä: kulkemista yhdessä, kuuntelemista, oppimista – mutta mihin suuntaan? Taivasta kohti, evankeliointiin. Synodaalisuus ei ole paikallaan istumista, vaan liikkeellä olemista ja evankeliumin julistamista. Kun hiippakunta oli neljä vuotta ilman piispaa, ei se tarkoittanut, ettei kirkkoa olisi ollut.” Piispa Raimo julistaa: ”Kirkko elää aina. Tietyssä mielessä juuri sinä olet kirkko siellä, missä olet – kotona, työpaikalla, kuntosalilla. Kirkko ei ole vain koriste tai risti kaulassa, vaan elävä todistus kommuuniosta, yhteydestä. Tätä juuri on synodaalisuus: yhteyttä, jossa jokaisella on oma tehtävänsä ja jokainen on yhtä tärkeä.”
”Kannattaa unelmoida yhdessä. Kasvavan kirkon on kasvettava tietenkin hengellisesti, mutta myös taloudellisesti ja saatava samalla lisää rakenteita. Vauvanvaatteet eivät enää mahdu sen päälle.” Tavoitteena ei tietenkään ole voitto vaan laajenevan toiminnan järjestelmällinen kehittäminen – uskovien palveleminen entistä lähempänä ja paremmin. ”Minulle on tärkeää, että kirkko vaikuttaa yhteiskunnassa, kulttuurissa ja koulutuksessa. Pikkuhiljaa tämä onnistuu, vaikka olemmekin pieni kirkko. Siksi näkyvyys on tärkeää ja vaikutus voi olla todellista. Jumala tekee kaiken, mutta hän käyttää meitä.”
Pitkän haastattelun lopuksi piispa kannustaa meitä kaikkia: ”Toivon, että jokainen katolilainen olisi toivon lähettiläs, joka rukoilee, osallistuu ja todistaa Jumalan rakkaudesta omassa ympäristössään.”
Kiitos haastattelusta, piispa Raimo!
Marko Tervaportti
– Linkki pastoraalisuunnitelmaan suomeksi (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) ja englanniksi (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).