Pääkirjoitus, Fides 4/2026, s. 2, 14.8.2026.
Uudessa kiertokirjeessään Magnifica humanitas paavi Leo XIV asettaa eteemme kaksi raamatullista kuvaa, kaksi erilaista tietä kuljettavaksemme: toinen on Baabelin tornin rakentamisen tie ja toinen on Nehemian tie. Baabelin torni syntyi ihmisen ylpeydestä ja kaikkivoipaisuuden tunteesta, Nehemia puolestaan pystytti uudelleen Jerusalemin muurit, ei yksin vaan koko yhteisön apuun tukeutuen. Ei päivässä, vaan kärsivällisyydellä.
Kaikkina aikoina, niin myös meidän aikanamme, on syytä varoa Baabelin syndroomaa, paavi opettaa. Voidaan tavoitella suuriakin, mutta pienestä aloittaen ja yhteisen tekemisen voimaan luottaen. Tämä on hyvä muistutus meille kaikille, niin töitä kuin myös yksityiselämää ajatellen. Ei ihmiselämän tarkoitus ole ratsastaa aallonharjalta toiselle ainaisessa “hypessä” vaan vähitellen rakentaa jotakin, joka on kestävää ja palvelee myös muitakin.
Kiertokirjeessään paavi Leo, augustinolainen, ottaa esimerkiksi pyhän Augustinuksen kertomuksen kahden rakkauden välisestä taistelusta. Näistä rakkauksista toinen synnyttää maallisen kaupungin (valtion), toinen jumalallisen, tai kuten Augustinus itse asian esittää: ”Maallisen valtion synnyttää itserakkaus, aina Jumalan halveksimiseen asti. Taivaallisen valtion taas synnyttää rakkaus Jumalaan, aina itseensä kohdistuvaan halveksimiseen asti.” Paavi muistuttaa: ”Kuten kautta ihmisen historian, nykyäänkin nämä kaksi rakkautta taistelevat herruudesta sydämessämme.” (vrt. MH, 130)
Kun katsomme omaa elämäämme tai ainakin kun seuraamme uutisia kotimaamme tai maailman asioista, on helppo huomata, että tämä taistelu on todellinen. Tavoitellaan omaa etua välittämättä ihmishengistä, välittämättä kärsimyksestä ja kurjuudesta, kiinnittämättä mitään huomiota siihen, että jokainen ihminen on arvokas pelkän ihmisyytensä perusteella. Ja toisaalta syvällä sydämessämme me – ja tahdon uskoa, että jokainen meistä – kuulemme kyllä kutsun rakkauteen lähimmäisiämme kohtaan, ennen kaikkea niitä kohtaan, jotka ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa ja joita meidän maailmamme ei kuule.
Elänkö perheessäni vain itselleni vai myös puolisolleni ja lapsilleni? Olenko työpaikallani se, joka vain vaatii ja tekee pelkän velvollisuutensa? Vai olenko se, johon luotetaan ja jonka mielipidettä kunnioitetaan – ei aseman vaan asenteen perusteella? Kirkko kutsuu meitä olemaan enemmän ihmisiä, jotta meistä entistä paremmin näkyisi Jumalan, Luojamme, kuva. Se kuva ei näytä meille Baabelin tietä, vaan Nehemian. Se ei ole rakkautta, joka ottaa, vaan rakkautta, joka antaa.
Marko Tervaportti