Jumalan kansa vaeltaa luottavaisesti Herraansa seuraten

Matkakertomus Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakuntaan 24.-25.8. ja 3.-4.9.2024

Syyskesän lempeässä lämmössä matkustan Helsingistä Turkuun, Suomen ”entiseen, siis alkuperäiseen pääkaupunkiin”, niin kuin bussijonossa nuorimies julisti kanssamatkustajillensa. Linja-auton ikkunasta ihailen kauniisti kumpuavia viljavainioita, joiden myötä on helppo ymmärtää, että Varsinais-Suomi on vaurainta Suomea. Näillä vainioilla kasvaa vilja, josta koko maa saa leipänsä. Täältä kristinuskokin ensimmäisenä lähti liikkeelle vyöryen koko Suomeen.

Täältä löytyvät Suomen varhaisimmat kristinuskon merkit. Ensimmäisten joukossa on keskiaikainen Neitsyt Marialle ja Pyhälle Henrikille omistettu katedraali, nykyään luterilainen Turun tuomiokirkko. Ekumeenisen vieraanvaraisuuden hedelmänä me katoliset saamme aika-ajoin käyttää tätä kirkkoa messupaikkana, kuten viime toukokuun autuaan Hemmingin piispan messussa. Tänään vietämme kuitenkin messua Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin kirkossa.

Syksyn ensimmäinen lauantaikatekeesipäivä

Ursininkatu 15:ssa soitan ovikelloa ja isä Stanisław ”Stani” Zawiłowicz SCJ rientää hyväntahtoisesti minua vastaan kesken katekeesipäivän. Alkavan lukuvuoden ensimmäinen opetuspäivä on alkanut jo varhain aamulla. Nyt puolen päivän aikoihin oppilaat saavat ruokailla opetuksen välissä ja heidän eväillään minuakin ravitaan. Jaakko Nummijärvi huolehtii, että kaikki saavat syödäkseen.

Katekeesipäivä päättyy yhteiseen messuun, jossa vietetään apostoli Bartolomeuksen juhlaa. Matteuksen evankeliumin Natanael on toiselta nimeltään Bartolomeus, tarkentaa isä Stani. Oppilaille muistutetaan, että me kaikki olemme apostoleiden tapaan Jeesuksen seuraajia ja kutsutut viemään ilosanomaa Kristuksesta eteenpäin. Isä Stanin ohjauksessa oppilaiden messutuntemus kasvaa ja oppitunneilla opittu muuttuu eletyksi elämäksi. Huumoriakin mahtuu mukaan, kun loppulaulu raikaa nuoren kansan iloa ja riemua heidän ylistäessä sekä äänellään että ruumiin liikkeillä Herramme Jeesuksen rakkautta – ”rakkaus on ihmeinen… niin korkea ettei voi ylittää, niin syvä ettei voi alittaa, niin leveä ettei voi ohittaa!” Kun äänihuulet ovat saaneet näyttää voimansa kehottaa isä Stani kaikkia hiljentymään toviksi, sillä juuri hiljaisuudessa meidän on hyvä kohdata Jumala sisimmässämme. Tämä hiljaisuus tekee sieluille hyvää ja on kaunis kiitos messussa vastaanotetusta sakramentista ja siunauksesta.

 Seurakuntasalissa tapaan Renate Hakkaraisen, joka on ollut katekeesiopettajien koordinaattori jo 40 vuoden ajan. Tänä lukuvuonna yli 60 lasta ja nuorta saavat seurakunnassa opetusta. Tämän lisäksi katolista uskontoa opetetaan kaikissa Turun ydinkaupungin alueen kouluissa. Renate iloitsee tehtävästään, vaikka vuosien vieriessä tehtävään tulee aina uusia haasteita. Onneksi hänellä on apunaan osaavaa opettajakuntaa; Florence Schmitt, Joanna Snäll, Phan Yen ja Asta Nummijärvi. He ovat kaikki antaumuksellisesti mukana opettamassa lapsia ja nuoria.

Renate vastaa myös seurakunnan sakramenttiopetuksesta. Hän esittelee minulle kaunista opetuskuvaa, jossa avautuu katseltavaksi koko kaunis pelastushistoria. – Noan liitosta, Exodus-kansan vaelluksesta, kiirastorstain Herran pöytään ja Emmauksen kautta, alkuseurakunnan Pyhän Hengen johdattamaan hoitavaan yhteyteen ja sieltä nykypäivään. Lapsia on hyvä lähestyä tuomalla heidän eteensä suojeleva, hellyydellä ihmisiä paimentava ja ravitseva Jumala, toteaa Renate.

Birgittalaissisaret seurakunnan kyljessä

Myöhemmin iltapäivällä siirryn kirkon sakramenttikappeliin birgittalaissisarten kanssa rukoilemaan. Sisaret ohjaavat meitä adoraatio-, ruusukko- ja vesper-rukouksissa. Heidän laulunsa on enkelimäistä, huilumaisen kaunista sävelten ja sanojen virtaa, jossa on hyvä levätä ja yhtyä ylistämään kolmiyhteistä Jumalaamme.

Ylisisar Dia kertoo sisarustostaan Birgitta-salissa.

Rukouksen jälkeen istun ylisisar Dian kanssa viereiseen Birgitta-saliin. Sisar Dia kertoo kymmenen birgittalaissisaren elämästä Turun luostarissa ja sen yhteiselämästä seurakunnan kanssa. Sisar Dia on syntyjään Intiasta, jossa on 55 birgittalaisluostaria ja jokaisella oma tehtäväalueensa kunkin alueen tarpeiden mukaan. Turussa sisaret ylläpitävät vieraskotia, opiskelija-asuntoja tytöille sekä auttavat Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakuntaa kykyjensä mukaan. Viime vuodesta alkaen luostari tarjoaa myös Bonifatiuswerkin välityksellä Suomeen tuleville nuorille tytöille mahdollisuuden toimia luostarissa ja seurakunnassa apulaisina viettäessään välivuotta ja etsiessään suuntaa aikuiselle elämälleen.

 Sisarten tärkeimmäksi tehtäväksi on muodostunut pastoraalinen apu, jota he antavat kaikille kohtaamilleen ihmisille. He ottavat avoimesti vastaan kaikki vieraskotiin tulevat ihmiset uskontokuntaan katsomatta ja ovat valmiita kuuntelemaan heitä sekä rukoilemaan heidän puolestaan. Sisar Dia kuvaa sisaria pappien apulaisiksi, jotka auttavat apua tarvitsevia eteenpäin hengellisellä tiellään. Jokainen ihminen on Jumalan rakastama ja kutsuma ihminen. Heihin on suhtauduttava herkkyydellä ja kunnioituksella, kertoo sisar Dia. Vain Jumala tietää milloin on itse kunkin otollinen aika.

Sisaren tietä Dia kuvaa kauniisti vaeltamiseksi Jumalan tahdon mukaista tietä halki monien vaihtelevien maisemien. Hän piirtää sormellaan tietä pöytäliinan ornamenttien sokkeloissa ja kertoo, että Jumalaan turvaten, häntä rukoillen ja hänen tahtoonsa taipuen tie on aina turvallinen ja vie varmasti kohti taivaan kirkkautta, iankaikkista elämää, johon meidät kaikki on kutsuttu. Kun katselen sisar Dian iloisia silmiä, hänen kertomansa saa minut vakuuttumaan birgittalaissisarten sisäisestä rauhasta ja vakaasta tiestä. Sisäinen elämä hehkuu heidän katseistaan, liikkeistään ja tavastaan olla. Minut valtaa kunnioitus sisaria kohtaan. He ovat vaatimattomasti birgittalaisisaria. He eivät korosta omaa yksilöllisyyttään. Tärkeää on vain, että he pyhän Birgitan esikuvan tapaan antavat itsensä Kristuksen käyttöön, niin että ihminen voi sulautua Kristukseen muiden sisarten ja veljien kanssa ja muodostaa yhden ruumiin, jonka pää on itse Kristus. Rukous on se yhteinen paikka, jossa sisaret aamuin illoin ja kaikissa messuissa seurakunnan kanssa saavat suuntaa elämälleen Herran johdatuksessa.

In nómine Patris, et Fílii, et Spíritus Sancti

Niinpä minäkin palaan sisar Dian innoittamana jo seuraavana aamuna heidän yhteiseen rukoushetkeen sakramenttikappeliin. Pian birgittalaissisarten sydämen syvyyksiä avaavien aamurukouksien jälkeen koittaa sunnuntain ensimmäisen messun aika. Kirkkosali täyttyy aamuvirkuista. Väkeä on paljon ja osa minulle jo eilisistä tapaamisista tuttuja. Latinankielinen messu tuntuu niin tutulta vaikken latinaa kovin hyvin hallitsekaan. Messun tuttu rytmi ja tutut laulut saavat minut tuntemaan itseni jopa latinistiksi. Ymmärrän ja kuljen mukana Herraa ylistäen ja kiittäen yhdessä kaiken kansan kanssa. Olemme vaeltava Jumalan kansa, joka ei ole vain me tässä, vaan jo meitä edellä käyneet sisaremme ja veljemme, jotka latinaksi messua viettivät. Neitsyt Marian suojissa me askellamme Kristusta seuraten ja jokaiselle on oma paikkansa tällä yhteisellä tiellä.

Messun jälkeen eteisessä tervehdin Hannu ja Heidi Lemistä. Hannun tapasin jo eilen katekeesiopetuksia seuraamassa. Hannu on pian jäämässä eläkkeelle ja hän miettii mahdollisuuttaan antaa enemmän aikaa seurakunnalle, ehkäpä juuri nuorille seurakuntalaisille. Heidi on seurakunnan arjessa aktiivisesti mukana ja hän on ollut uudelleen herättämässä henkiin kerran kuukaudessa kokoontuvaa naistenpiiriä. Hannu ja Heidi ovat olleet seurakuntalaisia viitisen vuotta. Heille ovat rakkaita monet muutkin seurakunnat Helsingin hiippakunnassa. Heidän tietään Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakuntaan ovat viitoittaneet omat pojat, Felix ja Max, jotka kuuluvat toinen Pyhän Henrikin ja toinen Pyhän Marian seurakuntaan Helsingissä. Kaikilla heillä on luterilainen tausta, mutta tänä päivänä he ovat löytäneet tiensä takaisin äitikirkkoon. Toteamme yhdestä suusta, että monien suomalaisten katolilaisten tie on alkanut luterilaisessa kirkossa kasteella. Siitä me iloitsemme ja kiitämme Jumalaa.

Kun aamun ensimmäiset messun kävijät ovat poistuneet, kirkko alkaa jo täyttyä päämessuun tulevista. Hanna Olin istuu taaimmaiseen penkkiriviin muutamien seurakuntalaisten kanssa. He johtavat ruusukkorukouksen, johon yhä useampi yhtyy. Ruusukon valoisat salaisuudet valmistavat meitä messuun meditatiivisena vuororukouksena. ”Terve Maria armoitettu, siunattu sinä naisten joukossa, siunattu kohtusi hedelmä, Jeesus. – Pyhä Maria, Jumalanäiti … ”

 Messu alkaa alkukulkueella isä Stanin ja messupalvelijoiden vaeltaessa keskikäytävää alttarille ja jatkuu siitä hyvässä järjestyksessä eteenpäin sanan liturgian kautta kohti messun kohokohtaa, eukaristiaa, jolloin Kristus, Jumalan Poika antaa itsensä meille.

Servite Domino in lætitia

Saarnana on tänään piispa Raimon ensimmäinen paimenkirje kaikille Suomen katolilaisille. Kaikki Helsingin hiippakuntalaiset kuulevat tänään saman piispan sanoman olimmepa Turussa, Oulussa, Helsingissä tai vaikka Kouvolassa. Paavi Franciscuksen kehotuskirjeen Evankeliumin ilo innoittamana piispa kehottaa meitä olemaan evankeliumin ilon vastaanottajia ja eteenpäin viejiä. Saarna rohkaisee meitä pelottomasti elämään todeksi Jumalan meille lahjoittamaa elämää ilolla ja luottamaan, että Herra on kanssamme kaikissa elämämme käänteissä, niin iloissa kuin suruissa ja kaikissa elämän haasteissa. Kristitty vastaanottaa kyvyn iloita Jumalaa rukoillen, Herran sanaa mietiskellen ja sakramenttien, erityisesti ripin ja eukaristian vahvistamana. Piispa antaa meille myös käytännön ohjeita kuinka elää evankeliumin iloa todeksi yhteisöissämme ja perheissämme toinen toisemme huomioiden, palvellen ja auttaen aina kun se on vähänkin mahdollista. Palveleva elämän asenne ei ruoki ainoastaan palveltavia – myös palveleva rikastuu, koska näin liitymme aina läheisemmin Kristukseen, joka tuli maailmaan juuri palvelemaan ja antamaan elämällemme merkityksen.

Saarnan jälkeen pappi avustajineen valmistaa meille Herran aterian ja kaunisääninen Birgitta-kuoro laulaa seurakunnan yhtyessä siihen. Messun vakaa kulku ilahduttaa ja rauhoittaa seurakuntaa. Sunnuntain rauha näin evästää meitä eukaristian ja siunauksen vastaanottajia eteenpäin arkemme keskelle.

Via, Andrea, Marco ja Rocco iloitsevat sunnuntaimessusta.

Kirkkokahveilla tapaan ensimmäisenä iloisen nuoren perheen. Vian, Andrean ja pikkupoikien, Marcon ja Roccon, sunnuntaihin kuuluu aina messussa käynti. He kertovat, että vain kesäajan messut täällä jäävät väliin, koska synnyinseudut Kroatiassa ja Italiassa kutsuvat. Silloinkin he sunnuntaisin hakeutuvat messuun, vaikkakaan eivät Turussa.

Vastaani tulee Florence Schmitt, jota yhtäaikaa tervehtii kenialaissyntyinen äiti poikiensa kanssa. Vanhempi pojista esittelee perheensä ja hihkaisee iloisena: ”äitini Jackline ja pikkuveljeni Alan. Minä olen Adrian ja todella huipputunnelma tässä kirkossa aina!”  Iloisen kohtaamisen jälkeen Florence kertoo liki 40-vuotisesta elämästään seurakuntalaisena Turussa.

Messu Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin kirkossa on ihan huippu, toteaan Adrian kanssaan Alan, Jackline ja Florence.

Asettuessaan Turkuun Florence oli ammatiltaan psykiatrinen sairaanhoitaja. Hän jatko-opiskeli Turun yliopistossa valmistuen ensin maisteriksi ja psykoterapeutiksi. Lopulta hän väitteli lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheenaan Mitä perheessä tapahtuu, jos isä tai äiti sairastuu syöpään ja on pieniä lapsia. Yli puolet työurastaan Florence on auttanut syöpään kuolevia ja heidän perheitään. Palliatiivisen hoitotyön edistämistä hän jatkaa yhä eläkepäivinään.

Seurakunta on Florencelle koti ja perhe. Siellä hän luonnollisesti auttaa missä ikinä apua tarvitaan. Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunnassa hän tulee ravituksi päivittäisissä messuissa, rukouksessa ja kohtaamisissa. Kristus keskellämme on voimaa antava kokemus seurakuntaelämässä.

Vuonna  2013  Florence  sai vihkimyksen neitsyeksi.  Vihkiytyneiden neitsyiden sääntö on varhaisin kristittyjen naisten sitoutumismuoto palvella naimattomana Kristusta ja  Kristuksen kirkkoa jo ennen luostarilaitosten syntyä.

Ordo Consecratarum Virginum on Vatikaanin II  kirkkolliskokouksen yksi hedelmä, joka heräsi uudelleen eloon paavi Paavali VI:n mandaatilla 1971. Vihittynä neitsyenä, piispan alaisuudessa Florence omistautuu palvelemaan kaikkia kohtaamiaan ihmisiä.

Eilisestä tuttuja ovat myös Asta ja Jaakko Nummijärvi. He ovat ison perheen äiti ja isä. He ovat olleet Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunnan jäseniä seitsemän vuotta. Heidän edelläkävijänsä katoliseen seurakuntaan oli Astan veli. Tänä päivänä Asta ja Jaakko ovat innokkaina mukana järjestämässä ja opettamassa seurakunnan katekeesipäivinä. Silti tärkeintä seurakunnassa on mahdollisuus osallistua messuihin sunnuntain päämessun lisäksi arkenakin. Asta toteaa, että seurakunnan yhteinen messuelämä on kuin keidas arjen touhujen keskellä. Levollinen hetki yhdessä veljien ja sisarten kanssa Kristukseen upoten ja siitä virkistyen.

Seurakuntasalissa Jaakko ja Asta Nummijärvi yhdessä Hanna Olinin kanssa.

Fransiskaanimaallikko Hanna on vanha tuttuni. Jaamme yhteisen innostuksen pyhää Franciscusta kohtaan. Hanna on taiteilijaluonne ja hänen on ollut helppo samaistua Franciscuksen huolettomaan ja köyhään elämään. Hanna luottaa, että Jumala turvallisesti meitä kuljettaa. Hänen mottonsa fransiskaanimaallikkona on: ”Kun kirkkoherra käskee, maallikkosisar juoksee.” Tämä on Hannan kohdalla tarkoittanut, että 20-vuotisen seurakuntalaisaikansa varrella hän on avuliaasti tarttunut tehtävään kuin tehtävään. Hanna on ehtinyt toimia muun muassa lastenkerho-ohjaajana, katekeesiopettajana, siivoojana, lukijana ja ruusukkorukousvastaavana. Rakkainta hänelle on ikonimaalaus. Viimeisimpänä hänelle on ollu ilo saada opettaa ja maalata ikoneja yhdessä isä Stanin kanssa.

Vielä tapaan lyhyesti kirkkokahveilta kohta kotiin rientäviä irakilaisia. He ovat löytäneet seurakunnasta turvallisen paikan paettuaan Irakin sotaa vuonna 2003.

Irakilaisperhe Salim-poika, Bilssm-äiti ja Sumaya-ystävä ovat löytäneet kodin seurakunnasta.

Naisväki on toiminut opettajina ja kotiäiteinä. Salim on rakennusalalla, mutta tällä hetkellä hän on työttömänä, kun rakentaminen on monin paikoin pysähdyksissä.

Kirkkoväki väistyy nyt seuraavan messun alta pois. Päivän kolmas messu on alkamaisillaan. Kirkko täyttyy taas. Isä Joosef on saapunut Helsingistä viettämään kuukausittaista vietnaminkielistä messua. Muina sunnuntaina vietnamilaiset ovat mukana päämessuissa ja he ovat avuliasta joukkoa kaikessa seurakunnan toiminnassa, niin talkoissa kuin tarjoilujen järjestämisessä. Tämän koko hiippakunta on monet kerrat saanut huomata, viimeksi hiippakuntajuhlassa Lohjalla, jossa vietnamilaiset olivat järjestäneet ruokailun 500 hengen juhlakansalle.

Iäinen valkeus loistakoon heille

Jätämme vietnamilaiset juhlimaan sunnuntaita ja suuntaamme isä Stanin kanssa katoliselle hautausmaalle, Turun ison hautausmaan pieneen kulmaukseen ortodoksien hautausmaan viereen. Elokuun vielä kesäisessä valossa astellessamme suuren, rikkaan seurakunnan hyvin hoidetun hautausmaan tietä huomaamme, että meidän pieni hautausmaamme on erilainen. Siellä ei palkkapuutarhurit hoida tiluksia. On kuin tulisimme hautalehtoon, joka on yksin Herran huomassa. Luonnon keskellä, jossa emme ota tilaa vapaalta luonnolta. Täällä saa luonto rehottaa ja antaa tilaa hyönteisille, linnuille ja muillekin eläimille. Jumalan kämmenellä on tilaa kaikelle elämälle. Emmekä me ihmiset koristele paikkoja vain omia silmiämme varten. Tällä Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunnan talkoovoimin hoidetulla hautuumaalla on hyvä hengittää. Katsellessani hautakiviä mielessäni virtaavat monet sisaret, papit, veljet, kanssauskovaisemme ja lopulta piispa Paul Verschuren. Hiljennymme isä Stanin kanssa piispan haudalla rukoukseen kaikkien edellä menneiden Kristukseen uskovien puolesta – ”Herra anna heille ikuinen lepo ja iäinen valkeus loistakoon heille!”

Isä Stanislaw SCJ piispa Paul Verschuren SCJ haudalla.

Autuas Hemming

Pappilaan palatessamme isä Stani kertoo kuinka hän jo 10-vuotiaana ensikertaa tunsi kutsun papiksi. Tuo tunne kuitenkin heikkeni ja hän oli aloittamaisillaan opettajaopinnot, mutta silloin kutsu pappeuteen toistui ja hän lähtikin Stadnikiin Jeesuksen pyhän sydämen veljeskunnan luostariin. Hänet vihittiin papiksi vuonna 2010. Suomeen hänet lähetettiin vuonna 2012. Turussa hän on palvellut jo viisi vuotta. Isä Stani on saanut kaiken seurakunnallisen palvelemisen lisäksi tehtäväkseen kirjoittaa Fides-lehden Rukouksen apostolaatti -mietiskelyt. Nämä hänelle sysäsi kirjoituksista aikaisemmin vastannut isä Frans Voss SCJ kuin ohimennen: ”isä Stani sinä voit ottaa tämän kirjoitustehtävän” ja se oli siinä. Viime marraskuussa miltei samalla tavalla isä Stani sai piispa Raimolta tehtäväkseen toimia autuaan Hemmingin prosessin postulaattorina. Tämä tehtävä yllätti, mutta on osoittautunut innostavaksi ja hedelmälliseksi. Autuaan Hemmingin novena vietettiin viime toukokuussa. Kunakin novena iltana vietettiin messu ja selebrantteina toimivat isä Peterin ja isä Stanin lisäksi myös muista seurakunnista paikalle tulleet papit. Novenan päätteeksi vietettiin Hemmingin juhla piispanmessussa Neitsyt Marian ja pyhän Henrikin katedraalissa, nykyisessä Turun tuomiokirkossa. Juhlaa varten isä Stan laati Hemmingin litanian ja maalasi yhdessä Hanna Olinin kanssa uuden Hemming-ikonin. Isä Stan toivoo, että tästä tulisi pysyvä käytäntö Helsingin hiippakunnassa, niin että kaikissa seurakunnissa alettaisiin viettää toukokuun 22. päivänä piispa Hemmingin juhlaa näkyvästi. Autuas Hemming, rauhan rakentaja, rukoile puolestamme!

Päivä kääntyy illan puoleen ja kansaa virtaa kirkkosali täyteen. Isä Stanin viettämä kolmas messu alkaa englannin kielellä. Jo ennen messua kuoro harjoittelullaan valmisti meitä messuun. Laulu on suloista ja saa sielumme virittäytymään Jumalan kasvojen edessä ylistääksemme ja kunnioittaaksemme Vapahtajaamme. Piispa Raimon pastoraalikirje kuullaan nyt englanniksi ja valmistaudumme vastaanottamaan Kristuksen ruumiin ja veren päivän viimeisessä messussa.

Lauluveljet ja -sisaret

Messun jälkeen tapaan Birgitta-salissa seitsemän lauluveljeä. He ovat osa Robert Paulin johtamaa kymmenhenkistä Schola Gregoriana Aboensis -vokaaliyhtyettä (SGA). Robertin mieleen muistuu Aleksis Kiven runo: ”Kiljukoon nyt kaikkein kaula, koska mielin virren laulaa voimasta seitsemän miehen.”  Samaan hengenvetoon hän lisää, että vokaaliyhtye kutsuu lisää lauluveljiä mukaan. SGA:n lauluharjoitukset ovat viikottain iltamessun jälkeen Birgitta-salissa. Vokaaliyhtye on toiminut vuodesta 2013. Se laulaa kerran kuukaudessa Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin kirkon sunnuntain päämessussa ja esiintyy tilauksesta muuallakin. SGA lauloi vuonna 2023 tridentiinisen messun Lohjan Pyhän Laurin kirkon ev.lut. seurakunnan jumalanpalveluksessa, kun Lohjan kaupunki juhli kirkkorakennuksen 800-vuotista historiaa. Laulaen ekumenia on keveämpää ja laulu saa kristityt iloitsemaan yhdessä yli kirkkokuntien rajojen. Schola Gregoriana Aboensis toimii katoliselta pohjalta, mutta sen jäsenistössä on sekä ortodokseja että luterilaisia.

 Vokaaliyhtyeen SGA aloittaa syksyn seitsemän miehen voimin: Lenni Sigfridsson, Emmanuel Ifeanyichukwu, Arto Kaarma, Chinedu Okeke, Robert Paul, Markku Vähätalo ja Marco Bucci

Ennen lauluharjoituksia on SGA:n syyskauden suunnittelukokous, johon osallistuu myös Birgitta-kuoron naisia johtajansa Leena Casagranden kanssa. Ehkäpä me joskus saamme kuulla näiden nais- ja mieskuorojen vuorolaulua kirkossamme. Niin kuin Birgitta ja Hemming keskinäisellä ystävyydellään rikastuttivat kirkkoa, niin nais- ja miesäänet rikastuttavat myös tätä seurakuntaa. Kohta on miesten aika aloittaa lauluharjoitukset, mutta harmikseni en ehdi jäädä heitä kuuntelemaan, vaikka siihen kutsun sainkin. Bussi odottaa jo minua – on ehdittävä yöksi kotiin itäisemmälle puolelle Suomea.

Takaisin Turkuun

Pieniä teitä ajellen ja loppukesän maisemia ihaillen palaan Turkuun syyskuisena tiistai-iltapäivänä. Pappilan käytävällä minut vastaanottaa kirkkoherra, isä Peter Gebara SCJ. Hän on palannut kesälomalta synnyinmaastaan Puolasta ja on virkistyneen näköinen. Hän on seurakuntansa yhdeksäs kirkkoherra ja kahdeksas Jeesuksen pyhän sydämen veljeskunnan kirkkoherra Turussa. Hän on jo nyt palvellut pidempään Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakuntaa kuin kukaan aikaisemmista kirkkoherroista. Veikeästi isä Peter laskee: ”Olen asunut puolet elämästäni Suomessa ja siitä ajasta palvellut Tampereella Pyhän Ristin seurakunnassa 11 vuotta ja nyt Turussa Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunnassa jo 22 vuotta. On innostavaa olla kirkkoherrana seurakunnassa, jonka elämä on niin moninaista ja rikasta.”

Kirkkoherra, isä Peter Gebara SCJ ja pyhien ikoni-saatto pappilan eteiskäytävässä.

Seurakunnan rikkaus kutoutuu monista tekijöistä. Suuret kansalliset ryhmittymät – vietnamilaiset, filippiiniläiset, irakilaiset ja puolalaiset – tuovat omaa väriään seurakuntaelämään. Heille järjestetään kerran kuukaudessa messuja omalla äidinkielellään, mutta he osallistuvat seurakunnan elämään säännöllisesti.

Väriä seurakuntaan tuovat monet aktiiviset ryhmät: kaksi nuortenpiiriä toinen suomen kielellä toinen englanniksi, miestenpiiri, naistenpiiri, puolankielinen katekeesiryhmä naisille, teologinen keskustelupiiri, informaatiokurssi, muksujen lauantaikerho ja lasten katekeesiopetus. Lisäksi on järjestäytyneempiä yhteisöjä kuten Maltan ritarit, joiden kappalaisena isä Peter toimii sekä birgittalaisoblaatit, ekumeeniset Birgitan ystävät, fransiskaanimaallikot, Pyhän Sydämen maallikot, Schola Gregoriana Aboensis -vokaaliyhtye sekä Birgitta-kuoro. Seurakunnassa tapahtuu paljon. Kirkkoherralle se merkitsee kuitenkin ensisijaisesti kahdenkeskisiä kohtaamisia paitsi rippituolissa niin sielunhoidollisina keskusteluina jo seurakuntaan kuuluvien tai tulevien seurakuntalaisten ohjaamisena. Vuosittain seurakuntaan tulee noin parikymmentä uutta katolilaista kirkkoon ottamisen kautta. Seurakunta kasvaa myös maahanmuuton ja maassamuuton seurauksena.

Kaiken keskiössä Herramme muisto aina ja iankaikkisesti

Kirkkoherra muistuttaa, että tärkeintä ja rakkainta seurakunnassa on kuitenkin messu, kokoontuminen Herran aterialle joka päivä. Siinä me kuljemme Jumalan vaeltavana kansana tässä ajassa. Kirkko ei rajoitu vain maan päällä vaeltavaan kansaan, vaan siihen kuuluvat myös kiirastulessa kärsivät ja jo perille päässeet riemuitsevat pyhät. Kuoleman voittanut, ylösnoussut Vapahtajamme kantaa kaikkia. Tästä pappilan väkeä muistuttavat pyhiä kuvaavat ikonit eteiskäytävässä. Pyhistä ensimmäisenä on Neitsyt Maria ja hänen jäljessään Pietarista ja Paavalista alkaen aina pyhään Margareta Maria Alacoqueen ja moniin muihin asti.

Pappilan käytävältä isä Peter rientää jo valmistelemaan illan messua. Penkkirivit 

täyttyvät iltamessun alkua odottaessani. Alkajaisiksi yhdymme Cantemus-hymniin 248: ”Kuin lentää lintunen, pienoinen pääskynen, / Käy pesään ilo miellä ja levon löytää siellä, / Niin, Herra, huoneessasi saan maistaa autuuttasi.”

Messu vietetään paavi Gregorius Suurta muistaen ja rukoilemme: ”Jumala, anteeksiannollasi ja rakkaudellasi sinä ohjaat ja hallitset kansoja. Vuodata pyhän paavi Gregoriuksen esirukousten tähden viisauden henki niihin, jotka olet asettanut laumasi kaitsijoiksi, ja suo kristikansan edistymisen koitua sen paimenille ikuisen ilon lähteeksi…”

Messu etenee rauhalliseen tahtiin. Birgittalasisisaret johtavat laulua. Alttaripalvelijat ovat arvokkaasti mukana kuin sunnuntain päämessussa konsanaan. Kirkkoherran levollisesti etenevä konsekraatiorukous yhdessä kappalaisensa kanssa vain lisää messun koskettavuutta. Herra on keskellämme ja meillä on tilaa hiljaisuudessa ottaa vastaan Herramme Jeesus Kristus. Arki-illan messu kokoaa yhteen runsaan joukon ihmisiä. Ihmeellisellä tavalla messun kauneus ja lempeys sitoo meidät yhdeksi Jumalan kansaksi. Täällä on hyvä olla.

Iltamessuun osallistuneet Duong Nguyen, Alejandro de Silva ja Sixten Sjöman.

Iltamessun jälkeen tervehdin lyhyesti muutamia seurakuntalaisia. Alejandro Venezuelasta ja Duong Vietnamista ovat tulleet Suomeen opiskelijoina ja ovat toimineet jo vuosia seurakunnan messupalvelijoina, niin kuin tänäkin iltana. Sixten puolestaan on jo kolmenkymmen vuoden ajan vakituinen iltamessujen kävijä. Hän ei aamu-unisena koskaan pääse liikkeelle varhaisiin messuihin, mutta iltamessuun hän kiiruhtaa niin sunnuntaisin kuin arkipäivisin. Messu on hänelle rauhan ja ystävyyden paikka. Messussa hän kokee liittyvänsä Jumalan kansaan yhteisessä rukouksessa ja ehtoollisen vietossa.

Messun jälkeinen kävelyretki Aurajoen rannalla tuo mieleen Turun historian. Kuinka paljon näillä kaduilla onkaan kulkenut katolilaisia kaupungin varhaishistoriasta alkaen? Kaupungin vaakunaliput liehuvat sillankaiteiden yllä ja ne kertovat kaupungin katolisesta historiasta. Yhden teorian mukaan vaakunan A kirjaimeksi tulkittu merkki pohjautuu keskiaikaiseen monogrammiin, jossa on koristeellisesti kirjoitettuna A ja M-kirjaimet päällekkäin symboloiden Ave Mariaa. Tähän teoriaan on ilo yhtyä ja iloita siitä, että Turussa on vuodesta 1926 alkaen saatu jatkaa katolista perinnettä omana seurakuntana laulaen Ave Mariaa ja riemuiten hänen kohtunsa hedelmästä, Jeesuksesta yli kaiken.

Arjessakin Herraa seuraten

Arkielämä jatkuu Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunnassa myös keskiviikkoaamuna. Jo kuudelta sisaret kokoontuvat sakramenttikappeliin matutinaan ja laudekseen, johon seurakuntalaisetkin saavat osallistua. Aamurukousten jälkeen istumme hiljaa kirkossa ja rippituolin ovi käy niin kuin se kävi iltamessuakin ennen. Katumuksen sakramentti on mahdollista vastaanottaa ennen jokaista messua. Sen seurakuntalaiset tietävät ja tätä mahdollisuutta he käyttävät.

Uudet Bonifatiuswerkin harjoittelijat ovat saapuneet. Sisar Gennarinan vieressä nuoret Siri ja Pauline Saksasta.

Aamun messu on yhtä rauhoittava ja kaunis kuin iltainenkin. Tämän jälkeen on hyvä tarttua päivän askareisiin. Kirkkoherra tapaa yllätysvieraita diasporastaan Ahvenanmaalta, jonka jälkeen hän kertoo meille muistakin diasporapaikoista, joita ovat Ahvenanmaan lisäksi Eurajoki, Rauma ja Pori. Kuukausittain kerran tai kahdesti vietetään diasporamessuja. Sitten sisar Gennarina esittelee minulle Saksasta juuri Suomeen tulleet tytöt. Siri ja Pauline aloittivat tällä viikolla kymmenen kuukautta kestävän välivuotensa luostarin suojassa. Samassa Birgitta-saliin tulvii lukiolaisia opettajansa ja isä Stanin kanssa. He tutustuvat opetusohjelmansa mukaisesti katoliseen kirkkoon ja isä Stani kertoo heille katolisen kirkon elämästä Suomessa. Näissä merkeissä jätän taakseni innostavaa ja virkeää hengellistä elämää pulppuavan Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunnan. Totean jälleen kerran: täällä on hyvä olla.

Eeva Vitikka-Annala

.

Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunta

Ursininkati 15 a , 20100 Turku

Seurakunta perustettu 1926

Kirkkoherra isä Peter Gebara SCJ syntyjään Puolasta ja vihitty Jeesuksen Pyhän Sydämen veljestössä papiksi Puolan Stadnikissa 1986.

Kappalainen isä Stanisław Zawiłowicz SCJ syntyjään Puolasta ja vihitty Jeesuksen Pyhän Sydämen veljestössä papiksi Puolan Stadnikissa 2010.

Rekisteröityjä seurakuntalaisia 2513

Seurakunnan kotisivut: catholicturku.fi

Muut paikkakunnat

Eurajoki: Ev.-lut. kirkon seurakuntasali, Kukkapolku 2, 27100 Eurajoki

Ahvenenmaa: S:t Mårtens kyrka, Hindersbölevägen 11, 22100 Mariehamn

Pori: Ortodoksinen kirkko, Maantiekatu 46. 28120 Pori

Rauma: Nuortentalo, Hallikatu 12 26100 Rauma