Jerusalemin Pyhän Haudan ritarikunnan investituura Oslossa
Oslossa vietettiin 21.– 23.6.2024 Jerusalemin Pyhän Haudan ritarikunnan yhteispohjoismaista investituuraa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Pohjoismaiden ja Baltian käskynhaltijakuntien ja magistraalisten delegaatioiden jäsenet ja kandidaatit kokoontuivat tällä tavalla yhteiseen suureen juhlaan.
Ritarikunnan suurmestari Fernando kardinaali Filoni ja kenraalikuvernööri Leonardo Visconti di Modrone olivat kannustaneet yhteistyöhankkeeseen. Pienten käskynhaltijakuntien ja magistraalisten delegaatioiden säännöllinen yhteydenpito avartaisi ajatuksia ja toimintaan voisi saada yhteistyöstä uutta pontta. Kenraalikuvernööri ja käskynhaltijat kokoontuivat saman pöydän ääreen Tukholmassa syyskuussa 2022 tarkoituksena päästä ideasta konkreettisiin suunnitelmiin.
Investituurien suhteen sovittiin, että Suomen ja Tanska-Ruotsin käskynhaltijakuntien sekä Norjan ja Latvian magistraalisten delegaatioiden yhteinen investituura vietetään joka neljäs vuosi. Kardinaali-suurmestari oli ilmoittanut halustaan olla itse mukana näissä tapahtumissa. Yhteisten suurten juhlallisuuksien väliaikoina kussakin käskynhaltijakunnassa ja delegaatiossa vietettäisiin oma paikallinen investituura.
Norja lupautui ensimmäisen yhteisen investituuran isännäksi, ja kunkin käskynhaltijakunnan ja delegaation edustajat olivat tiiviisti mukana suunnittelussa. Kardinaali-suurmestari Filonin kiireinen aikataulu määritti ajankohdan, ja ensimmäinen yhteinen investituura toteutui vuoden 2024 juhannusviikonloppuna.
Perjantain vigiliaan, lauantain investituuramessuuun ja sunnuntain kiitosmessuun kokoonnuttiin Oslon Pyhän Olavin katedraaliin. Yhteensä investoitiin 12 uutta pohjoismaista ritaria ja daamia. Suomesta ritarikunnan jäseniksi otettiin piispa Raimo Goyarrola ja Pyhän Henrikin seurakunnan kirkkoherra, hiippakunnan yleisvikaari isä Jean Claude Kabeza.
Perjantain vigilian ja lauantain investituuramessun vietti suurmestari Filoni. Viikonvaihteen juhlallisuuksissa oli mukana yli 100 henkeä: mm. Oslon piispa Bernt Eidsvig Can.Reg., Pohjoismaiden nuntius arkkipiispa Julio Murat, ritarikunnan varakenraalikuvernööri Enric Mas, jäseniä Pohjoismaista, Baltiasta, Alankomaista, Kroatiasta, Englannista ja Irlannista sekä käskynhaltija Sveitsistä, itäisestä Espanjasta, Pohjois-Italiasta, Saksasta, Maltalta, USA:sta (Middle Atlantic Lieutenancy) ja Skotlannista.
INVESTITUURAMESSUA EDELTÄVÄ VIGILIA on investoitaville kandidaateille tärkeä, juhlallinen seremonia. Sen aikana siunataan heidän viittansa ja kaularistinsä, jotka seuraavan päivän messussa puetaan heidän ylleen. Vigilian aikana he myös antavat lupauksensa toimia ritarikunnan sääntöjen mukaan ja kunnioittaa niiden periaatteita kaikessa elämässään. Kardinaali Filonin saarna perjantai-illan vigiliassa käsitteli ritariksi ja daamiksi tulevan oikeaa asennetta:
Ritarikunnan jäseneksi tulo on alku. Jäsenyys ei saa tuottaa kuvitelmaa oman arvon ja arvostuksen noususta, siihen ei sovi turhamaisuus vaan uudenlainen sisäinen arvokkuus. Tämä arvokkuus alkaa ja kasvaa palvelemisen kautta. Jo kandidaattiaikana alkanut hengellinen kasvu jatkuu elämän loppuun saakka ritarikunnan jäsenenä. Se merkitsee palvelualttiutta niin jokapäiväisessä elämässä, omassa paikalliskirkossa kuin ritarikunnan työssä Pyhän maan hyväksi.
Vigiliassa ritarikunnan symbolit tuodaan kandidaattien eteen. Tulevat ritarit ottavat käteensä miekan ja kannukset, tulevat daamit tuoksuvalla öljyllä täytetyn astian. Nämä symbolit muistuttavat sekä ritarikunnan historiasta että erityisesti jokaisen jäsenen elämän ytimestä, Kristuksen tyhjästä haudasta. Symbolit eivät ole vain materiaalisia, inhimillisiä esineitä, vaan ne kuvastavat tehtävää, jonka Jumala itse ritarille ja daamille antaa. Jerusalem on merkki Jumalan mittaamattomasta rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan, hänen ikuisesta, uskollisesta ja hedelmällisestä rakkaudestaan. Jerusalem on pyhä kaupunki, missä Jeesus antoi henkensä täydellisenä uhrina Isälleen, sovittaen ihmiskunnan hänen kanssaan. Jeesuksen tyhjä hauta Jerusalemissa muutti maailman, se kokosi ylösnousemuksen todistajat julistamaan ilosanomaa ihmiskunnalle.
Pyhän haudan ritarit ovat sitoutuneet puolustamaan kristittyjen oikeutta elää maassa, missä kirkko syntyi. Ylösnousemuksen ilosanoman vastaanottaneiden elämä ei ole ollut helppoa. Vuosisatojen ajan Pyhällä maalla elävät kristityt ovat joutuneet uskonsa takia syrjittyyn asemaan.
Ritari ja daami tekee uhrauksia oman mukavuutensa ja varallisuutensa kustannuksella palvellakseen Pyhän maan kristittyjä, erityisesti tukeakseen Jerusalemin äitikirkkoa. Oman varallisuuden jakaminen on myös henkisesti tärkeää: henkilökohtaisesta elintasosta tinkiminen tarpeessa olevien auttamiseksi kuuluu ritarikunnan itseymmärrykseen.
Vigilia päättyy eukaristiseen palvontaan. Kokoonnumme rukouksessa Jeesuksen kanssa Öljymäelle niin kuin opetuslapset illalla ennen hänen vangitsemistaan. Olemme yhdessä hänen kanssaan hänen tuskassaan ihmiskunnan tähden. Kristuksen pyhän ruumiin palvonta adoraatiossa on keskeistä ritarikunnassa, joka on alusta alkaen kasvanut Herran tyhjän haudan ympärille.
SEURAAVANA PÄIVÄNÄ INVESTITUURAMESSUN yhteydessä suurmestari Filoni nimitti piispa Goyarrolan KC*HS virallisesti Suomen käskynhaltijakunnan suurpriorin tehtävään, ja messussa myös käskynhaltija vaihtui. Suomen uudeksi käskynhaltijaksi asetettiin Mikael Paul KCHS.
Investituuramessun saarnassa suurmestari puhui uusille jäsenille tämän juuri vietettävän seremonian merkityksestä. Kun risti lasketaan investituurassa kandidaatin olkapäälle ja sen jälkeen hänen ylleen puetaan ritarin tai daamin viitta, hänen elämässään tapahtuu jotakin lähtemätöntä. Hänen tietään viitoittavat vastedes ritarikunnan säännöt ja tavoitteet, ja samalla se suuri kunnia, joka Jerusalemin ristillä kirjaillun viitan kantamiseen sisältyy.
Ritarikunnan jäsenyyteen ei liity etuoikeuksia, ei materiaalista hyötyä. Ritarikunta on hierarkkinen, ja ritari ja daami voi vuosien mittaan saada ansioidensa perusteella ylennyksiä ja kantaa niiden merkkinä vähän erilaista kaularistiä. Mutta sittenkään näihin merkkeihin ei liity ylevämpää arvoa kuin jo investituurassa uuden ritarin ja daamin ylle puettavissa tunnuksissa. Ritari tai daami on sitoutunut palvelemiseen, ja viitta on kaikkein arvokkain merkki tästä sitoutumisesta. Ennen kaikkea ritarikunnan jäsen palvelee ja rakastaa Pyhää maata, sen pyhiä paikkoja ja äitikirkkoa Jerusalemissa.
Ritari tai daami joutuu toisinaan vastaamaan muiden kysymykseen: mitä järkeä on puhua ritarikunnasta nykymaailmassa, kun käsite kuuluu vuosisatojen takaiseen maailmaan? Myös itselleen on aina välillä hyvä esittää kysymys: miksi olen liittynyt Jerusalemin Pyhän Haudan ritarikuntaan, mikä sen todellinen merkitys on minulle? Oliko taustalla turhamaisuutta ja oman arvostuksen nousua, tai nostagiaa, mielikuvia kunniakkaasta historiasta? Vai onko minulla todellinen ritarin tahto ja identiteetti, olenko sisäisesti sitoutunut palvelemiseen? Haluanko tehdä parhaani, jotta kristityt voisivat elää turvassa ja rauhassa Pyhällä maalla, jota poliittiset, sosiaaliset ja uskonnolliset kiistat ja väkivalta tuntuvat repivän ajasta aikaan?
SUURMESTARIN JA POHJOISMAISTEN JÄSENTEN TAPAAMINEN
Suurmestari Filoni oli kutsunut lauantaiaamuna koolle Pohjoismaiden ja Baltian ritarikuntien jäsenet ja kandidaatit. Hän puhui tapaamisessa erityisesti ritarikunnan hengellisistä tavoitteista, pääosin kirjoittamansa kirjan ”The House Was Filled with the Fragrance of the Perfume” pohjalta.
Muutamaa päivää ennen Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa Betanian Maria voiteli Jeesuksen jalat kalliilla tuoksuöljyllä ja kuivasi ne hiuksillaan. Talon täytti öljyn suloinen tuoksu. Juudas, opetuslasten kirstunvartija, materialisti, moitti Marian tuhlaavaisuutta – rahat olisi pitänyt mieluummin antaa köyhille. Jeesuksen vastaus kertoo ystävyydestä, rakkaudesta, kunnioituksesta, hyvyydestä: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua ei teillä aina ole” (Joh.12).
Ritarikunnalla on erityinen spiritualiteetti, joka on yhteydessä siihen, mitä Betanian Maria teki.
Kristuksen ruumiin voitelu, niin kuin Maria teki, jatkuu ritarikunnan toiminnassa. Kirkko on Kristuksen Ruumis. Ritarikunta palvelee kirkkoa sekä paikallisella että universaalilla tasolla mutta erityisesti muistaen Jerusalemin kirkkoa sekä rukouksin että lahjoituksin. Jerusalemin patriarkaatin kristityt, pakolaiset, lapset, köyhät ja kärsivät ovat tärkeällä sijalla sydämissämme.
Jokaisen uuden jäsenen tulee tehdä pyhiinvaellus Pyhälle maalle ja pyhälle haudalle, niin pian investituuran jälkeen kuin mahdollista. Maria Magdalena huudahti opetuslasten joukolle: ”Olen nähnyt Herran!” Pyhiinvaeltaja polvistuu saman tyhjän haudan äärelle, jonka Maria näki. Se on vavisuttava hetki. Marian tavoin ritarikunnan jäsenen on julistettava elämällään, teoillaan ja sanoillaan ilosanomaa Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksesta.
.
Kaksi ristiretkien aikana syntynyttä, katolisen kirkon tunnustamaa ritarikuntaa toimii edelleen, Jerusalemin Pyhän Haudan ritarikunta sekä Jerusalemin pyhän Johanneksen suvereeni sotilaallinen ja hospitaliittiritarikunta (myös Maltan ritarikuntana tunnettu).
Ensimmäisen ristiretken aikana perustettu Jerusalemin kuningaskunta kukistui 1200-luvun lopulla, ja Pyhän Haudan ritarit vetäytyivät länteen. Paavit ottivat 1300-luvulta alkaen ritarikunnan tiiviimmin kirkollisen hallinto-organisaation yhteyteen. Uuden ajan alussa ritarikunta pysyi muodollisesti olemassa: yksittäiset ylimykset tekivät pyhiinvaelluksen Pyhälle maalle ja tulivat lyödyksi ritareiksi pyhällä haudalla (tässä vaiheessa paavi oli antanut ritariksi lyöminen Pyhän maan fransiskaanien custoksen tehtäväksi).
Paavi Pius IX perusti uudelleen Jerusalemin latinalaisen patriarkaatin v. 1847. Pyhän Haudan ritarikunnan uudistaminen, jonka paavi toteutti samalla vuosikymmenellä, muutti perusteellisesti sen tehtäviä ja jäsenyyden velvollisuuksia. Sen sotilaallinen luonne siirtyi menneisyyteen, ja sijaan tuli hyväntekeväisyys. Keskeiseksi tehtäväksi tuli tukea Jerusalemin latinalaista patriarkaattia. Ritarikunta ei ollut enää Ordo Militaris vaan tästedes Ordo Equestris – kypärät ja rengaspaidat oli riisuttu, mutta mielikuvaa ratsastavista ritareista ei täysin häivytetty.
Ritarin ja daamin velvollisuus on, Pyhän maan rahallisen tukemisen ohella, etsiä omaa hengellistä kasvua. Tämän etsimisen tukemiseksi käskynhaltijakunta järjestää mm. pyhiinvaelluksia ja retrettejä sekä muita tilaisuuksia, joiden yhteydessä kokoonnutaan pyhään messuun.
.
Verna Paloheimo
Kirjoittaja on Oslossa nelivuotiskautensa päättänyt Suomen edellinen käskynhaltija.
