Kauniina lauantaipäivänä emerituspiispa Teemu Sippo ohjasi Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnassa retretin, joka keräsi kymmeniä osallistujia. Messu, tervetulokahvit ja Isä meidän -rukous hiljensivät huomiomaan kanssakulkijamme ja keskittymään olennaiseen.
Retretin sanoma oli ajankohtainen, joten se tarjoaa pohdittavaa hiippakunnan muillekin jäsenille kulkiessamme kohti pääsiäistä.
Seitsemän sanaa ristillä
Ensimmäisen meditaation aiheena oli seitsemän sanaa ristillä. Nämä sanat ja lauseet kuvastavat Jeesuksen kärsimystä. Näitä sanoja on vuosisatojen varrella toistettu sekä kirjallisuudessa että esimerkiksi Bachin musiikin välityksellä.
Kuolevan ihmisen viimeisillä sanoilla on erityisen suuri merkitys omaisten sydämissä. Emerituspiispan mukaan ”ne ovat ikään kuin testamentti tulevaisuudelle”. Siksi Jeesuksen viimeiset sanat ovat säilyneet hengellisenä testamenttina ja yhteenvetona hänen tehtävistään maailmassa.
Ristiinnaulitseminen on raaka teloitustapahtuma. Siihen sisältyy äärimmäistä kärsimystä, kiduttamista, halveksuntaa ja julmuutta. Jeesus tiesi mitä oli tapahtumassa ja hänkin pelkäsi kuolemaa rukoillessaan Getsemanessa ja hikoillessaan verta.
”Isä, anna heille anteeksi, he eivät tiedä mitä tekevät”
Vaikka Jeesukseen kohdistettiin pilkkaa ja ruoskaniskuja, hän ei uhkaillut, eikä hän myöskään puolustanut itseään. Sen sijaan hän antoi anteeksi. ”Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan” (Luuk. 6:37). Kristityn tulisi olla sovinnon sanan tuoja, ei kostaja. Muuten rakkaus muuttuu vihaksi ja katkeruudeksi.
”Totisesti jo tänään olet minun kanssani paratiisissa”
Jeesuksen vieressä ristiinnaulittiin kaksi ryöväriä, yksi molemmin puolin. Toinen heistä käpertyi itseensä, mutta toinen puolusti Jeesusta, kääntyi tämän puoleen ja pyysi: ”Jeesus muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Viime hetkellä Jeesus antoi tälle oikealla puolellaan olleelle ryövärille anteeksi.
Paratiisi ei ole paikka vaan olotila. Paratiisi on siellä, missä Jeesus on.
Jos et osaa rukoilla, sano edes ”Jeesus, muista minua”, kiteytti emerituspiispa Teemu.
”Nainen, tämä on poikasi.” Opetuslapselle hän sanoi: ”Tämä on äitisi”
Monet Jeesuksen ystävät olivat loitonneet, koska eivät halunneet katsoa hänen kuolemaansa. Ristin juurella olivat Johannes, Maria-äiti ja muutama muu nainen. He edustivat niitä, jotka jaksavat, mutta myös niitä, jotka eivät jaksa. He osoittivat, että myötäelävä rakkaus on erityisen kestävä.
Mariasta tuli äiti uudelle perheelle. Hänestä tuli kaikkien uskovien äiti. Johanneksesta tuli kaikkien opetuslasten sijainen.
Näissä Jeesuksen sanoissa saatettiin alulle kirkko, joka on tarkoitettu koko maailmaa varten ja joka syntyy helluntaina.
”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut!”
Tämä huuto aloittaa kärsimyksen viimeisen vaiheen. Näin alkaa myös Psalmi 22 ja on mahdollista, että Jeesus on itse rukoillut vastaavin sanoin.
Sanat kuvastavat sitä, mitä tuntevat ne ihmiset jotka evät kestä omaa kärsimystään. Jotka luulevat, että Jumala on hylännyt tai jotka ovat menettäneet lapsensa tai puolisonsa. He eivät ehkä näe ulospääsyä ja saattavat syyttää siitä Jumalaa tai vaikkapa onnekkaampia ihmisiä.
Jeesus yhdistyy tämän huudon myötä kaikkien kärsimykseen ja alkaa laskeutua kuoleman valtakuntaan. Kun hän astuu alas Tuonelaan, tiedämme, että Jumala on sielläkin läsnä. Psalmiin 61 liittyy toive: ”Maan ääristä minä huudan sinua, kun sydämeni nääntyy. Sinä viet minut turvaan kalliolle, josta en itse jaksaisi nousta”. Kun hautajaisten lopussa lauletaan ”In Paradisum,” siihenkin sisältyy toive ”Saattakoot enkelit sinut Paratiisiin”.
”Minun on jano!”
Jeesuksen viides sana ristillä kattaa fyysisen kärsimyksen lisäksi syvällisen hengellisen merkityksen: Hän janosi muutakin kuin vettä, vaikka ehkä ymmärrämme sen fyysisenä janona. Vastauksena pyyntöönsä Jeesukselle annettiin sienen avulla etikkaa.
Ihmiset yrittävät sammuttaa janonsa erilaisilla asioilla ymmärtämättä, että yhteys Jeesukseen ja kirkko voivat sammuttaa todellisen janon. ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan” (Joh. 4: 13-14). Monelle käy elämässä niin, että veden sijasta he saavat etikkaa.
Kristuksen kyljestä vuotanut veri kuvastaa eukaristiaa ja vesi kastetta. Nämä ovat kaksi elämän lähdettä, jotka meille lahjoitetaan sakramenttien muodossa. Vesi on rakkauden ja elämän lähde, joka ei koskaan ehdy: ”Christus fons vitae.”
”Se on täytetty”
Jeesuksen tie on nyt kuljettu päämäärään asti: Jeesus on tyhjentänyt itsensä antaakseen itsensä meille. Hän antoi henkensä, lahjoitti sen Jumalalle ihmisten takia. Krusifiksissa kuvataan Jeesus pää kallellaan, mikä tarkoittaa, että elämää virtaa ihmiselle. Meidän tehtävämme on pyrkiä vapautumaan rajoitteista, jotka estävät meitä olemasta yhteydessä Jumalaan.
Meidät on kutsuttu edistämään Kristuksen tekemiä pelastustekoja. Meidänkään kuolemamme ei ole ikuinen, koska Jeesus on jo suorittanut kaiken.
”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni”
Tämän huudahduksen myötä Jeesus kääntää vielä kerran katseensa Isänsä puoleen.
Kun jälleen tarkastelemme krusifiksia, ymmärrämme, että Jeesuksen käsien asento on symbolinen. Jeesus levittää kätensä ja syleilee ihmistä. Tähän liittyy palvonta, veljellisyys ja ihmisten palveleminen.
Rukouksessa ei tarvita sanoja, vaan hiljaisuuskin voi olla rukousta. Kuitenkin Jeesuksen viimeinen lause on myös tuttu Psalmista 31, joka luetaan Kompletoriumissa. Siinä annamme kaiken päivän aikana tapahtuneen ja myös itsemme takaisin Jumalalle. Näin teemme myös tämän elämän päättyessä. Psalmin 4 sanoin: ”Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua.”
Adoraatio
Retretissä vietetty adoraatio päättyi lauluun ”Missä rakkaus, siellä Jumala”. Kaunis hymni muistuttaa, että Jumalan läsnäolo ilmenee konkreettisesti siellä, missä on aitoa, uhrautuvaa rakkautta ja laupeudentyötä.
Meditaatio Jaakobin kirjeestä 1:16b-18
Suomessa ei vielä ole kevät, vaikka maaliskuinen lauantai olikin lämmin ja aurinkoinen. Vielä ei voi avata ikkunaa ja antaa kevään tulvia sisälle.
Emerituspiispa referoi saksan kielestä kääntämänsä professori Bernard Welten tekstin, joka mukailee Jaakobin kirjettä. Hän totesi, että kevät ja sen tuoma valo on aina uusi aloitus, joka osuu suoraan sydämeen. Hän totesi lisäksi, että ”ensimmäistä” pidetään erikoisuutena, olipa kysymyksessä ensimmäinen kevätpäivä tai ensimmäinen kevään kukkanen. Kevät viittaa Isään ja hänen loistoonsa, mutta puhuu myös siitä, että Isä on tahtonsa mukaan synnyttänyt meidät, jotta olisimme hänen kanssaan.
Jumala on keksinyt kevään ylipuhuakseen meidät huomaamaan piilevän hyvän siemenen kivien ja soran seasta. Tähän vaivaiseen maaperään on kätketty iloa ja valoa.
Emerituspiispamme päätti tämän hienon paastoretretin toteamalla, että aamun valo ja kevään loisto kutsuvat meitä ottamaan vastaan Jumalan sanan.
Kauniita sanoja suoraan sydämeen.
Christel Monni