Ajatellaan tällainen tilanne. Olet kirkossa, evankeliumiteksti on luettu, ja olet istunut alas kuuntelemaan, mitä pappi siitä sanoo. Huomaat ilahtuneena, että saatkin kuulla tuoreen ja jopa hiukan yllättävän tulkinnan tutusta tekstistä. Jokin puhuttelee sinua, resonoi sielussasi, ja koet, että tänään saarna ravitsee, lohduttaa ja jopa innostaa sinua.
Messun jälkeen juttelet tuttujen kanssa kirkkokahvilla. Kerrot, että pidit saarnasta ja oivalsit jotain. Kaikki ovat samaa mieltä, pappi puhui tänään hyvin. Sitten joku kysyy: Mitä pappi oikeastaan sanoikaan?
Hämmennyt kysymyksestä. Yrität miettiä, mikä asia se oikeastaan oli, joka sinua puhutteli. Haparoiden saat soperrettua jotain, mikä vain etäisesti tavoittaa oivalluksesi. Pian käy ilmi, että kukaan muukaan ei oikein muista, mistä pappi puhui ja mikä oli tuntunut niin osuvalta. Mutta todella osuva oli saarna kuitenkin ollut.
Kuullun ymmärtäminen, sen muistamisesta puhumattakaan, saattaa olla joskus heikkoa. Välillä saarnoja muistin virkistämiseksi julkaistaan netissä, mutta eikö postilla, eli saarnatekstien kokoelma ihan vanhanaikaisesti kirjana, voisi sekin olla hyvä olemassa?
Idea koota isä Stanin saarnoja kätevästi mukana kulkevaksi pieneksi hartauskirjaksi ei ollut mitenkään omaperäinen, onhan postilla tunnettu kirjallisuudenlaji. Kokoelman saarnoille on luonteenomaista, että ne ovat tiiviitä ja sisältävät yleensä jonkin harkitun ajatuksen ja tunnelman, joka tukee tuota ajatusta. Saarnat eivät ole kaunokirjallisuutta, mutta silti tämän kokoelman kohdalla mieleeni tulee termi ”keskeislyriikka”, joka tarkoittaa sellaista runoutta, jossa keskiössä on kertojaminän henkilökohtainen kokemus, tunne tai ajatus. Isä Stanin saarnat eivät ole runoutta, mutta jokin läsnäolo niistä välittyy. Se syntyy sanavalinnoista, tekstin sävystä, lauseiden rytmistä.
Jumalan suudelma on tarkoitettu selailtavaksi vuoden varrella. Tekstit ovat mietiskelyjä, joita isä Stan on valmistellut seurakuntalaisille auttaakseen heitä kohtaamaan Jumalan. Ne on jaksoteltu kirkkovuoden mukaan ja luvut on eroteltu toisistaan isä Stanin maalaamilla ikoneilla. Hän itse toteaa, että kirja on kertomus hänen kasvustaan saarnaajana ja teologina, mutta myös tarina hänen suhteestaan suomen kieleen ja sen oppimiseen. Ensimmäisten saarnojen kirjoittaminen vei häneltä viikon, suuren määrän sanakirjoja ja kielioppiteoksia.
Isä Stan kutsuu meitä lukemaan näitä tekstejä yhdessä Raamatun tekstien kanssa, niin että ne olisivat meille kutsu syvempään mietiskelyyn. Saarna on katolisessa kirkossa hetkellinen pysähdys Jumalan sanan rikkauden äärellä, mutta myös kehotus ottaa tämä sana sydämeen ja viedä se mukana kotiin. Kristillinen usko ei ole kirjauskonto, se on Jumalan Sanan uskontoa, Sanan joka ei ole ”kirjoitetun, mykän sanan, vaan ihmiseksi tulleen, elävän Sanan uskontoa”, kirjoittaa pyhä Bernard Clairvauxlainen (vrt. KKK 108). Pyhän Bernardin ajatuksista kirjan nimikin on saanut inspiraationsa. Suhteemme Jumalaan on kutsuttu olemaan läheinen, hellä ja syvästi henkilökohtainen. Rukous ja adoraatio eivät ole vain sanoja tai ajatuksia, vaan joskus hiljaista Jumalan läheisyyttä, joka muistuttaa ihmisten välistä suudelmaa – rakkauden, luottamuksen ja intiimin yhteyden merkkiä.
Kirjan voi ostaa suoraan isä Stanislawilta, tilata kustantajan verkkokaupasta tai hakea äskettäin avatusta Katolisesta kirjakaupasta. Voit myös pyytää omaa kirjastoasi tilaamaan teoksen kokoelmiinsa, kuten muutakin katolista kirjallisuutta, jotta kaikilla olisi mahdollisuus saada sitä käsiinsä. Kirja on tarkoitettu rukouksen ja mietiskelyn tueksi, siinä on mukana satiininen kirjanmerkkinauha, jonka voi aina laittaa kohtaan, jota on viimeksi lukenut. Kirjan on kustantanut pieni ja ketterä katolinen Hemmingus Oy.
Kirsti Ellilä