Helmikuun viimeisinä päivinä saapui Suomeen suruviesti: monissa maamme katolisissa seurakunnissa 50 vuoden ajan työskennellyt isä Frans Voss SCJ oli kuollut 26.2.2025 Canisius Wilhelmin sairaalassa Nijmegenissä Hollannissa.
Isä Frans syntyi 3.9.1935 Amsterdamissa ja vietti varhaislapsuutensa maailmanhistorian hirveimpiin kuuluvana aikakautena miehitetyssä maassa toisen maailmansodan riehuessa ympärillä. Lapsena Frans sairasteli paljon, mutta vahvan vastustuskykynsä ja ilmeisen lujan luoteensa avulla hän selviytyi lastentaudeista. Kuntouduttaan hänestä tuli Pyhän Nikolauksen lukion oppilas, ja koulumatkat toiselle puolelle kaupunkia sujuivat reippaasti pyöräillen. Koulu oli Jeesuksen Pyhän sydämen sääntökunnan ylläpitämä. Frans valitsi kaukonäköisesti kielilinjan, joka soveltui hyvin hänen tulevalle pappisuralleen.
Kouluaikana hänestä tuli kirkon akoluutti eli alemman vihkimyksen saanut messupalvelija. Pappiskutsumus heräsi vähitellen adoraation eli eukaristian sakramentin palvonnan yhteydessä. Opettajat olivat veljeskunnan pappeja ja heidän toimintansa tuli tutuksi koulussa. Heidän elämänperustansa oli Kristus, ja siihen perustaan tutustuminen antoi Fransille suunnan.
Frans Voss aloitti 19-vuotiaana opiskelun Jeesuksen pyhän sydämen veljeskunnan seminaarissa Aspenissa ja liittyi seuraavana vuonna veljeskuntaan. Ikuiset lupaukset hän antoi pyhän ruusukon juhlapäivänä lokakuussa 1960 ja papiksi hänet vihittiin 18.12.1960 veljeskunnan seminaarin kappelissa. Papiksi vihkimisen yhteydessä sai toivoa, miten ja missä haluaisi palvella kirkkoa ottaen huomioon papiston tarpeet eri puolilla maailmaa. Isä Frans oli valmis lähtemän sinne, missä häntä tarvittiin, mutta kävi ilmi, että hänen terveydentilansa huomioon ottaen mahdollisia maita olisivat vain Suomi ja Kanada.
Ensimmäisenä tehtävänään pappina isä Frans toimi poikien seminaarin alaluokan opettajana. Samalla hän opiskeli saksaa ja toimi viikonloppuisin lähiseurakunnissa. Nimitys Suomeen tapahtui vähän sen jälkeen, kun Helsinkiin oli nimitetty uusi piispa Paul Verschuren SCJ.
Isä Frans saapui maahamme 1965. Edeltä käsin hän oli miettinyt paljon sitä, minkälaiseen maahan hän oikeastaan oli tulossa. Maa oli kulttuurisesti kehittynyt ja asukkaat olivat kristittyjä, 90 prosenttia kastettuja. Mitä häneltä odotettiin? Tuliko hän maahan neuvonantajana, jonka yhtenä työnä oli tehdä katolista kirkkoa tunnetuksi ja saada kristityt yhteen? Läheiset olivat saattamassa, kun hän elokuussa astui rahtilaivaan Amsterdamissa. Laiva saapui kahden päivän matkan jälkeen kesäyön valossa hohtavaan Eteläsatamaan, jonne häntä tuli aamulla vastaanottamaan yleisvikaari isä Jacobus Reinders SCJ. Yhdessä he menivät Pyhän Henrikin kirkkoon, ja isä Frans jäi asumaan katedraaliseurakunnan pappilaan.
Isä Fransin Suomeen tulon aika on jäänyt katolisen kirkon historiaan muutosten ja uudistusten aikana. Vatikaanin II kirkolliskokous oli juuri päättymässä ja sen laatimia asiakirjoja lähetettiin hiippakuntiin eri puolille maailmaa, myös Suomeen. Asiakirjojen mukaiset uudistukset eivät yksin pitäneet isä Fransia kiireisenä, sillä samalla hän aloitti kotoutumisen maahan, sen kieleen ja kulttuuriin. Hän opiskeli uutta kieltä ”kaksin käsin”, toisessa kädessä Raamattu ja toisessa kirkolliskokouksen suomennettuja asiakirjoja.
Vuoden kuluttua isä Frans sai siirron Turkuun, jossa hän jatkoi kieliopintojaan ja auttoi seurakunnassa isä Jan Snidersin SCJ toimiessa kirkkoherrana. Tuona vuonna Turun uusi katolinen kirkko ja seurakuntakeskus vihittiin juhlallisin menoin.
1968 isä Frans määrättiin työhön Jyväskylään Pyhän Olavin seurakuntaan, jossa hän toimi kappalaisena neljä vuotta. Kirkkoherrana toimi isä Wim Slegers SCJ. Pyhän sydämen sisaret Helsingin Marian seurakunnasta tulivat Jyväskylään pitämään leikkikoulua. Seurakuntalaiset asuivat hajallaan kaukana toisistaan, joten puhuttiin ”mahdottoman diasporasta” jopa 2000 kilometrin pituisten Lappiin, eteläiseen Karjalaan ja Kymenlaaksoon seurakuntalaisten luo suuntautuneiden papin matkojen vuoksi.
Lasten yhteistä uskonnonopetusta ruvettiin 1971 suunnittelemaan Helsingissä ja isä Fransia tarvittiin mukaan työhön. Tuohon aikaan isä Frans opetti myös uskontoa saksalaisessa koulussa ja piti saksankielisiä messuja.
Vuonna 1981 Frans Voss siirtyi kirkkoherraksi Turun Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakuntaan, jossa hän työskenteli vuoteen 1992 asti. Työ oli monipuolista ja kiinnostavaa. Seurakuntaan oli tulossa muutoksia, sillä hollantilaiset sisaret olivat lähdössä pois Suomesta. Piispa Verschuren etsi sisarkuntaa, joka olisi kiinnostunut tulemaan maahamme. Sellainen löytyikin, kun Pyhimmän Vapahtajan pyhän Birgitan sääntökunnan ruotsalaisen haaran sisaret olivat valmiita palaamaan Suomeen, josta he olivat keskiajalla reformaation vuoksi joutuneet poistumaan. Sisaret saapuivat 1986 ja isä Frans oli heitä vastaanottamassa.
Merkittävimpiä tapahtumia isä Fransin Turun aikana oli paavin vierailu. Paavi Johannes Paavali II saapui Pohjoismaihin suuntautuneella matkallaan Suomeen kesällä 1989 ja vieraili muun ohjelmansa ohessa Turun katolisessa kirkossa rukoillen seurakuntalaisten kanssa.
Jeesuksen pyhän sydämen sääntökunnan regionaalina eli alueen esimiehenä isä Frans sai enemmän vastuuta julkisemmissa tehtävissä. Se tarkoitti pappien valintaa yhdessä piispan kanssa, kansanvälistä avautumista ja matkoja kokouksiin esimerkiksi Roomaan, Puolaan, Englantiin ja Brasiliaan. Isä Frans oli mukana hankkimassa sääntökunnalle omaa huoneistoa Mäntytieltä Pyhän Marian kirkon vierestä, jonne hänen lisäkseen tuli asumaan myös isä Wim Slegers.
Vuosina 1998 –2002 Frans palasi Pyhän Olavin seurakuntaan, tällä kertaa kirkkoherraksi. Loppiaisaattona 2001 Pyhän Olavin kirkko oli täynnä seurakuntalaisia ja vieraita Hollannista saakka, sillä silloin vietettiin isä Frans papiksivihkimisen 40-vuotisjuhlaa.
Palattuaan Helsinkiin isä Frans vietti messuja karmeliittasisarten luona ja toimi heidän rippi-isänään. Samoin hän toimi Rakkauden lähetyssisarten rippi-isänä. Hän toimi papillisissa tehtävissä seniorien klubissa Pyhän Marian kirkossa ja fransiskaanimaallikoiden kokoontumisissa. Hänelle kuuluivat Pyhän sydämen maallikoiden moderaattorin tehtävät ja hän oli pappina myös kahdesti kuukaudessa kokoontuneessa afrikkalaisten seurakuntalaisten karismaattisessa ryhmässä.
Isä Frans piti puoli vuotta sapattivapaata vuosina 1993 –1994. Se tarkoitti matkaa Yhdysvaltoihin Millwaukeen lähellä sijaitsevaan veljeskunnan teologiseen opintokeskukseen, jossa oli opiskelemassa paljon eri maista tulleita pappeja ja veljiä. Isä Fransin mielestä tuo Hales Corners -keskus voi antaa paljon sellaiselle papille, joka työskentelee Suomen kaltaisessa diasporassa.
Ekumenia oli isä Fransille hänen uransa aikana kiinnostavaa ja tärkeää. Hän solmi yhteyksiä eri kirkkokuntiin paikkakunnilla, joissa oli työssä. Tärkeä tapahtuma oli tammikuussa järjestettävä ekumeeninen pyhiinvaellus Roomaan. Isä Frans osallistui siihen 2004 yhdessä piispa Józef Wróbelin SCJ kanssa. Mukana olivat edustajat myös evankelisluterilaisesta kirkosta.
Monet muistavat kiitollisina isä Fransia viikonlopun tai viikon kestäneiden retrettien ohjaajana. Hän paneutui tehtäväänsä syvällisesti kulloinkin käsillä olleen hengellisen teeman mukaan. Matkapappina ja hengellisenä ohjaajana hän oli monilla pyhiinvaelluksilla, jotka suuntautuivat kuuluisiin kohteisiin, kuten Neitsyt Marian ilmestymispaikoille Ranskan Lourdesiin ja Portugalin Fatimaan sekä Espanjaan Pyhän Jeesuksen Teresan ja pyhän Ristin Johanneksen vaikuttamisseuduille.
Kesällä 2015 ilmestyneessä Fides-lehdessä oli uutinen: isä Frans Voss lähtee eläkkeelle ja palaa kotimaahansa Hollantiin. Moni tunsi sydämessään haikeutta elämäntyönsä Suomessa tehneen rakastetun papin jättäessä maamme ja monet ystävänsä täällä. Isä Frans sairasteli Hollannissa jonkin verran, mutta sai nauttia levollisista eläkepäivistä 10 vuoden ajan kuolemaansa saakka.
Me emme unohda sinua, isä Frans. Lepää Herran ikuisessa rauhassa.
Elina Grönlund, Obl. OSSS