Paavi Leon apostolisesta kirjeestä Toivon uusien karttojen suunnitteleminen, joka koskee dokumenttia Gravissimum Educationis, luemme, että Vatikaanin II kirkolliskokous muistuttaa kirkkoa siitä, että evankeliointi tapahtuu myös kasvatuksen ja opetuksen kautta. Kun kasvattajien yhteisöt käyttävät Kristuksen sanaa, he itse uudistuvat ja heistä tulee siltojen rakentajia. Evankeliumi on aina ajankohtainen ja tuore: ”Jumalan sana uudistaa kaikki” (Ap. t. 21:5). Kasvatus on kirkon missio, jossa Pyhä Henki toimii.
Kasvatuksen keskipisteenä on ihminen, ja hänen kasvatuksensa ja opetuksensa tapahtuvat suhteessa muihin ihmisiin ja Jumalaan. Kasvatuksen paikka on yhteisö. ”Ei kukaan kasvata yksin. Kasvatuksen yhteisö olemme me: opettajat, oppilaat, muu henkilökunta, perhe, sielunhoitajat ja koko yhteiskunta, joka osallistuu elämän vaalimiseen.” Kuitenkin perhe on ensimmäinen ihmisyyden koulu, ja kaikki muut toimivat yhteistyössä perheen kanssa ja tukevat sitä. Kasvatus tarkoittaa toivoa ja panostamista tulevaisuuteen.
Jokaisella ajalla on omat ominaisuutensa, haasteensa ja tarpeensa, jotka täytyy ottaa huomioon. Kasvatuksen ja opetuksen tulisi kuitenkin aina olla kokonaisvaltaista: on otettava huomioon ihmisen ruumiillinen, fyysinen, psyykkinen, älyllinen ja henkinen kehitys, jossa on myös paikka uskonnolle, kulttuurille ja elämälle. Katolinen koulu on tähän sopiva paikka.
Nykyajassa, joka on kriisien ja sotien aikaa, paavi Leo kutsuu meitä kaikkia yleiseen veljeyteen, jota voidaan saavuttaa muun muassa kasvatuksen ja opetuksen kautta. Hän kirjoittaa: ”Kasvatus ja opetus ovat aina olleet yksi korkeimmista kristillisen rakkauden muodoista.” Kirkko itse on meille ”Äitinä ja opettajana”.
Kasvatus ja opetus ovat yliaikainen tehtävä. On tärkeää, että kunnioitamme menneiden sukupolvien saavutuksia ja liitämme oman panoksemme tähän ketjuun. Näin kasvatus siirtyy sukupolvelta toiselle, askel kerrallaan. Monissa lähteissä on esitetty, että Suomessa perustetaan ensimmäinen katolinen koulu. Haluaisin oikaista tämän käsityksen ja tuoda esiin kirkkomme pitkän opetus- ja kasvatusperinteen, joka ulottuu jo 1200-luvulle.
Turun katedraalikoulun 750 vuotta
Tänä vuonna Suomen vanhin koulu, Turun katedraalikoulu, viettää 750-vuotisjuhlaa. Jo vuonna 1276 dominikaaniveljet Turun katedraalikapitulissa päättivät koulun perustamisesta. Koulu palveli ennen kaikkea pappien ja virkamiesten koulutusta. Lahjakkaimmat nuoret lähtivät jatko-opintoihin ulkomaisiin yliopistoihin, sillä Suomessa sellaisia ei ollut.
Tietoa keskiajan koulusta on vähän, mutta vielä 1400-luvulla mainitaan Raumalla perustettu fransiskaaniluostarin koulu.
Reformaatio muutti kaiken, ja katolisen kirkon toiminta lopetettiin. Luostarit suljettiin. Katedraalikoulu siirtyi luterilaisen kirkon alaisuuteen. Näin vuosina 1539–1548 koulun opettajana ja rehtorina toimi Mikael Agricola. Vuonna 1872 koulu valtiollistettiin, ja vuodesta 1976 se siirtyi Turun kaupungin alaisuuteen. Nykyään se on ruotsinkielinen lukio.
Vuonna 1276 katolisen kirkon perustaman katedraalikoulun merkitys on suuri: oppilaiden hengellisen kehityksen lisäksi koulu loi perustan suomalaiselle sivistykselle ja koulutusjärjestelmälle. Se antoi mahdollisuuden oppimiseen ja tulevaisuuteen sekä loi perustaa sekä Åbo Akademille että Helsingin yliopistolle.
Helsingin katolinen saksalais–venäläinen koulu ja orpokoti
Kun Suomi siirtyi Venäjän vallan alle, katolisen kirkon asema Suomessa muuttui jonkin verran. Vuonna 1812 keisari Aleksanteri I antoi asetuksen, joka mahdollisti katolisen kirkon toiminnan elvyttämisen. Näin 1800-luvun puolivälissä Suomessa olevat ulkomaalaiset katolilaiset saivat oman seurakunnan ja vuonna 1860 oman kirkon – Pyhän Henrikin kirkon.
Vuodesta 1868 isä Funcke suunnitteli saksalaista koulua, jota kutsuttiin Helsingin katoliseksi saksalais-venäläiseksi kouluksi. Koulun yhteyteen perustettiin vuonna 1869 katolinen orpokoti, jossa oli saksalaisia ja slaavilaisia lapsia. Vuonna 1872 koulu ja lastenkoti siirrettiin vuokratiloista kirkon omistamaan kiinteistöön osoitteeseen Saunakatu 6–8. Sekä koulu että orpokoti toimivat keisarillisen hallituksen tuella sekä Baijerista saadun Ludwigin lähetysyhdistyksen avustuksilla.
Vuosina 1877–1882 koulussa työskentelivät saksalaiset katariinasisaret. Tietojen mukaan koulussa oli tuolloin jopa 60 oppilasta: katolisten lasten lisäksi myös luterilaisia ja ortodokseja. Opetus oli saksankielistä, mutta opetettiin myös ruotsia ja venäjää sekä yläasteella ranskaa. Luonnollisesti opetettiin uskontoa, ja lasten kanssa rukoiltiin ruusukkoa ja iltarukousta. Kirkossa lapset lauloivat saksan- ja latinankielisiä lauluja.
Finlandia Catholica -teoksessa muistetaan: ”Lasten laulu houkutteli messuun välinpitämättömiä katolilaisia ja muitakin uskovia. Koulussa harjoiteltiin suomalaisia ja venäläisiä lauluja, joita opettaja säesti viululla ja urkuharmonilla. Oli myös aikaa lepoon. Koulun jälkeen sisaret ja sisäoppilaat kävivät Kaivopuistossa ja rantakalliolla. Talvella lasketeltiin mäkeä, luisteltiin ja hiihdettiin. Kevätjuhla vietettiin retkellä höyrylaivalla.”
Sisarten työ sekä koulu ja orpokoti näyttivät menestyvän hyvin, kunnes keisari Aleksanteri II:n kuoleman ja monien erimielisyyksien jälkeen koulun tuki lopetettiin. Rahan puutteen vuoksi sisäoppilaiden piti palata koteihinsa. ”Lasten laulu lakkasi, kirkossa käynti väheni ja toiminta laimeni. Monet jäivät ilman ohjausta, kun pastori lähti Saksaan ja katariinasisaret lähtivät Braunsbergiin maaliskuussa 1882.”
Ranskalaisten sisarten koulu
Koska monien italialaisten ja puolalaisten perheiden lapsilla oli kielivaikeuksia eivätkä he selviytyneet riittävän hyvin suomalaisessa kansakoulussa, Pyhän Henrikin kirkon kirkkoherra Wilfrid von Christierson perusti marraskuussa 1907 seurakunnan koulun kirkoherran asuntoon Pietarinkadulla auttaakseen näitä lapsia.
Huhtikuussa 1908 kouluun saapui muutamia fransiskaanisisaria Belgiasta Nechinistä. He olivat joutuneet lähtemään Ranskasta. Koulu oli ruotsinkielinen, ja sitä tuettiin taloudellisesti pienellä avustuksella Uskon levittämisen organisaatiolta.
Myöhemmin koulu siirrettiin Merikadulle numeroon 1 ja sen jälkeen yliopistolta vuokrattuihin tiloihin osoitteeseen Vironkatu 3, missä avattiin myös kappeli. Koulussa oli 27 oppilasta, ja sisaret huolehtivat lisäksi lastenkodista ja pienestä lastentarhasta.
Valitettavasti viranomaisten epäilyt kirkkoa ja ulkomaalaisia kohtaan lisääntyivät. Venäläiset miliisit tunkeutuivat tarkastamaan koulua ja sisarten asuntoa, mikä johti sisarten lähtöön Suomesta syksyllä 1911. Koulu toimi vielä muutaman kuukauden kirkkoherra ja vapaaehtoisten voimin. Yritettiin löytää uusia sisaria jatkamaan koulun, lastenkodin ja lastentarhan toimintaa, mutta ensimmäinen maailmansota teki nämä suunnitelmat tyhjiksi.
Merentähti – ensimmäinen Stella Maris
Kun keisari Nikolai II antoi vuonna 1905 uskonnonvapausjulistuksen, ursuliinisisar Ursula Ledóchowska lähti vuonna 1907 Puolasta Venäjälle ottaakseen hoitoonsa Pietarissa Pyhän Katariinan seurakunnan sisäoppilaitoksen ja gymnaasin, eli keskikoulun.
Koska monet tytöt kärsivät Pietarin kosteasta ilmastosta, kesällä 1908 äiti Ursula lähti nuorten kanssa Suomeen, Karjalan kannakselle, jotta he saisivat edes muutaman viikon vuodessa hengittää puhdasta ilmaa, joka vahvistaisi heidän terveyttään. Samana vuonna hän osti Sortavalan lähistöltä useita hehtaareja maata sekä suuren talon, johon perusti ympärivuotisesti toimivan asuntolan ja koulun sekä pienen luostarin.
Siellä sisaret saattoivat toimia vapaammin kuin Pietarissa, missä uskonnollinen toiminta oli tarkasti valvottua. Paikka annettiin Neitsyt Marian suojeluun ja nimeksi Stella Maris – Merentähti. Meren rannalle pystytettiin Neitsyt Marian patsas, joka oli koko alueen toiseksi tärkein paikka kappelin jälkeen.
Ensimmäiset oppilaat muuttivat Stella Marikseen syksyllä 1910. Koulu oli Venäjän opetusministeriön alainen, mutta ei saanut valtiolta taloudellista tukea. Viimeisenä toimintavuotenaan, vuonna 1913, koulussa oli kuusi luokkaa. Opetustaso oli korkea, ja Pietarissa suoritettujen kokeiden tulokset olivat erinomaiset.
Opetus oli venäjän kielellä, mutta sen ohella opiskeltiin salaa puolaa ja puolalaista kirjallisuutta; puolan kieli oli kielletty, koska maata yritettiin venäläistää.
Nuorten kasvatuksessa otettiin huomioon kokonaisvaltainen kehitys. Aikaa oli opiskelulle, ulkoilulle, voimistelulle, tanssille, teatterille, retkeilylle ja talvisin luistelulle. Nuorille opetettiin myös vastuuta lähiympäristöstä: he vierailivat lähialueen asukkaiden luona ja ompelivat vaatteita joululahjaksi seudun lapsille. Samalla opetettiin työn arvokkuutta sekä yhteistyötä muiden kanssa.
Äiti Ursula kiinnitti erityistä huomiota nuorten ja aikuisten hengelliseen elämään. Päivittäin rukoiltiin yhdessä kappelissa, ja jokainen päivä päättyi pyhän sakramentin siunaukseen. Hän järjesti retrettejä sisarille, opettajille ja tytöille sekä kutsui Jeesuksen Pyhän Sydämen veljeskunnan pappeja, jotta pyhään messuun ja sakramentteihin olisi mahdollista osallistua.
Venäjän hallitusta häiritsi kuitenkin ulkomaalaisten lähetystyö Suomessa. Papit karkotettiin muutama päivä ennen pääsiäistä vuonna 1911. Heidän tilalleen tuli Viipurista kirkkoherra Adolf Carling, joka kävi Merentähdessä pitämässä pyhää messua ja ottamassa vastaan rippejä.
Samoihin aikoihin venäläiset lehdet hyökkäsivät Ursula Ledóchowskaa vastaan ja väittivät hänen olevan Rooman ja Itävallan vakooja. Kesällä 1914 liikkui huhuja tulevasta ensimmäisestä maailmansodasta. Ursulan, joka oli Puolan kansalainen mutta jolla oli itävaltalainen passi, oli pakko poistua Venäjältä. Koulun toiminta oli lopetettava, ja tyttöjen oli palattava koteihinsa.
Pyhän Sydämen sisaret ja Pyhän Marian koulu, lastentarha ja lastenkoti
Vuonna 1924 Hollannista Helsinkiin saapuivat Pyhän Sydämen sisaret, jotka asettuivat asumaan Albertinkadulle 36. Sisaret ryhtyivät heti opiskelemaan suomea ja ruotsia, jotta voisivat syyskuusta 1924 alkaen pitää koulua, joka sai nimekseen Pyhän Marian koulu.
Katolisen koulun voi tunnistaa hyvin siitä, että krusifikseja voidaan pitää esillä niin luokissa, käytävillä kuin vaikka liikuntasalissakin.
Aluksi opetus tapahtui sisarten olohuoneessa, ja opetuskieli oli ruotsi. Myöhemmin opetettiin myös suomea ja englantia. Koulun rehtorina toimi isä Hartwijk, joka opetti uskontoa ja laulua. Oppilasmäärä kasvoi, ja osa lapsista asui sisarten luona. Näin syntyi luonnollisesti tammikuussa 1925 lastenkoti.
Vuonna 1930 koulu, lastenkoti ja sisaret muuttivat tilavampaan rakennukseen osoitteeseen Edelfeltintie 14, jossa oli tilaa myös kappelille ja vastaperustetulle lastentarhalle. Kappelissa oli pieniä jakkaroita, joilla lapset rukoilivat päivittäin. Taloa kutsuttiin piispantaloksi, koska piispa asui siellä jonkin aikaa.
Rakennuksessa oli myös niin sanottu piispa Hemingin kirjasto, johon kuului noin 800 katolista kirjaa, joita sekä lapset että aikuiset käyttivät ahkerasti.
Vuonna 1932 koulu sai opetusministeriön virallisen luvan. Opetusohjelma oli sama kuin muissa suomenkielisissä kouluissa. Oppilaita oli noin 40: kolme valmistavaa luokkaa ja viisi keskikoululuokkaa. Opetus oli luonteeltaan yksilöllistä, ja keskikoulun jälkeen oppilaat saattoivat siirtyä valtion lukioihin.
Syksyllä 1939 Pyhän Marian koulun ja lastentarhan toiminta alkoi normaalisti, mutta pian vaikea poliittinen tilanne keskeytti sen. Kun sodan uhka kasvoi, sisarten pääluostarista annettiin määräys, että kaikkien hollantilaisten sisarten oli palattava kotimaahansa. Näin sisaret lähtivät Suomesta perjantaina 12. marraskuuta 1939.
Helsinkiin jäi vain suomalainen sisar Sofia, joka huolehti sodan aikana lastenkodin lapsista yhdessä Kalleimman Veren sisarten kanssa.
Pyhän Sydämen sisaret palasivat Suomeen sodan jälkeen vuonna 1946 ja ottivat jälleen vastuulleen lastenkodin ja lastentarhan, mutta koulua ei enää avattu.
Pyhän Marian lastentarha muutti sodan jälkeen useita kertoja, kunnes se vuonna 1959 siirtyi Pyhän Henrikin katedraalin läheisyyteen osoitteeseen Puistokatu 1 A. Lastentarha toimii siellä edelleen ja on hyvin suosittu. Vuodesta 1985 sitä ovat hoitaneet ursuliinisisaret.
Kasvatus tapahtuu kristillisten arvojen pohjalta, ja lastentarhan monikulttuurinen ympäristö opettaa luonnollisesti sekä lapsille että aikuisille erilaisuuden hyväksymistä, suvaitsevaisuutta ja keskinäistä veljeyttä. Lastentarhassa opetetaan lapsille myös englannin kieltä, järjestetään esikouluopetusta ja vietetään kirkkovuoden juhlia.
Kalleimman Veren sisaret ja The English School
Vuonna 1945 perustettiin Helsingissä The English School. Koulusta huolehtivat Kalleimman Veren sisaret, jotka olivat saapuneet Suomeen jo ennen sotaa.
Kalleimman Veren sisar Mary Vénard (1923–2025) oli tuhansille suomalaisille ja virolaisille lapsille ja nuorille todellinen esimerkki ja tunnustettu opettaja.
Koulu kasvoi nopeasti, ja vuonna 1952 valmistui uusi rakennus Meilahteen. Oppilaita oli parhaimmillaan noin 400. Oppilaista suuri osa oli suomalaisia luterilaisia, mutta noin 10 prosenttia oli ulkomaalaisten perheiden lapsia, jotka yleensä olivat katolilaisia. Opettajia oli 27, joista kymmenen englanninkielisiä.
Vuosina 1960–1973 koulun yhteydessä toimi Englantilainen liikealan koulu (The English Secretary College), joka oli hyvin suosittu kaksivuotinen koulutus. Sieltä valmistui satoja diplomisihteereitä. Toiminta jouduttiin lopettamaan tilan, henkilökunnan ja kustannusten vuoksi.
Englantilaisen koulun johtokunnan puheenjohtajina toimivat piispa Cobben (1945–1967) ja myöhemmin piispa Verschuren. Molempien panos koulun kehitykselle oli ratkaiseva.
Sisarten aikana koulu oli tiiviissä yhteistyössä Pyhän Marian seurakunnan kanssa. Koulun tiloissa vietettiin sunnuntaisin pyhää messua, kunnes Pyhän Marian kirkko rakennettiin. Kerran kuukaudessa järjestettiin katolisille lapsille ja nuorille uskonnonopetusta, ja lisäksi pidettiin seurakunnallisia juhlia.
Vuonna 1996 sisaret poistuivat koulusta, ja se siirtyi säätiön hallintaan. Nykyään koulussa on yli 700 oppilasta esikoulusta peruskouluun ja lukioon saakka.
Kun puhumme The English Schoolista, emme voi unohtaa sisar Mary Venardia CPPS, joka teki pitkän elämäntyön lasten ja nuorten kasvatuksen parissa. Hän jätti satojen, ellei tuhansien ihmisten sydämiin lämpimän muiston tiedon, taidon ja Jumalan rakkauden välittäjänä. Hän lähti Suomesta vasta satavuotiaana.
Nyt on aika kiittää kaikkia niitä, jotka vuosisatojen aikana ovat osallistuneet evankeliointiin kasvatuksen ja opetuksen kautta: opettajia, kasvattajia, maallikoita, tukijoita ja vanhempia. Kasvatusympäristö olemme me kaikki, ja yhdessä Kristuksen kanssa katsomme luottavaisina tulevaisuuteen. Haluamme yhdessä rakentaa Jumalan valtakuntaa.
Sisar Barbara Ogieniewska SJK
Artikkelikuva:
Pyhän Marian koulu toimi vuodesta 1930 alkaen osoitteessa Edelfeltintie 14, joka on nykyisen piispantalon vieressä. Koulussa opettivat hollantilaiset Pyhän Sydämen sisaret. Kuvassa näkyy myös koulun rehtori, isä Henrik Hartwijk SCJ.
Lähteet:
- Finlandia Catholica
- Yläkoulun katolinen uskonto
- Paavi Leon apostolinen kirje kasvatuksesta ja opetuksesta
.
Uusi katolinen koulu:
Ole osa katolisen koulutuksen jatkumoa!
Englantilaisen koulun katolisen vaiheen jälkeen Suomessa ei ole ollut katolista koulutoimintaa. Nyt tilanne kuitenkin vihdoin muuttuu, kun Helsingin katolinen koulu avaa ovensa tulevana syksynä. Opetus on suomen kielellä ja maksutonta. Ilmoittautumisia otetaan vielä vastaan: koulu.katolinen.fi (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).
Fides