Psykoterapia – totuuden viisaus
Hengellistä opettajaa pyydettiin kerran luonnehtimaan nykypäivän ihmistä. Opettaja vastasi epäröimättä: ihmiset tietävät yhä enemmän koneista, laitteista ja ohjelmista, mutta yhä vähemmän itsestään. Opettaja jatkoi: kaikista universumin miljoonista ihmeistä ihminen on ihmeellisin.
Psykoterapia ei ole nykyajan uusi keksintö tai hoitomuoto. Viitteitä psykoterapeuttiseen toimintaan ja ajattelutapaan on löydettävissä jo Raamatusta. Evankeliumit kuvailevat selkeästi, että Jeesus itse oli taitava terapeutti. Hän oivalsi mitä ihmiset ajattelivat.
Jeesus tiesi, että useimmat ihmiset tarvitsevat suuren haasteen; useimmiten kriisin pyrkiessään muutokseen. Kriisi voi olla läheisen sairastuminen, kuolema, avioero, työttömyys tai muu vakava elämäntilanne. Kriisi voi johtaa kuitenkin muutokseen. Jeesus kutsui ihmisiä muuttumaan mielen muutosprosessin kautta. Hän asetti vaatimuksia ihmisen omalle tahdolle muuttua. Ihmisen tulee tahtoa muutosta, hänen on sitouduttava muutosprosessiin. Myös neljännellä vuosisadalla eläneet erämaaisät ja -äidit olivat tietoisia ihmismielen liikkeistä. Samat asiat, joista psykoanalyysin isänä tunnettu Sigmund Freud myöhemmin puhui, olivat myös heidän tiedossaan. He olivat monessa mielessä oman aikansa psykoterapeutteja. Filokaliaa, kokoelmaa pyhien kilvoittelijaisien kirjoituksia lukiessa ei voi välttyä tältä mielikuvalta.
Psykoterapiasuuntauksia on useita. Psykoterapiassa potilaan on aina lopetettava toisten ihmisten tai olosuhteiden syyttely ja otettava vastuu elämästään ja elämänsä suunnasta. Vaatii rohkeutta kohdata oma itsensä. Usein on helpompaa etsiä vaikeaan tilanteeseen syitä itsensä ulkopuolelta ja muista ihmisistä. Muutos tapahtuu vastuun ottamisen kautta hitaasti kasvaen, sisäisesti uudistuen ja vakuuttuen. Terapian tavoitteena on lopettaa puolustautuminen, että voisimme kohdata itsemme ja toisemme avoimesti ja lämpimästi.
Kerran keskipäivän helteen turvin nainen tuli hakemaan vettä Sykarin kaivolle. Hän häpesi itseään ja elämäänsä. Jeesus sanoi naiselle: mene äläkä enää syntiä tee! Se tarkoittaa: muuta elämäsi suunta ja lopeta tuhoon johtava käyttäytyminen, älä jatka enää samaa vanhaa elämäntyyliä!
Psykoterapia on psyykkisten kriisien tai häiriöiden legitimoitu hoitomuoto. Se on hoitomuoto, joka pyrkii poistamaan kärsimystä paneutumalla sen syihin. Psykoterapia on aina ammatillista toimintaa, joka edellyttää koulutusta. Se on myös uskonnollisesti ja ideologisesti neutraalia. Tarkoituksena on auttaa potilasta kohtaamaan elämänsä totuudet ja luopumaan erilaisista elämänvalheista. Terapiassa luodaan ilmapiiri, jossa potilas voi vapaasti muistella ja tutkia elämänkaarensa tapahtumakulkuja. Psykoterapia valitaan aina tietoisesti. Se aloitetaan ja lopetetaan potilaan ja psykoterapeutin välisen sopimuksen mukaan. Sekä potilas että terapeutti sitoutuvat hoitojaksoon ja säännöt määritellään etukäteen.
Ihmiset hakeutuvat psykoterapiaan monista eri syistä. Viimeisten vuosien aikana lähetteiden määrä on nopeasti lisääntynyt. Psykoterapiaan hakeutuva ihminen on kuin jäävuori. Hän on tietoinen joistakin ongelmistaan, jotka haittaavat tai tekevät elämän vaikeaksi. Mutta siinä ei ole vielä kaikki.
Lisää syitä ja syy-yhteyksiä, torjuttuja tunteita ja pelkoja paljastuu enemmän pinnan alta. Erityisesti nuoret kärsivät masennuksesta, ahdistuksesta, syömisongelmista, identiteettiin liittyvistä ongelmista ja monista muista oireista. Ahdistus on kuitenkin psykoterapian palvelija, joka vie prosessia eteenpäin. Hyvä asia on, että todella monet saavat apua ja pääsevät suotuisasti eteenpäin elämässään.
Tutkimuksessa on viimeisten vuosikymmenien aikana kiinnitetty paljon huomiota lapsen varhaisimpiin suhteisiin häntä ympäröiviin hoitajiin ja läheisiin ihmisiin. Varhaiset ihmissuhteet luovat pohjan elämän edellytyksille.
Psykoterapian tehtävänä on myötävaikuttaa siihen, että potilaasta tulisi eheämpi ja integroituneempi ja että hän rohkenisi tutustua historiaansa ja hyväksyisi tapahtuneet tosiasiat. Näin hän alkaa vähitellen tiedostaa, kuka hän on, miten ja millaisissa olosuhteissa kasvu on tapahtunut. Näin hänestä tulee todempi itselleen ja hän pääsee kosketuksiin todellisen olemuksensa kanssa.
Mikä ja millainen tämä todellinen itse tai todellinen persoona sitten on? Pieni lapsi on kuin siemen, jossa koko elämän edellytys, tarkoitus ja päämäärä ovat jo olemassa. Käsite ”todellinen itse tai todellinen olemus” viittaa lapsen erityiseen ja persoonalliseen olemassaoloon. Se tarkoittaa hänen mahdollisuuksiaan, hänen lahjakkuuttaan samoin kuin hänen rajoituksiaan. Siihen kuuluvat myös lapsen geneettiset ominaisuudet sekä hänen kokemuksensa syntymisestä ja sen jälkeisestä huolenpidosta. Jokaisella lapsella on ainutlaatuinen tapansa olla olemassa ja osallistua maailman prosessiin. Tällä lapsen todellisella olemuksella on juurensa kaikkein varhaisimmissa ruumiintuntemuksissa, hänen saadessaan hoitoa ja huolenpitoa äidiltään.
Äidin ja pienokaisen katsellessa toistensa kasvoja lapsen kokemus olemassaolosta vahvistuu ja selkiytyy. Äidin kasvoissa lapsi näkee heijastuman itsestään. Äiti välittää lapselle tuntemuksen siitä kuka hän on ja miten maailma kohtaa hänet. Lapselle voi syntyä kokemus, että elämä on hyvää ja turvallista ja että hänestä pidetään huolta. Mutta toisaalta jo tässä varhaisessa vuorovaikutuksessa ja kohtaamisessa voi olla kasvualusta tuleville vaikeuksille ja ongelmille. Joskus äidin oma ahdistus ja pelko voivat olla niin suuria ja vallitsevia, ettei hän kykene ottamaan vastaan lapsen tarpeita ja tunteita. Jos äiti ei kykene riittävästi vastaamaan lapsen tarpeisiin, alkaa lapsi sopeutua äidin tunnemaailmaan ja miellyttää ja myötäelää äidin tunteita. Aikuiseksi kasvettuaan hän on taitava seuraamaan toisten reaktioita, mielipiteitä ja toiveita, koska nämä ovat jääneet hänelle itselle tuntemattomiksi. Tämän seurauksena voi alkaa kehitys, jossa myöhemmin elämässä läheiset ihmissuhteet ja parisuhteet ovat vaarassa päättyä onnettomasti ja ennenaikaisesti.
Psykoterapia on emotionaalinen kasvuprosessi. Vähitellen potilas ymmärtää, miksi hän on vuosien myötä tullut vieraaksi itselleen, tai miksi hän on joutunut rakentamaan tunne-elämän suojamuureja ympärilleen. Ne ovat syntyneet jo silloin kun lapsi on nähnyt tai kokenut asioita tai tapahtumia, jotka ovat ylittäneet hänen kehitysvaiheeseensa kuuluvan kyvyn ymmärtää. Kasvu ja kehitys on hidastunut tai pysähtynyt. Psykoterapia voi silloin parhaassa tapauksessa tarjota mahdollisuuden jatkaa psyykkistä kasvua turvallisessa ympäristössä. Psykoterapia pohjautuu kokemukseen, että useimmat ihmiset voivat jatkaa kesken jääneitä kasvuprosessejaan. Psykoterapia luo edellytykset tällaiselle prosessille.
Mitä psykoterapiassa tehdään? Psykoterapiassa ”tehdään” puhumista ja tunteiden kuuntelemista. Puhuminen on lähtökohtaisesti terapian lääke. Puhutaan kaikesta. Kun asioita kosketaan sanoilla, ne alkavat elää ja kehittyä. Monet ihmiset eivät ole oppineet puhumaan tai tunnistamaan tunteitaan, koska heitä ei ole kohdattu ja kuunneltu heidän kasvuvuosinaan.
Hengellisyys – viisauden totuus
On olemassa useita hengellisiä perinteitä. Hengellinen elämä tarkoittaa Jumalan etsimistä. Kiihtyvä teknologinen kehitys luo yhteiskuntaan uusia eettisiä ongelmia. Moderni maailma ajattelee, että tiede ja teknologia ratkaisevat eteen tulevat ongelmat, mutta ne eivät tarjoa ihmisille hengellistä, henkistä ja kulttuurisesti monipuolista kasvuympäristöä.
Aikamme maallistuminen, hengellisyyden kuihtuminen ja samalla psyykkinen pahoinvointi kasvavat ihmisen kuvitelmasta, että hän voi elää ilman Jumalaa. Ihminen haluaa poimia hedelmiä kaikista paratiisin puista. Ilman yhteyttä Jumalaan, toiseen ihmiseen tai luontoon nykyajan ihminen on levoton, turvaton, ahdistunut, ikävystynyt, sisäisesti rikkinäinen ja yksinäinen olento tietämättään itse miksi.
Viimeisten vuosikymmenten aikana luostari- ja pyhiinvaellusmatkat sekä retriittitoiminta ovat lisääntyneet Suomessa ja koko läntisessä Euroopassa. Niiden perinteissä on aina opetettu, että Jumalan ja ihmisen sisäisen elämän tuntemiseen on olemassa luotettavia teitä. Usein vetäydytään hiljaisuuteen yksin tai pienessä ryhmässä toisten kanssa. Hiljaisuudessa viipyminen auttaa selkiyttämään ajatuksia ja tunteita sekä löytämään elämän perusarvot. Elämän perusarvojen löytyminen voi olla uskonnollinen kokemus. Pysähtyminen hiljaisuuden äärelle herättää usein ahdistusta. Ahdistus syntyy, kun ihminen rohkenee kuunnella omaa sisintään. Oman sisäisen äänensä kuunteleminen on kuitenkin välttämätöntä.
Mitä uskonnollisella kokemuksella tarkoitetaan? Mitkä sisäiset ja ulkonaiset tunnusmerkit ovat sille tunnusomaisia? Käsitteellä ”uskonnollinen kokemus” on hengellisessä ja teologisessa kirjallisuudessa eri merkityksiä. Sillä voidaan tarkoittaa ihmisen sisäistä kokemusta Jumalan läsnäolosta. Tämän kokemuksen erilaisia kuvauksia on virsikirjoissa ja kirkon liturgisissa rukouksissa. Aito uskonnollinen kokemus johtaa konkreettiseen lähimmäisenrakkauteen. Uskonnollinen kokemus on aina rakkauden peruskokemus, joka aktivoi ihmisen tietoisuutta sekä tukee ja ohjaa kehitystä kohti täysipainoista ja kypsää inhimillisyyttä. Rakkaus ei ole sentimentaalinen tunne eikä subjektiivinen elämys, vaan toisen ihmisen ja Jumalan olemassaolon aktiivista ja tietoista kunnioittamista.
Retriitit, luostarimatkat ja pyhiinvaellusmatkat luovat turvallisen ympäristön ihmiselle hänen etsiessään vastauksia olemassaolonsa keskeisiin kysymyksiin; kuka olen, mistä tulen ja mihin olen menossa. Monet voivat päästä asioissa eteenpäin saadessaan luotettavaa hengellistä ohjausta. Hengellinen kokemus on usein ulkonaisesti näkymätöntä, mutta sisäisesti todellista.
Hengellisen ohjausperinteen juuret ulottuvat vuoteen 270 Egyptin erämaahan, jolloin nuori Antonius alkoi etsiä vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Lopulta hän asettui asumaan erämaan luolaan ja eli erakkona 20 vuotta, vuoteen 305 saakka. Pian oli selvää, että erämaa oli ollut koulu, josta Antonius palasi ajatukset täynnä selkeyttä ja kirkkautta. Hänen sanansa ja tekonsa pitivät yhtä ja hän vakuutti kuulijat olemuksellaan. Hänen esimerkillään oli vetovoimaa, ja monet seurasivat hänen jälkiään erämaahan pitemmäksi tai lyhyemmäksi ajaksi. Erämaa koulutti opettajia, jotka ohjasivat oppilaitaan rukouksen taidossa. He tiesivät, että rukous muuttaa rukoilijaa. He opettivat oppilaitaan tuntemaan sanattoman hiljaisuuden ja rukouksen, jossa ihminen kohtaa Jumalan.
On monta tapaa lähestyä omaa sisintään. Miten? Hengelliset ohjaajat kehottavat: iltaisin tulisi muistella kuluneen päivän tapahtumia. Tulisi olla tarkkaavainen, etteivät kohtaamiset, hetket ja päivät vain huomaamattomasti menisi ohitseni. Missä ja miten sain tänään vastaanottaa rakkautta, lämpöä ja ystävällisyyttä? Olenko itse päivän aikana osoittanut rakkautta ja huolenpitoa? Hengelliset ohjaajat korostavat, että Jumala on löydettävissä elämämme tosiasioista ja jokaisen päivän tapahtumista.
Suurissa hengellisissä perinteissä ajatellaan, että psykologia on uusi, 1800-luvun lopulla syntynyt tieteenala, jonka pohjana on tieteellinen ja rationaalinen ihmiskäsitys. Kuitenkin on havaittavissa lisääntyvää kiinnostusta hengellisen elämän, psyykkisen terveyden ja psykoterapian välillä. On selvää, että tunne-elämän ja tunneristiriitojen selvittäminen (puhdistaminen) on tienä ihmisen kokonaisvaltaiseen terveyteen. Ja että hengellisen ja psyykkisen elämänalueen välillä on kiinteä suhde. Hengellinen perinne korostaa katumuksen, parannuksen ja uskonelämään osallistumisen merkitystä sielunhoidossa ja terapiassa, sillä hengellinen elämä voidaan käsittää myös terapiaksi.
Ihmisen ruumiin, sielun ja hengen välillä on yhteys, jossa kaikki vaikuttavat toisiinsa. Psykosomatiikassa ajatellaan, että mitä psyyke (mieli) ei jaksa kantaa, sen sooma (ruumis) kantaa. Terapian tarkoituksena ja käytäntönä on näiden kolmen alueen hoito, koko persoonan eheytyminen pitkällä aikavälillä. Antiikin kreikkalaisen (Pythagoras) käsityksen mukaan ihmisen sairauden juuret olivat ihmisen ruumiin ja sielun välisessä epätasapainossa. Myös Platon ajatteli epäjärjestyksen tai pahoinvoinnin aiheutuvan vääränlaisesta kasvatuksesta tai väärästä elämäntavasta, virheellisistä elämänvalinnoista.
Keskeistä yleisesti kristillisessä ajattelussa on näkemys, että ihmiskunta ja ihminen elää langenneessa tilassa. Tästä kertovat Raamatun alkukertomukset. Jumalan kuva ihmisessä on hämärtynyt tai sumentunut ja siksi ihminen elää elämää, joka on ristiriidassa Jumalan, lähimmäisen ja luonnon kanssa. Ihminen on toiminnallaan tahrannut tai liannut Jumalan kuvan itsessään. Siksi koko elämän perusta on vääristynyt. Myös ajattelun perusta voi vääristyä.
On keskeistä, että esim. ortodoksisessa sielunhoidossa ja terapiassa hiljaisuuden harjoittaminen ja psyykkinen tervehtyminen kuuluvat erottamattomasti yhteen. Hiljaisuus ei tarkoita puhumattomuutta, tyhjää hiljaisuutta, vaan hiljaisuutta Jumalan läsnäolossa. Perinteessä korostetaan, että hengellinen tieto tai viisaus ei tule maallisen tiedon kautta, vaan valon, joka nousee puhdistetusta mielestä. Hiljaisuutta harjoitetaan esim. lausumalla Jeesuksen rukousta hengityksen rytmiin liitettynä. Näin vähitellen saavutetaan sydämen rukous, joka johtaa ruumiin ja sielun harmoniaan.
Hengellisesti, psyykkisesti ja fyysisesti parantavaa on mielen ja ajatusten tietoisuus ja tarkkaavaisuus, meditatiivinen lukeminen, rukous sekä hyväksyvä myötätuntoinen yhteys ja vuorovaikutus ihmisten välillä. Parantavaa on myös liturgiaan osallistuminen sekä lähimmäiseen kohdistuva rakkaus, arvostus ja huolenpito.
Sekulaarin psykoterapian tavoin myös hiljainen rukous ja mietiskely voivat saada aikaa psyykkistä hyvinvointia ja paranemista. Kuten on hyvin tiedossa, lääkkeet ja psykoterapian psyykkiset prosessit vaikuttavat aivoihin, samoin myös rukous, hengellinen huolenpito ja mielen puhdistaminen vaikuttavat mielen toimintaan ja käyttäytymiseen.
Tällä hetkellä yleisessä keskustelussa vallitsee käsitteiden epäselvyys ja jopa sekoittaminen. Todellisuudentajumme voi joutua koetukselle. Sekä psykoterapiaan osallistuminen että hengellisen elämän syventäminen saavat aikaan mielen ja ajatusten selkiytymistä. Yhtä tärkeää kuin mielen selkeys on mielen rauha ja sen suojeleminen ja varjeleminen alituisilta uhkatekijöiltä. Mielen rauhan saavuttamista ja ylläpitämistä auttaa säännöllinen rukous ja meditaatio.
Psykoterapiaprosessin aikana ihminen miettii: kuka olen, mistä tulen ja mihin olen menossa? Mikä on tehtäväni täällä maailmassa? Psykoterapia ja kristilliseen spiritualiteettiin pohjautuva perinne vastaavat kysymyksiin eri tavoilla. Psykologia ohjaa etsimään vastauksia perheen ja suvun menneisyydestä, traditioista, ihmissuhteista sekä kasvuvuosien haasteista. Hengellinen perinne vastaa: Ihminen, sinä olet Jumalan kuva, tulet Jumalan luota ja olet matkalla takaisin kotiin, Jumalan luokse.
Marketta Pylväskangas TM, psykoterapeutti
Martti Ajo TT, psykoanalyytikko
(Photo by Tiago Bandeira on Unsplash.)