Katolinen kirkko on olemuksellisesti globaali eli maailmanlaajuinen. Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen kirkkokonstituution Lumen gentiumin (23) mukaan maailmanlaajuinen katolinen kirkko on olemassa ja koostuu eri puolilla maailmaa olevista paikalliskirkoista (in eis et ex eis una et unica Ecclesia catholica existit). Eikä tämä ole tyhjää sanahelinää, vaan katolisen kirkon tapauksessa maailman kaikki paikalliskirkot todella liittyvät yhteen uskon ja kirkkojärjestyksen sitein. Rooman piispa eli paavi on kirkon globaaliuden ja tosi katolisuuden merkki ja takaaja. Siksi paavius on niin suuri lahja globaalille kirkolle.
Jeesuksen Kristuksen viimeiset sanat opetuslapsilleen ennen paluutaan Isän luokse olivat: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni” (Matt. 28:19). Tästä lähetyskäskystä nousee teologisesti kirkon globaali luonne: kirkko ei voi muuta kuin olla uskollinen Herralleen ja välittää hänen pelastustaan kaikkialle maailmaan. Pyhän Hengen sytyttämä lähetysinto johdatti Paavalin, Canterburyn Augustinuksen, Henrikin, Francisco Xavierin, Daniele Combonin, Kalkutan Äiti Teresan ja lukemattomat muut viemään kirkon kaikkialle maailmaan. Juuri katolisen kirkon leviäminen ympäri koko maanpiirin, sen admirabilis propagatio (ks. Dei Filius III), on vakuuttava merkki sen erityisestä jumalallisesta tehtävästä ihmiskunnan historiassa.
Katolisen kirkon globaali luonne kiinnostaa myös akateemisia tutkijoita riippumatta heidän omasta uskonnollisesta sitoutumisestaan. Viime vuosina on muotoutunut ihan oma yliopistollinen tutkimusalansa ”globaali katolisuus” tai englanniksi Global Catholicism, jossa tarkastellaan katolisen kirkon globaalia todellisuutta ja moninaisuutta. 1,4 miljardilla jäsenellään katolinen kirkko on niin ainutlaatuinen instituutio, että siinä riittääkin tutkimista. Uskovalle katolilaiselle tieteellinen lähestymistapa omaan kirkkoon voi aluksi tuntua vähän vieraalta, mutta sen kautta voi saada uusia ja raikkaita näkökulmia katolisuuteen.
15.8.2025 julkaistiin ensimmäinen suomenkielinen yleiskatsaus globaaliin katolisuuteen. Kirjan ovat toimittaneet suomalaiset globaalin katolisuuden asiantuntijat Petra Kuivala, Mikko Ketola ja Jyri Komulainen, ja sen on kustantanut Gaudeamus. Kirjan nimi on sopivasti Roomasta maailman ääriin: globaali katolisuus. Globaalia katolisuutta voi oikeastaan tutkia vain eri tutkijoiden yhteistyössä, ja tämäkin kirja koostuu kymmenen tutkijan artikkeleista, jotka valottavat globaalin katolisuuden eri ulottuvuuksia. Kaikki kirjan artikkelit ovat akateemisesti päteviä ja tarjoavat yhdessä varsin kattavan näköalan globaaliin katolisuuteen. Katolisia kirjoittajia kirjassa ovat Vera La Mela ja allekirjoittanut.
Globaalin katolisuuden paletista kirjassa korostuvat erityisesti latinalaisamerikkalainen ja aasialainen katolisuus. Välillä fokus on ehkä vähän liiankin ääri-ilmiöissä, mutta toisaalta näin pääsee edes vähän maistamaan sitä huimaa moninaisuutta, josta globaali katolisuus todellisuudessa, ihmisten eletyssä elämässä, koostuu. Valitettavasti afrikkalaista katolisuutta kirjassa ei käsitellä oikeastaan lainkaan, vaikka juuri Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa kirkko kasvaa vauhdilla suuren syntyvyyden myötä. Muuten kirjassa tasapainotellaan varsin hyvin paavin tai Rooman keskushallinnon ja maailmanlaajuisen kirkon eri alueiden välillä. Tämä onkin teologisesti kirkon globaaliuden ydinhaaste: miten samaan aikaan tunnustaa Rooman merkitys kirkon ykseyden takaajana ja elää katolisuutta käytännössä todeksi omassa kulttuuripiirissä?
Katolisuuden kiusauksena on erityisesti toisen kristillisen vuosituhannen aikana ollut liiallinen Rooma-keskeisyys. On ajateltu, että kunhan vain kuuliaisesti seurataan paavin ja Rooman keskushallinon säädösten ja käskyjen kirjainta, niin kaikki sujuu ongelmitta. Tällainen paavikeskeinen ajattelu on myös vaikeuttanut tai jopa tukahduttanut kirkon leviämistä maailmassa, kuten kävi esimerkiksi Kiinassa 1600-luvulla. Paikalliskirkkojen kehittyminen eri puolilla maailmaa vaatii suurta vapautta astua sisään paikalliseen kulttuuriin ja elävöittää sitä sisältä päin evankeliumin sanalla. Inkulturaatio on elinehto globaalille kirkolle.
Roomasta maailman ääriin sisältää myös tiiviin esityksen Suomessa olevasta katolisesta paikalliskirkosta. Samalla luku herättää kysymyksen siitä, kuinka hyvin katolisuus todella on inkulturoitunut Suomeen eli tullut osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria. Vai koetaanko katolisuus vielä Suomessa pitkälti vieraana, muualta tulleena eksoottisena tuontituotteena? Miten katolilaiset itse Suomessa edesauttavat katolisuuden inkulturoitumista? Inkulturaatio ei tapahdu itsestään vaan se riippuu meistä kaikista, jotka kuulumme katoliseen kirkkoon.
Itse ajattelen, että jännite kirkon maailmanlaajuisuuden ja paikallisuuden välillä ei ole mikään nollasummapeli, ikään kuin meidän täytyisi valita joko globaaliuden tai lokaaliuden välillä. Päinvastoin, mitä aidommin paikalliskirkko elää oman ympäristönsä kulttuurista, sitä vahvemmin se voi antaa oman panoksensa maailmanlaajuisen kirkon kokonaisuuteen. Ja kääntäen, globaali näkökulma auttaa meitä tarkastelemaan oman paikalliskirkkomme erityislaatuisuutta ja suhteuttamaan ja välillä korjaamaankin sitä maailmanlaajuisen kirkon todellisuuden valossa. Globaalissa kirkossa kokonaisuus on enemmän kuin vain osiensa summa, kuten paavi Franciscus kirjoitti kehotuskirjeessään Evangelii gaudium (235).
Suosittelen lämpimästi kirjamatkaa Roomasta maailman ääriin kaikille, jotka ovat valmiita avoimin mielin pohtimaan kirkon globaalia moninaisuutta. Samalla kirja voi innoittaa, esimerkiksi kirkkokahveilla, keskustelemaan suomalaisen katolisuuden erityislaadusta ja suhteesta globaaliin kirkkoon. Miten Katolinen kirkko Suomessa voi olla sekä katolinen kirkko että myös ja erityisesti katolinen kirkko Suomessa? Kirkon globaalius on meille kaikille sekä lahja että tehtävä.
Alpo Penttinen