Hyppää sisältöön

Fredrik Hansen vihittiin piispaksi Oslossa

Lauantaina 18. tammikuuta 2025 vihittiin Oslon Pyhän Olavin katedraalissa piispaksi vasta 45-vuotias isä Fredrik Hansen, jonka paavi Franciscus nimitti viime vuoden lopulla Oslon koadjuuttori- eli seuraajapiispaksi. Oslon nykyinen piispa Bernt Eidsvig Can.reg. on terveydellisistä syistä jäämässä ennenaikaiselle eläkkeelle mahdollisesti jo tämän kevään aikana.

Mons. Hansen on syntynyt ja kasvanut Norjassa ja saanut nyt kaikki vihkimyksensä samassa Pyhän Olavin katedraalissa. Hän on opiskellut Oslossa, Englannissa ja väitellyt lopulta kanonisen oikeustieteen tohtoriksi Roomassa vuonna 2013. Hän toimi Pyhän istuimen diplomaattisissa tehtävissä vuosina 2013–2019 ja nimitettiin monsignoreksi vuonna 2017. Vuonna 2022 monsignore Hansen liittyi Pyhän Sulpiciuksen pappisyhteisöön (PSS) ja aloitti työnsä historiallisessa Saint Maryn seminaarissa ja yliopistossa lehtorina ja dekaanina Yhdysvaltain Baltimoressa.

Fredrik Hansenin päävihkijä oli kardinaalivaltiosihteeri Pietro Parolin ja kanssavihkijöinä toimivat Oslon piispa Bernt Eidsvig ja Trondheimin piispaprelaatti Erik Varden OCSO, joka on myös Pohjoismaiden piispainkokouksen puheenjohtaja. Paikalla oli myös kymmenkunta muuta arkkipiispaa ja piispaa, heidän joukossaan Helsingin hiippakuntaa edustanut emerituspiispa Teemu Sippo SCJ. Papistoa kirkossa oli monista maista, heidän joukossaan prelaatti Tuomo T. Vimpari Roomasta.

Pyhän Olavin katedraali on seissyt juhlallisena pyhäkkönä paikallaan jo 170 vuoden ajan. Kun sitä rakennettiin, Norjassa oli ehkä parisataa katolilaista. Nyt katolilaisten määrä lähentelee 200 000:a. Tuhatkertainen luku! Juhlamessu täytti katedraalin ääriään myöten. Onneksi vihkimistä saattoi seurata myös striimattuna.

Liturgian kielinä käytettiin latinaa, englantia ja norjaa, mikä kuvastaa hienosti kirkon kansainvälisyyttä. Musiikki vaihteli gregoriaanisista hymneistä, kuten Veni Creator Spirituksesta, norjalaisiin virsiin, kuten Elias Blixin Med Jesus vil eg fara. Messun alkuun toi erityistä juhlavuutta, kun Petter Dassin barokkiajan virrestä Herre Gud! Dit dyre navn og ære laulettiin kaikki 16 säkeistöä vuorotellen eri sävelmillä.

Tilaisuuden vahva ekumeeninen ulottuvuus ilmeni eri kirkkokuntien ja uskontojen edustajien läsnäolosta. Kardinaali Parolin myös kiitti Norjan kristittyjen työtä pakolaisten ja maahanmuuttajien auttamisessa. Hän näki siinä osoituksen alueen tuhannen vuoden kristillisestä perinnöstä. 

Saarnassaan kardinaali muistutti, että piispan tehtävä on opettaa, pyhittää ja johtaa. ”Piispanvirka vaatii nöyryyttä ja palvelevaa asennetta – ei vallankäyttöä tai omistajan roolia Herran viinitarhassa”, hän painotti.

Juhlamessun päätteeksi vastavihitty piispa Fredrik Hansen kiitti lämpimästi kaikkia, jotka olivat tukeneet häntä hänen matkallaan tähän hetkeen. Hänen huumorinsa sai yleisön nauramaan useaan otteeseen, erityisesti kun hän totesi piispa Eidsvigille: ”Olen valmis. Laita minut töihin!”

KATT / katolsk.no / katolsk.de / Bonifatiuswerk.de

Jaa somessa:


Muut aihepiirit