Asianajaja Matti Sankamo on kirjoittanut Päivi Räsäsen oikeudenkäyntiprosessista kirjan EIHÄN NOIN SAA SANOA! Sananvapauden oikeudellinen sääntely ja Päivi Räsäsen oikeudenkäynti (Terra Cognita, 2025).
On erittäin hyvä, että Räsäsen asianajaja on kirjoittanut kirjan, joka avaa laajalle yleisölle tätä aihepiiriä. Kysymys siitä, mitä uskonnon nimissä saa sanoa, on uskoville erityisen tärkeä. Kyse on historiallisesta oikeudenkäynnistä, joka on edennyt korkeimpaan oikeuteen asti. Valtakunnansyyttäjä haluaa ennakkotapauksen, jolla määritellään tiukat rajat sille, mitä saa sanoa uskontoon vedoten. Oikeudenkäynnin lopputuloksella tulee olemaan huomattava vaikutus sananvapauden asemaan Suomessa. Kirjassa sananvapaus asetetaan laajaan historialliseen kehykseen.
Valtakunnansyyttäjän syyte Räsäsen puheista ja sananvapaudesta käyty keskustelu osoittavat, kuinka kiivaasti ihmiset suhtautuvat siihen, mitä saa sanoa. Sankamo toteaa havahtuneensa siihen, että kysymys sananvapaudesta on ”aikamme tärkeimpiä yhteiskunnallisia kysymyksiä” (s. 12).
Sananvapaus on demokratian perusta. Siihen, että tavallinen kansalainen saa puhua suunsa puhtaaksi, liittyy myös riskejä. Hän lainaa Winston Churchilliä: ”Paras argumentti demokratiaa vastaan on viiden minuutin keskustelu keskimääräisen äänestäjän kanssa” (s. 17). Kirja käsittelee kiinnostavasti myös sananvapauden kaventamisen ja laajan sananvapauden seurauksia.
Euroopassa sananvapauteen on suhtauduttu natsismin vuoksi kaksijakoisesti: on pelätty ääriliikkeiden vapautta mutta myös sananvapauden rajoittamisen seurauksia. Sankamo toteaa historian osoittavan, että teot ovat usein väkivaltaisempia, jos epäoikeudenmukaisuuden, katkeruuden ja vihan tunteet eivät saa purkautua sanallisesti (s. 67–69). Ajatus ”eiköhän tästä selvitä puhumalla” on viisas.
Päivi Räsäsen syytteet
Valtakunnansyyttäjä syyttää Räsästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syytteet perustuvat Facebook-päivitykseen, pamflettiin ja radiokeskusteluun. Facebook-päivitykseen hän oli liittänyt Raamatun tekstin (Room. 1). Valtakunnansyyttäjä määräsi poliisin aloittamaan esitutkinnan, mutta poliisi totesi, ettei ole syytä epäillä rikosta ja keskeytti tutkinnan. Yleensä syyttäjä luottaa poliisin arvioon, mutta tässä valtakunnansyyttäjä ”jyräsi poliisin päätöksen” ja katsoi, että Räsäsen toiminnassa oli syytä epäillä ”kiihottamiseen kansanryhmää vastaan halventamalla homoseksuaaleja heidän ihmisarvoaan loukkaavalla tavalla” (s. 57).
Tutkintaa jatkettiin useaan otteeseen valtakunnansyyttäjän vaatimuksesta, vaikka poliisi piti syytettä perusteettomana. Sankamon mukaan kyse oli poliisin ja syyttäjän ”pingiksestä”, jossa Päivi oli pallo (s. 114–115). Räsänen totesi jossain yhteydessä: ”Kun syyllinen tiedetään, niin kyllä rikoskin keksitään” (s. 98).
Uskonnonvapaus
Kirjan kiinnostavimpia osia on uskonnonvapauden käsittely. Perustuslain mukaan meillä on uskonnonvapaus, ja lain mukaan viranomainen ei saa asettaa ketään pakotukselle, joka rajoittaa hänen vapauttaan tunnustaa uskoaan (s. 95). Viranomaisen tulee olla uskonnollisesti neutraali. Yksilön ei tarvitse perustella uskoaan viranomaiselle.
Kuten katolisessa kirkossa tiedämme, monen uskovan on vaikea selittää uskoaan edes tuttavapiirissä – saati poliisikuulustelussa, jossa vakaumuksen epäillään olevan rikollinen.
Sankamon mukaan syyttäjä painosti Räsästä luopumaan vakaumuksestaan ja otti itse kantaa uskonnolliseen kysymykseen, vaikka sen pitäisi olla viranomaiselle vierasta. Hämmentävää oli myös, että Räsänen joutui poliisikuulustelussa ja oikeudessa selittämään uskoaan (s. 95).
Räsänen istui neljä tuntia poliisien kanssa piirissä, kun konstaapeli kyseli hänen uskostaan ja raamatuntulkinnastaan. Sankamo kirjoittaa, että tällaiset ”raamattutunneiksi” kehittyvät kuulustelut ovat käsittämättömiä. Ilmeisesti valtakunnansyyttäjä vaati niiden järjestämistä (s. 99). Sankamon mukaan näissä kuulusteluissa Räsäsen ”ihmisoikeutta uskonnonvapauteen ei kunnioitettu” (s. 100).
Helsingin käräjäoikeuden pääkäsittelyssä valtionsyyttäjä luki pitkiä jaksoja 5. Mooseksen kirjasta yrittäen asettaa Räsäsen uskoa huonoon valoon. Tilanne oli absurdi. Raamatuntutkijana täytyy todeta, että tällainen raamatunkäsittely oli asiattoman karrikoivaa. Sitä paitsi 5. Mooseksen kirjassa ei kehoteta raiskaamaan ketään.
Valtionsyyttäjä väitti Räsäsen ”asettavan Raamatun Suomen lain edelle” ja kysyi: ”Kumpaa oikeusjärjestystä noudatetaan, Raamatun mukaista vai Suomen lain mukaista?” Räsänen vastasi yksiselitteisesti: ”Tässä salissa noudatetaan varmasti Suomen lain mukaista” (s.105). Tuomari katkaisi syyttäjän kysymykset toteamalla: ”Täällä ei puhuta Raamatusta” (s.104).
Pamfletti ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi”
Räsäsen pamfletti on ollut valtionsyyttäjän erityistarkkailussa. Syyttäjän mukaan pamfletissa syyllistytään kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, mutta pamfletissa ei ole niitä kohtia, joiden perusteella syytteet luettiin. Sankamon mukaan valtakunnansyyttäjä otti tietoisen riskin väittäessään pamfletissa olevan asioita, joita siellä ei ole (s. 110–111).
Pamfletissa Räsänen päinvastoin korostaa kohdevähemmistön arvokkuutta, tasa-arvoa ja syrjinnän kieltoa.
Sankamo kirjoittaa: ”Joko tuomarikunnalla, minulla ja liki kaikilla valtakunnan syyttäjävirastoon kuulumattomilla juristeilla oli vakavia puutteita luetun ymmärtämisessä, tai Mantila esitti virheellisiä väitteitä pamfletista… Räsäsen pamfletista pyrittiin siis maalaamaan oppikirjaesimerkkiä rikollisesta vihapuheesta, vaikka sitten sepittämällä sille sisältöä” (s. 110).
Lopuksi
Sankamon kirja on tärkeä puheenvuoro. Toivottavasti valtionsyyttäjän syytteet raukeavat lopullisesti, sillä mikäli Räsänen todettaisiin syylliseksi, vastaavia syytteitä voisi tulla jatkossa laajasti. Se olisi vakava isku uskonnon- ja sananvapaudelle ja haastaisi myös katolisen kirkon toimintaympäristöä.
Kirjassa käsitellään laajasti myös sananvapauden historiaa Euroopassa. Tässä arviossa keskityttiin Räsäsen tapaukseen, koska uskonnonvapauden kysymykset ovat katolisen kirkon kannalta olennaisimpia. Sankamon teos on tärkeä merkkiteos tilanteessa, jossa Suomessa pohditaan sitä, mitä uskova ihminen saa sanoa.
Juho Sankamo
— Kirjoittaja (kuvassa vas.) on Matti Sankamon (oik.) veli.