Hyppää sisältöön

Caritas-kuulumiset

Caritas pyrkii lähemmäs katolisia seurakuntia

Kuluneen syksyn aikana Caritaksen henkilökunta ja hallituksen jäsenet ovat vierailleet ympäri maata seurakuntien luona. Olemme iloinneet tuttujen kasvojen näkemisestä ja uusiin ihmisiin tutustumisesta! 

Elokuun alussa vierailimme elokuussa Hiippakuntajuhlassa Lohjalla. Kerroimme Caritaksen jäsenyydestä ja Samanarvoinen elämäni -hankkeesta. Syyskuussa 7.9. osallistuimme Pyhän Marian seurakunnan 70-vuotis juhlintaan Helsingissä. Meilahti-päivänä pidetyssä avoimien ovien päivässä lukuisat ihmiset kävivät tutustumassa Samanarvoinen elämäni -valokuvanäyttelyyn eli GMB Akashin valokuviin ja niihin liittyviin tarinoihin. Kiitos myös kaikille luostarituotteita ostaneille – ranskalaisen kosmetiikan ja espanjalaisen suklaan hankkineet tukevat Caritaksen toimintaa. 

Syyskuussa 10.9. Turussa Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunnassa Samanarvoinen elämäni -illassa GMB Akashin valokuvat ja kuviin liittyvät tarinat olivat jälleen esillä. Vieraiden kanssa syntyi myös hyviä keskusteluja eriarvoisuudesta ja siitä, miten olisi mahdollista auttaa bangladeshilaisia paremmin. 

Seuraava vierailu Turussa on Naisten piirissä lokakuussa 16.10.2024 kello 17.30. Illassa mukana sosiaalineuvoja Hannele Liukkonen ja pääsihteeri Larissa Franz-Koivisto. Yhteistyö katolisten seurakuntien kanssa on meille hyvin tärkeää. Iloitsemme kutsuista seurakuntien eri tapahtumiin. 

Caritas ja Katolinen opetuskeskus pitää kaikissa seurakunnissa Safeguardian eli henkilöturvakoulutuksia. Tarkoitus on, että kaikkien seurakuntien työntekijät ja vapaaehtoiset käyvät noin neljän tunnin koulutuksen. Nyt koulutuskiertue on ollut Tampereen Pyhän Ristin seurakunnan ja Oulun Nasaretin Pyhän perheen seurakunnissa sekä Helsingin kummassakin seurakunnassa. 

Seurakuntiin uusia vapaaehtoisia ja Caritas-lähettiläitä

Syyskuussa käynnistyi uusi saksalaisen Bonifatiuswerkin säätiön rahoittama hanke, jossa työskentelevät Meisa Dano ja Hannele Liukkonen. Hankkeen tavoitteena on kehittää järjestön vapaaehtoistoimintaa, lisätä vapaaehtoisten osallistumista ja löytää uusia yhteistyökumppaneita vapaaehtoistoiminnan tueksi. Pyrimme myös syventämään seurakuntien ja Caritaksen välistä yhteistyötä sekä kertomaan katolisen kirkon sosiaaliopetuksesta, jota Caritas noudattaa.

Hankkeessa luomme yhteyksiä kaikkiin Suomen katolisiin seurakuntiin. Tavoitteenamme on aktivoida lähimmäisenrakkauden vapaaehtoisia, eli Caritas lähettiläitä, ympäri Suomen ja järjestää erilaisia vapaaehtoisiltoja sekä muita aktiviteetteja. Yhteistyön rakentaminen eri seurakuntien kanssa on olennainen osa Suomen Caritaksen pastoraalityötä.

Kehitysyhteistyön kuulumiset 

Kehitysyhteistyöhankkeemme Nepalissa etenee suunnitelmien mukaan: maanviljelijät ovat saaneet tukea viljelyyn ja koulutusta ilmastonmuutokseen sopeutumisesta. Syyskuun lopussa tiimimme kävi paikan päällä seurantamatkalla. Tervetuloa kuulemaan matkan kuulumisia kehitysyhteistyöiltaan! Caritaksen toimistolla 16.10. klo 17.30 pidettävässä tilaisuudessa kerromme myös, miten hankkeemme Bangladeshissa jatkaa siirtotyöläisten tukemista poliittisista levottomuuksista huolimatta. 

Syyskuun 25. päivänä tuli kuluneeksi yhdeksän vuotta siitä, kun YK:n jäsenvaltiot sopivat kestävän kehityksen tavoitteista ja Agenda 2030 -toimintaohjelmasta. Nämä 17 tavoitetta ohjaavat koko maailman kestävän kehityksen työtä vuosina 2016–2030. Suomen Caritas oli mukana kestävän kehityksen Sustainable Development Goals (SDG) -liputuspäivässä, sillä halusimme näyttää sitoutumisemme YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Olemme sitoutuneet edistämään hankkeissamme esimerkiksi eriarvoisuuden ja köyhyyden vähentämistä, tasa-arvoa, luonnon monimuotoisuutta, ilmastotoimia ja ihmisarvoista työtä. 

Talvikeräys Ukrainaan

Talvi lähestyy ja Ukrainassa sota valitettavasti edelleen jatkuu. Ukrainan ihmiset tarvitsevat tukea apua selviytyäkseen talven yli sodan keskellä. Me Suomen Caritaksessa jatkamme yhteistyötämme Caritas-verkoston kanssa, jotta voimme tukea ihmisiä vaativissa olosuhteissa hädän keskellä. 

Tänä syksynä kampanjoimme kerätäksemme varoja auttaaksemme ukrainalaisia talven ankarissa olosuhteissa. Yhteistyökumppanimme Caritas Ukraina ja Caritas Spes ovat ihmisten apuna paikan päällä. He jakavat lämpimiä peittoja ja lämmittimiä, hygieniatarvikkeita ja ruokaa avuntarvitsijoille. Sinulla on nyt mahdollisuus olla osa tätä tärkeää auttamistyötä – osallistu keräykseen ja tee talvesta hieman helpompi niille, jotka kärsivät sodan keskellä!

Voit lahjoittaa haluamasi summan verkkosivujemme kautta osoitteessa caritas.fi/tukiukrainaan

Muita lahjoituskeinoja ovat myös Mobile pay ja tilisiirto:

MobilePay: 95959 (viesti: Ukraina)

Tilisiirto:

Saaja: Suomen Caritas ry

Tilinumero: FI73 8000 1270 1545 04

Viite: 2011 (Ukraina)

Tuo tekstiileitäsi Caritaksen ompelupalveluun!

Caritas-ompelimossa voit teettää korjausompelua ja tilaustöitä. Korjauttamalla tai muodistamalla vanhan vaatteen autat vähentämään tekstiilijätettä. Palvelun tuotoilla tuet Suomen Caritaksen toimintaa.

Jos olet epävarma kannattaako jokin vaate korjata tai muodistaa, niin tule näyttämään se meille. Ompelija kertoo mitä on mahdollista tehdä ja antaa hinta-arvion korjauksesta.

Otathan yhteyttä ja sovi käynnistä etukäteen: caritas@caritas.fi, viestin otsikko ”ompelupalvelu”.

Tapahtumia Caritaksen toimistolla osoitteessa Kuusitie 6, 00270 Helsinki

Hävikkiruuanjakelupäivät jatkuvat loppuvuodesta kello 15–15.20 seuraavina päivinä: 14.10., 28.10., 11.11., 25.11. ja 9.12. Jakelu järjestetään Caritaksen toimistolla. Ruokakasseja on rajoitetusti noin 30 kpl joka kerralla. Olemme osa Helsingin kaupungin Stadin safka -jakeluverkostoa. Lisää tietoa osoitteesta ruoka-apu.fi.

Kehitysyhteistyö eli kehy-ilta 16.10. klo 17.30. Tule kuulemaan nykyisistä hankkeistamme Nepalissa ja Bangladeshissa sekä suunnittelemaan ensi vuotta. Ilmoittaudu Katrille katri.vanwensen@caritas.fi viimeistään 6.10. Tervetuloa!

Caritas-kahvila ja kauppailtoina kaupan ovet ovat avoinna pidempään. Kello 15 alkaen sosiaalineuvoja Hannele Liukkonen keittää kahvia ja tarjoaa pientä syötävää. Loppuvuodesta Caritas-kahvila ja kauppaillat ovat kello 15–19 kerran kuussa: 23.10., 20.11. ja 19.12.2024

Tervetuloa ostoksille Caritas-kauppaan!  

Kaupasta löytyy myös luostarissa tehtyä kosmetiikkaa sekä laadukasta kahvia ja teetä. Myymme myös kehitysyhteistyöhankkeisiimme liittyviä tuotteita, kuten kenialaisia koreja.

Caritas-kauppa on auki osoitteessa Kuusitie 6, 00270 Helsinki, tiistaista perjantaihin kello 10–15.

Verkkokauppamme on aina auki osoitteessa www.caritas.fi/caritas-kauppa. 

Kierrätysvaatteita myymme vain kivijalkamyymälässä, tervetuloa!

Liity Caritaksen jäseneksi! 

Jäsenet ja kuukausilahjoittajat saavat Caritaksen uutiskirjeen, joissa kerrotaan kuulumisia hankkeista sekä muusta Caritaksen toiminnasta. Lue lisää jäsenyydestä osoitteesta www.caritas.fi/liity-jaseneksi.

Jos olet kiinnostunut säännöllisestä kuukausilahjoittamisesta, se onnistuu nettisivujen kautta osoitteessa caritas.fi/kuukausilahjoitus. Voit myös ottaa yhteyttä toimistoon, jossa neuvotaan eteenpäin. Kaikki tuki on arvokasta ja auttaa meitä auttamaan tarvitsevia Suomessa ja maailmalla!

Jaa somessa:


Muut aihepiirit