Caritaksen hanke syventyy eriarvoisuuden teemoihin valokuvien kautta
Suomen Caritaksessa on alkanut hanke Samanarvoinen elämäni – välähdyksiä bangladeshilaisesta arjesta. Sen tarkoitus on tuoda Suomeen Bangladeshilaisen GMB Akashin valokuvanäyttely. Akash kuvaa arvostavalla tavalla yhteiskuntien reunamille jääviä ihmisiä ja antaa heille mahdollisuuden tuoda äänensä kuuluviin.
Valokuvanäyttely kiertää seitsemällä eri paikkakunnalla Suomessa. Ensimmäinen näyttely avataan marraskuun alussa Turussa vuonna 2021 ja viimeinen avautuu tammikuussa 2023.
Näyttelyn lisäksi hankkeeseen liittyy eriarvoisuuteen liittyvä taustamateriaali. Keväällä 2022 hankkeessa käynnistyy sosiaalisen median kampanja ja valokuvauskilpailu.
Hanke kokonaisuudessaan käsittelee globaalia eriarvoisuutta ja sen vähentämistä. Sen tavoitteena lisätä tietoa eriarvoisuudesta, herättää myötätuntoa sekä tuoda kaukana kehittyvissä maissa asuvien ihmisten kokemukset tavallisen suomalaisen lähelle. Eriarvoisuus vaikuttaa miljardien ihmisten elämään kouriintuntuvasti. Suomalaiset voivat vaikuttaa eriarvoisuuteen niin kehitysyhteistyön kuin omien valintojenkin kautta. Hanke saa Ulkoministeriön viestinnän ja globaalin kasvatuksen tukea.
Caritaksen kaupassa on tarjolla kauppa-apulaisen / vaatehuoltajan työtoimintapaikka
Paikka on tarkoitettu henkilölle, joka on oikeutettu Työvoimatoimiston tai sosiaaliviraston aktivointisuunnitelman kautta kuntouttavaan työtoimintaan. Työaika sovitaan aktivointisuunnitelman mukaan yksilöllisesti. Toiminta toteutetaan yhteistyössä Helsingin sosiaalitoimen Työllistymisen tukeminen -yksikön kanssa. Lisätietoja: Hannele Liukkonen, puh. 040 256 6275 / Caritas sosiaalineuvonta.
Tapahtumia
Ruoka-apua Vaasassa keskiviikkoisin kello 14 osoitteessa Rauhankatu 8 C. Ruokajaon järjestää Vaasan ruoka-apu ja Vaasan katolinen kappeli.
Tapahtumia Caritaksen toimistolla
osoitteessa Kuusitie 6, 00270 Helsinki
Ystävyyden kahvila keskiviikkoisin 13.10. ja 17.11. kello 15–17.
Hävikkiruoanjakelu joka toinen maanantai klo 15–16. Loka- marraskuun ruuanjakopäivät ovat 18.10. ja 1.11. Koronatilanteen vuoksi hävikkiruoanjakelu järjestetään tällä hetkellä Caritaksen toimiston ulkopuolella. Jonottamaan voi tulla klo 14.50. Ruokakasseja on rajoitetusti noin 30 kpl joka kerralla.
Vastuuviikon tapahtumia
Vastuuviikon kahvila: ke 20.10. kello 14–16. Tervetuloa Caritakseen toimistolle keskustelemaan ekumeenisen Vastuuviikon teemoista ja tutustu Caritaksen mielenkiintoisiin kehitysyhteistyöhankkeisiin!
Keskustelutilaisuus Ulos koronasta – miten rakennamme yhdenvertaisuutta koronan jälkeen? 21.10.2021 klo 16.30–18.00 Ennakkoon ilmoittautuneille Mikael-sali (ev.lut. Kirkkohallitus, Eteläranta 8, Helsinki) ja etänä. Ilmoittaudu sivun www.ekumenia.fi kautta. Suomen Ekumeenisen Neuvoston yhdenvertaisuusjaoston seminaarissa tarkastellaan koronan vaikutuksia yhdenvertaisuuteen ja kysytään, kuinka voimme kirkkoina yhdessä toimia yhteiskunnassa koronapandemian jälkeen ja edistää yhdenvertaisuutta. Veli-Matti Salmisen ja Virva Juurikkalan puheenvuorojen jälkeen kommenttipuheenvuoron antaa Suomen Caritaksen pääsihteeri Larissa Franz-Koivisto.
Tue kehitysyhteistyö-hankettamme Keniassa
Vastuuviikon teemana on tänä vuonna kohtuullisuus ja viikon aikana pohditaan, mitä voimme tehdä elääksemme kohtuullisempaa ja kestävämpää elämää. Aihetta tarkastellaan YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelma Agenda 2030:n kautta. Ohjelma sisältää 17 tavoitetta, jotka tähtäävät kestävään kehityksen edistämiseen ja köyhyyden poistamiseen.
Caritaksen kehitysyhteistyöhanke Ruokaturvaa ja parempaa toimeentuloa turkana-naisille Turkanan maakunnassa, Keniassa edistää etenkin tavoitteita 2: Ei nälkää, 5: Sukupuolten tasa-arvo sekä 13: Ilmastotekoja. Turkanan maakunta on yksi Kenian köyhimpiä alueita ja hankkeella tuetaan paimentolaiskansaan kuuluvien naisten elinkeinoja ja ruokaturvaa perustamalla yhteisöllisiä säästö- ja lainausryhmiä sekä tarjoamalla koulutusta vuohienhoidossa, korinpunonnassa sekä mehiläistenhoidossa ja hunajan valmistuksessa.
Voit tukea kestävää kehitystä Keniassa tekemällä lahjoituksen:
Saaja: Suomen Caritas ry
Tili: FI73 8000 1270 1545 04
Viite: 2341
Mobile pay: 95959 (viesti Kenia)
Keräyslupa: RA/2019/18 (2019–2022)
Liity Caritaksen jäseneksi!
Suomen Caritas tukee kehitysyhteistyöhankkeita Myanmarissa ja Keniassa. Suomessa Caritaksen työntekijät ja vapaaehtoiset ovat tarjoavat sosiaaliohjausta maahanmuuttajille Caritaksen toimistolla. Jäsenet ja kuukausilahjoittajat saavat halutessaan Caritaksen uutiskirjeen, joissa kerrotaan kuulumisia hankkeista sekä muusta Caritaksen toiminnasta. Lue lisää jäsenyydestä osoitteesta www.caritas.fi/liity-jaseneksi
Tilaa joulukynttilöitä Caritas kaupasta ennakkoon
Sivulta www.caritas.fi/caritas-kauppa löydät lomakkeen ja kuvia kynttilöistä.
www.caritas.fi