Hyppää sisältöön

Avioliiton ja perheen pyhyys

Kirkon kalenterissa muistetaan marraskuun 16:ntena päivänä Skotlannin pyhää Margaretaa (1045–1093). Margareta oli Skotlannin kuningatar ja pyhä, joka tunnetaan uskonnollisesta hurskaudestaan ja hyväntekeväisyydestään. Hän syntyi Unkarissa ja avioitui Skotlannin kuninkaan Malcolm III:n kanssa vuonna 1070 ja heillä oli kahdeksan lasta, joista kolme nousi myöhemmin Skotlannin valtaistuimelle. Margareta oli esimerkillinen äiti ja kuningattarena häntä pidettiin hyväntahtoisena ja viisaana.

Lukupalveluksen toinen lukukappale Vatikaanin II kirkolliskokouksen pastoraalikonstituutiosta Gaudium et spes (Kirkko nykymaailmassa), 48:

Mies ja vaimo, jotka avioliiton kautta eivät enää ole kaksi, vaan yksi liha, auttavat ja palvelevat toisiaan mitä läheisimmässä persoonallisessa yhteydessä ja yhteistyössä. Tällöin he oppivat tuntemaan yhteytensä merkityksen ja saavuttavat sen yhä täydellisemmin. Sekä tämä läheinen yhteys, jossa kaksi ihmistä lahjoittaa itsensä toisilleen, että myös lasten etu vaatii puolisoilta täydellistä uskollisuutta ja heidän liittonsa purkamattomuutta.

Aito aviorakkaus yhdistyy Jumalan rakkauteen; Kristuksen lunastusvoima ja kirkon pelastava toiminta ohjaavat ja rikastuttavat sitä, niin että puolisot todella tulevat johdetuiksi Jumalan luokse sekä saavat apua ja voimaa isän ja äidin ylevässä tehtävässä. Tämän vuoksi kristityt aviopuolisot vahvistetaan ja ikään kuin pyhitetään oman säätynsä tehtäviin ja arvoon erityisellä sakramentilla. Sen sakramentin voimalla he täyttävät velvollisuutensa toisiaan ja perhettään kohtaan. Kristuksen hengessä, joka lyö leimansa heidän koko elämäänsä uskossa, toivossa ja rakkaudessa, he saavuttavat yhä paremmin oman täydellisyytensä ja keskinäisen pyhityksen sekä oppivat siten yhteisesti ylistämään Jumalaa.

Kun vanhemmat itse antavat hyvän esimerkin ja kokoavat perheen rukoukseen, niin lapset ja kaikki, jotka perheen piirissä elävät, löytävät helpommin tien ihmisyyteen, pelastukseen ja pyhyyteen. Aviopuolisoiden, jotka ovat saaneet isän ja äidin arvon ja tehtävän, tulee tunnollisesti täyttää velvollisuutensa lasten kasvatuksen ja varsinkin heidän uskonnollisen kasvatuksensa suhteen, koska se kuuluu ennen kaikkea juuri heille.

Perheen elävinä jäseninä lapset myötävaikuttavat omalla tavallaan vanhempien pyhitykseen. Kiitollisin mielin, kunnioittavalla rakkaudella ja uskollisuudella heidän tulee korvata se, mitä hyvää he ovat vanhemmilta saaneet, sekä hyvien lasten tapaan auttaa heitä vastoinkäymisissä ja vanhuuden yksinäisyydessä. Kaikki kunnioittakoot leskiä, jotka urheasti hyväksyvät säätynsä ikään kuin jatkona avioliiton kutsumukseen. Kunkin perheen pitää jalomielisesti jakaa omia hengellisiä rikkauksiaan muillekin perheille. Kristillinen perhehän saa alkunsa avioliitosta, joka on Kristuksen ja kirkon välisen rakkaudenliiton vertauskuva ja antaa osallisuuden siihen. Sen vuoksi kristillisen perheen tulee osoittaa kaikille Vapahtajan läsnäolo maailmassa ja kirkon varsinainen luonne, ennen kaikkea puolisoiden rakkaudella, jalolla hedelmällisyydellä, yhteydellä ja uskollisuudella sekä kaikkien perheenjäsenten sydämellisellä yhteistyöllä.

.

Responsorium   San. 31:30,25,31

E: Ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää.

K: Vallalla ja kunnialla hänet on vaatetettu.

E: Suokaa hänen nauttia kättensä hedelmiä,

hänen tekonsa häntä porteissa ylistäkööt.

K: Vallalla ja kunnialla hänet on vaatetettu.

.

Loppurukous 

Jumala, sinä annoit pyhälle Margaretalle suuren rakkauden köyhiä kohtaan. Anna meidän hänen esirukoustensa ja esimerkkinsä kautta elämällämme ja teoillamme ilmaista sinun hyvyyttäsi. Tätä pyydämme – –

Jaa somessa:


Muut aihepiirit