Hyppää sisältöön

Alfa-kurssien pioneeri Nicky Gumbel Chariksen konferenssissa Vatikaanissa

Paavali VI:n sali toimi päänäyttämönä 2.-4. marraskuuta järjestetyssä konferenssissa, jonka teemana oli Called, Transformed and Sent (kutsutut, muuttuneet ja lähetetyt). Tapahtuman järjestäjänä toimi Charis International, joka on katolisen karismaattisen uudistusliikkeen palvelujärjestö Vatikaanin alaisuudessa. 

Konferenssin ohjelma koostui Rooman eri katedraaleissa järjestetyistä valinnaisista työpajoista ja Paavali VI -salissa järjestetyistä teematilaisuuksista. Myös yhteiseen palvontaan ja rukoukseen sekä messun viettoon oli varattu aikaa. 

Tapahtuma kokosi noin 2 500 osallistujaa ja siinä kuultiin monikymmenlukuista eri puolilta maailmaa tulevaa puhujajoukkoa. Suomesta tapahtumaan osallistuivat isä Martti Savijoki SCJ ja Vesa Kallinen.

Teematilaisuuksien ja työpajojen esityksissä pohdittiin kirkon ajankohtaisia teemoja kuten yhteisöjen uudistusta, kristittyjen ykseyttä sekä rukousryhmien toimintaa. Myös opetus kirkon missionaarisuudesta oli keskeisellä sijalla tapahtumassa. Muiden muassa kanadalainen isä James Mallon painotti puheessaan, kuinka kirkon tulisi sisäänpäinkääntyneisyyden sijaan suuntautua ulospäin lähetystehtävää toteuttamaan. Vaikka muutos voi olla vaikea, se on mahdollinen. Missionaarisuudessa ei ole kyse vain siitä, mitä kirkko tekee vaan mitä se on. 

Yhtenä esimerkkinä suuntautumisesta ulospäin esiteltiin tapahtumassa Alfa-kurssia. Esityksistä kuultiin, kuinka moni uskosta vieraantunut katolilainen on kohdannut kurssien myötä Kristuksen henkilökohtaisella tavalla ja löytänyt tien kirkon ja sen eri yhteisöjen yhteyteen. Myös Alfa-kurssien pioneerina tunnettu englantilainen anglikaanipastori Nicky Gumbel toi tapahtumaan tervehdyksen. Gumbel iloitsi yhteydestä katolilaisten kanssa ja totesi, että globaalisti katolinen kirkko järjestää kaikista kirkkokunnista eniten Alfa-kursseja maailmassa.

Myös opetus Pyhästä Hengestä ja Hengen lahjoista oli keskeisellä sijalla tapahtumassa. Puhuessaan aiheesta maltalainen kapusiini-isä Hayden Williams OFMCap muistutti, että karismaattisen liikkeen ensisijainen tehtävä ei ole levittää tiettyjä lauluja tai ohjelmia, vaan näyttää tietä Pyhän Hengen täyteyteen ja sen lähteelle, kolmiyhteisen Jumalan sydämeen. Isä Hayden painotti myös, että kirkko ja sen kaikki jäsenet tarvitsevat jälleen uutta Hengen vuodatusta ja sen tuomaa voimaa, pyhyyttä ja intoa evankeliumin välittämiseen. 

Tapahtuma huipentui paavin hovisaarnaajan, kardinaali Raniero Cantalamessan OFMCap puheeseen ja paavi Franciscuksen vierailuun. Lopussa kuultiin vielä Paavali VI -salissa järjestetty nuorten rauhankonsertti, jossa esiintyi nuoria taiteilijoita Espanjasta, Ranskasta, Koreasta ja Brasiliasta.

Vesa Kallinen

– Videokooste tapahtumasta Vesa Kallisen YouTube-kanavalla nimellä Highlights from Called, Transformed and Sent Conference in Rome 2023.

.

MIKÄ ON ALFA-KURSSI?

Alfa-kurssi on kristinuskon perusteita käsittelevä sarja pienryhmätapaamisia. Se on suunnattu erityisesti uskosta vieraantuneille. Kurssi koostuu kymmenestä tapaamisesta. Jokaisella tapaamiskerralla kuullaan päivän teemaan liittyvä video- tai live-muotoinen alustus ja on mahdollisuus avoimeen keskusteluun ja aihepiirin pohdiskeluun. Lisäksi tapaamisissa syödään yhdessä. Kurssi päättyy Pyhä Henki- viikonloppuun, joka tarjoaa mahdollisuuden kurssin reflektointiin, syvempään keskinäiseen yhteyteen ja rukoukseen.

Kursseja on järjestetty katolisten yhteisöjen toimesta jo miljoonille osanottajille yli sadalla kielellä. Pelkästään vuonna 2022 järjesti 5 000 katolista seurakuntaa tai organisaatiota 8 000 kurssia yli 190 000 osanottajalle 79 eri maassa. Kursseja järjestettiin kirkoissa, oppilaitoksissa, kodeissa, vankiloissa ja kahviloissa. Katolilaisten järjestämien kurssien määrä lisääntyy: viimeisten kolmen vuoden aikana lisäystä on ollut lähes 20 prosenttia. Yhteensä Alfa-kursseille on osallistunut lähes 30 miljoonaa osanottajaa eri puolilla maailmaa.

Jaa somessa:


Muut aihepiirit