Pieni katolinen kirkkomme Suomessa on rikas riitusten ja perinteiden moninaisuudesta. Niiden kautta Jumalaa ylistetään. Haastattelussa piispantalossa Eirassa piispa Raimo luetteli eri riituksia, joita vietetään maassamme enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Jumalanpalveluksia ja messuja pidetään yli kahdellakymmenellä eri kielellä. Mutta miltä tulevaisuus näyttää?
Katolisessa kirkossa on lähes kolmekymmentä eri riitusta, mutta Suomessa yleisimpiä ovat seuraavat, jotka piispamme mainitsee:
- Latinalainen riitus; sitä vietetään kaikissa seurakunnissamme kansalliskielillä, suomeksi ja toisinaan ruotsiksi, sekä englanniksi, josta on tullut suuntaa antava ja monessa tapauksessa hallitseva kieli. Myös latinaa käytetään rajoitetusti, esimerkiksi uskontunnustuksessa, Gloria-hymnissä ja Isä meidän -rukouksessa sekä Neitsyt Marian kunniaksi laulettavissa virsissä.
- Kaldealainen riitus; tällä riituksella on noin 500 seuraajaa Suomessa. Sen mukaan messuja vietetään enemmän tai vähemmän säännöllisesti Tampereella, Helsingin Pyhän Marian kirkossa ja Turussa. Messuja viettävä pappi tulee Oslosta.
- Syro-malabarinen riitus, jota seuraa noin 500 aasialaista, pääasiassa Intiasta ja Malesiasta. Liturgiaa toimittaa isä Benoit, joka tulee Ruotsista, ja sitä vietetään Tampereella sekä Helsingin Pyhän Henrikin katedraalissa.
- Bysanttilainen riitus, jota vietetään ukrainalaisen kreikkalaiskatolisen perinteen mukaisesti. Liturgia toimitetaan ukrainaksi isä Vitaliin toimesta, joka on muuttanut Helsingin seudulle vaimonsa ja lastensa kanssa. Hän kuuluu Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan papistoon. Liturgiaa vietetään kerran viikossa Helsingissä ja Tampereella. Piispa Raimon mukaan maassamme voi olla jopa yli 5000 bysanttilaista katolilaista.
- Maroniittinen riitus, jonka mukainen messu vietetään maassamme arameaksi. Suomessa arvioidaan olevan noin 200–300 henkilöä, jotka seuraavat tätä riitusta.
- Ambrosiaaninen riitus, jonka mukaisia messuja vietetään noin sadalle hengelle Suomessa. Heillä ei ole omaa pappia, vaan pappi saapuu maahamme epäsäännöllisesti.
- Eritrealainen riitus, jota viettävät katolilaiset, jotka ovat saapuneet maahamme Eritreasta, Afrikan sarvesta. Tämä liturgia toimitetaan ehkä vain kerran vuodessa. Messua viettävä pappi on tullut Romaniasta.
- Slovakialaisten katolilaisten messut, joita vietetään heidän kansallisten perinteidensä mukaisesti. Joskus messu toimitetaan latinalaisen riituksen perinteisellä muodolla, toisinaan bysanttilaisen riituksen mukaisesti. Heillä on omia pappeja, jotka vierailevat Suomessa tarpeen mukaan.
Monia riituksia, kieliä ja perinteitä
Toisin sanoen eri riitusten ja perinteiden välillä on paljon valinnanvaraa. Lisäksi Afrikkalainen sielunhoitoyhteisö, joka edustaa lähes 50:tä Afrikan maata ja lukemattomia heimoja ja kulttuureita, viettää messua yleisten afrikkalaisten perinteiden mukaisesti, lauluineen ja tansseineen. Messu pidetään yleensä Kallion kirkossa ja tavallisesti englanniksi – joka tuntuu olevan eräänlainen lingua franca katolisessa kirkossa Suomessa.
Messuja tai liturgioita vietetään Suomessa siis kymmenillä eri kielillä, muun muassa arabiaksi, venäjäksi, tagalogiksi, tigrinjaksi ja useimmilla Euroopan kielillä. Piispa Raimo kuitenkin totesi, että suomen tulisi olla kieli, joka yhdistää kaikkia. Kirkkomme on yleismaailmallinen, katolinen kirkko Suomessa – ei suomalainen kirkko. Suomessa meillä on kuitenkin oma kansallinen kulttuurimme, joka piispa Raimon mukaan on todellinen yhdistävä tekijä.
Riitusten tulevaisuus
Eri riitukset muodostavat toisen yhdistävän tekijän eri kansallisten maahanmuuttajayhteisöjen välillä. Niitä ei kuitenkaan tulisi pitää ”ikuisina”. Monien mielestä, kun maahanmuuttajat ovat asuneet Suomessa muutaman sukupolven ajan, nämä riitukset voivat kadota, kuten bysanttilainen riitus, jota vietettiin puolen vuosisadan ajan Ekumeenisessa keskuksessa, ensin Rekolassa ja myöhemmin Myllyjärvellä Espoossa. Pitkällä aikavälillä monille eri kulttuurisiin juuriin perustuville riituksille ei ehkä ole tilaa maassamme. Kyse on pitkälti sopeutumisesta ja ehkä myös kustannuskysymyksestä. Suomessa meillä on oma kulttuuriyhteisömme. Piispa kuitenkin muistuttaa, että kirkko kunnioittaa kaikkia riituksia ja perinteitä, vaikka niitä ei vietettäisikään säännöllisesti Suomessa. Riitusten moninaisuus on rikkaus.
Latinalaisen riituksen hiippakuntapiispana piispa Raimolla on myös sakramentaalisia haasteita niin monien eri riitusten kanssa. Näihin kuuluu muun muassa bysanttilainen käytäntö, jossa vastaanotetaan kolme sakramenttia samanaikaisesti – kaste, vahvistus ja eukaristia – sekä ripin sakramentti. Tämä vaikeuttaa normaalia katekismusopetusta ja eri sakramenttien merkityksen ja sisällön ymmärtämistä. Myös naimisissa olevat katoliset bysanttilaiset papit perheineen tuovat oman erityishaasteensa, erityisesti suhteessa muuhun papistoon.
Kolme näkökulmaa
Piispa Raimo halusi jakaa kolme tärkeää näkökulmaa:
- Oma riitus on lahja ja rikkaus, joka tuo mukanaan vastuuta. Päämääränä tulee aina olla Jumalan kohtaaminen. Armo on tässä keskeistä.
- Pieni kirkko ei voi palvella kaikkia eri riituksia ja kieliä. Taloudellisia ja inhimillisiä (papeista puhumattakaan) resursseja ei yksinkertaisesti ole riittävästi. On tehtävä valintoja ja karsittava pois sellaista, joka on toissijaista tai jonka hierarkia sellaiseksi katsoo. Kyse on ”joko-tai”-periaatteesta.
- Kaikilla on tehtävä kirkossa, sillä kirkko on katolinen.
Haluan kiittää piispa Raimoa antoisasta ja valaisevasta haastattelusta.
Jan-Peter Paul